Rasistipaimen

Muiden pyöriessä Helsingissä suuren koirataahtuman keskipisteessä, vietettiin myö paimentimen kanssa varsin antoisa ja opettavainen päivä. Ja joo, piti sitä käydä fiilistelemässä koirajuhlan humua paikallisessa Musti & Mirri-liikkeessä. Vikatikki, mutta tarpeeseenhan nuokin roippeet tuli. Tai ainakin koitan kovasti niin uskotella itselleni.

Aamulla purettiin saksalaista pommia hieman metsälenkillä ja saatiinkin aikaan maailman kaunein ja onnistunein seuruupätkä täydellisine kontakteineen ja kaikkineen. Ai, että. Tämmöistä, kun koira esittäisi muulloinkin, niin olisin ihan sydäminä. Lenkin siivittämän hyvän fiiliksen kanssa purettiin japsipakastimesta puut omaan riviin asunnon ulkopuolelle ja ahkerastihan paimen auttoi kantamalla ylpeänä omaa kalikkaansa aina pinon viereen ja takaisin autoon. Nyt kalikka makaa koiran lepopaikkana olevassa häkissä. Joo, hyöty oli suuri, mutta ainakin yksi ylpeä karvakansalainen sai työlleen ansiokkaan päätöksen.

Kun oltiin päästy tekemisen makuun, niin koira autoon, itse kuskin paikalle ja sitten suostuteltiin japsipakastinta lähtemään käytiin. Kyllähän se kolmannella kerralla suostui yhteistyöhön ja matka kohti kauppakeskusta alkoi. Joo, voitte kuvitella millaisen kiljuntakonsertin säestämänä, kun joku hieman keräsi kierroksia takapaksissa. Ehkä pitäisi oikeasti ajaa koiran kanssa enemmän... Heti kun vain viitsii. Kauppakeskuksella oli tarkoitus ottaa yksinkertaisi, pieniä keskittymisharjoituksia ja joulukirpputorin vilinähän siihen oli mitä mainiointa! Ihmisiä ainakin riitti. Ocan oli pakko, siis aivan pakko, avata ääntään ensimmäinen vartti paikanpäällä, että neidin tulo varmasti kuultaisiin, eikä kukaan vahingossakaan missaisi tällaista suurtapahtumaa.

Otettiin tuttu paikka ovien tienoilla olevasta pöydästä ja jäätiin istumaan. Mielenkiinnolla seurasin koiran reaktioita ja totesin, että pieni rasistihan tuossa saksalaisessa piilee. Miehet on ok. Mutta erityisesti paimen herkesi haukkumaan tummahiuksisille naisille. Ja lapset oli toinen. Tosin, nuoremmilla lapsilla on tapana tuijottaa jotenkin provosoivasti eläintä ja Oca ei osaa ottaa tosissaan itsensä kokoista pikku ihmistä - mitä ilmeisemmin. Ostoskärryt olivat ok, kuulutukset olivat ok. Ja pikku hiljaa käytöskin kerkesi tasaantumaan ja kontaktinhakuisuun parani. Ennen kuin sitten liukuovista ilmestyi ulos koira isäntineen. Itse järkytyin suuresti ja vielä enemmän se sekoitti Ocan maailmaa. Herneen kierähtivät pahaan solmuun pienen eläimen pääkopassa ja rähinälle ei meinannut tulla loppua, vaikka itse rauhotuin. Okei, en ehkä olisi ensimmäisenä odottanut, että jouluihmisten joukosta tulee yhtäkkiä koira. Etsiskeltiin siinä vielä kiva mielentila, ennen kuin lähdettiin shoppailemaan.

Mukaan tarttui heijastinvaljaat, sekä huskyvaljaat. Lisäksi myyjä sai ylipuhuttua meidät ostamaan "sakemanninkestävän" pallon näköisen härpäkkeen. Okei, toivotaan, että se kestää. Ei ikinä pitäisi lähteä yksin kaupoille. No, Oca käyttäytyi kuitenkin mahtavasti itse kaupassa. Vähän se sähläsi ja olisi kaikkia ihmisiä tahtonut moikata, mutta muuten mitä mainioimmin. Antoi myyjän räveltää ja sovittaa valjaita sanomatta mitään ja näyttämättä hirveän ahdistuneeltakaan. Hieno Ocs, mahtava Ocs.

Oli kyllä taas kokemus istuksia tuolla, vähemmän ihmiset jäivät juttelemaan, mutta hymy nousi jostain kumman syystä monenkin kasvoille. Yhden vanhemman naisen kanssa juteltiin hänen kultaisestanoutajastaan ja muutama erehtyi luulemaan Ocaa pennuksikin. Energinen, pieni saksanpaimen, ja vähän päätä raapien sai kertoa, että ihan parivuotias tämä on. Vähän vain maalaistollo ja pikkuisen vauhdikas.

Positiivinen päivä, yksinomaan. Ja opettavainenkin. Ja mahtava. Nyt on tuloksena yksi rättiväsy seefferi. Katsoo jos se nyt iltaa kohden piristyisi, niin voisi heittää huskyvaljaat niskaan ja katsoa mitä koiruus tuumaa kun lyödään halko perään alkajaisiksi siihen, että pientä painetta tuntuu ja koira tottuu siihen.