tiistai 23. elokuuta 2011

kuvapläjäys

treeneistä 

Oca meni Seraa piiloon

treeneistä

kököttää

JUN-EH

väsy
tuijottelu tuokioon
ERI SA JUK1 PN1 VSP SERT, Heinola 21.08.2011

maanantai 22. elokuuta 2011

Näyttelyviikonloppu

Nyt on takana ennemmän kuin vähemmänkin rankka viikonloppu niin koiran kuin omistajankin puolelta, sekä tietysti muiden taustajoukkojen.

Perjantaina puunattiin saksalaista urakalla. Pestiin, harjattiin, korvat putsattiin, kynnet leikattiin ja tsekattiin, että kaikki oli kunnossa. Hieman käytiin ulkona pyörittämässä lasta ja muisteltiin kehäkäytöstä. Mietiskeltiin myös missä vauhdissa koira ravaa parhaiten. Intopinkeä saksalainen oli kyllä.

Lauantai aamuna starttiin aikaisin liikkeelle. Kuudelta lähti auto Tuuloksesta kohti Kouvolaa, jossa ensimmäinen junnukoitos olisi. Metsiintynyt koira rähisi näyttelypaikalla enemmän kuin laki salli, mutta rauhoittuikin nopeasti. Näyttelypaikalla oltiin jo tunti ennen kehän alkua. Ihmeteltiin tuulta ja pilviä ja pohdiskeltiin mahdollista sadetta. Kehässä koira käyttäytyi enemmän kuin hyvin. Esittäjältä meinasi loppua kunto, kun Hartus tykkäsi juoksuttaa. Tuomari vaikutti aika tiukalta ja kukaan junnunartuista ei saanut ERIä, EH tippui kahdelle ja H yhdelle.

20.08.2011 - Jaana Hartus JUN-EH
Erittäin hyvä tyyppinen. Jäntevässä kunnossa esiintyvä nuori narttu. Pää saa vielä levitä hieman. Vaaleat silmät. Hienosti kaartuva ylälinja. Liikkeessä vielä pennun löysyyttä.

Hyvin tyytyväinen tähänkin tulokseen, sillä olihan ensimmäinen virallinen nyt takana. Lähdettiin Lahteen yöksi moikkaamaan Ocan parasta kaveria Seraa. Paljon ei ollut virtaa enää paimenessa, vaan lähinnä ärtyi toisen innokkuudesta. Piskuinen karvaton kissakin aiheutti Ocalle ongelmia, meidän paha paimen pelkäsi moista eläintä. Illan tullen rauhoittui, enkä muista koska viimeksi koira olisi nukkunut noin raskaasti.

Aamulla reippaana ylös, vaikka väsy painoi omistajaa ja kuskia. Koira suhteellisen pirteä vielä tässä vaiheessa. Ennen kehää härki joku käyttölinjainen junnunarttu Ocaa. Ärisi ja murisi siinä vieressä ihan koko ajan. Ja kappas, samassa kehässähän oltiin, mutta onneksi moinen ravasi edellä, muuten olisi voinut tulla ongelmia. Komean harjaksen kanssa mekin mentiin. Yksilösuorituksessa Oca meni loistavasti. Esittäjän mokan takia laittoi tuomari meidät ravaamaan uudelleen. Hampaita ei meinannut saada katsottua, ja nekin vain vilkaisi. Hyvin koira suhtautui miestuomariin.

ERI tipahti meille, lisäksi SA. Sitten venattiin paras narttu luokkaa ja vastassa olikin huimasti vanhempi narttu. Kuitenkin tuomari pysäytti meidät ensimmäiselle paikalle ja oli hetken "mitä vittua?!" olo. Sertihän sieltä tuli. Eihän mun rimpula voinut mitenkään olla paras narttu. No, oli kuitenkin. VSP tipahti sitten. Ei ollut riemulla rajoja, kun neiti korkkasi moisen rivin. Ikää 10kk ja tuollainen menestys. Taitaa lähteä ilmot Helsinkiin.

21.08.2011 - Reijo Tuovinen JUN-ERI JUK1 SA PN1 VSP SERT
"Keskikokoinen, keskivoimakas narttu. Hyvä pää, hieman vaaleat silmät. Hyvä selkälinja. Vielä hieman kapea runko. Hyvin kulmatut raajat. Käpälät saisivat olla tiiviimmät. Hyvä askel pituus."

Olisiko hienommin voinut mennä - ei todellakaan! Lähdin hakemaan jotain H:ta molemmista näyttelyistä, en todellakaan mitään tällaista menestystä. Huh, huh, tänä aamuna vasta alkaa käsittämään mitä on tapahtunut. Kyllä, kaksi hienoa pokaalia, sekä ruusuketta on hyllyssä jo. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Kuvapostaus tulee heti, kun kotiin pääsen ja saan muokattua kuvat siihen kuntoon, että ne kehtaa julkaistakin.

perjantai 12. elokuuta 2011

Ocadee on pätevä otus

Koiran kanssa ollaan touhuiltu paljon, vaikka päivityksiä ei olekaan tullut hyvään hetkeen ja se harmittaa mielettömästi, koska haluaisin olla aktiivinen blogin päivittäjä. Samalla mietiskelisin, jos itsekin pykäisin blogin pystyyn ihan vain itselleni.

Mutta sitten koiruuteen. Ollaan tokoiltu enemmän kuin laki sallii. Vedetty pidempää iltatreeniä sisällä ja seuraavana hieman ongelmakohtia, joita olen bongannut.
- Seuruun kontakti
- Seisomaan jäämisen seuruusta
- Eteentulo

Kolme osa-aluetta, joita koira ei hiffaa mitenkään. Paikallaanmakuun aikaa on pidennetty pikkuhiljaa. Ja tuntuu ihan hyvin pysyvän. Tosin, ollaan treenattu nyttemmin vain sisätiloissa, sekä omalla etupihalla, koska no, metsään kun muutettiin, niin ei ole hirveästi häiriötä. Pihalla koitetaan treenata päivällä, jolloin siinä on liikennettä. Alustavasti kaukokäskyjäkin on pohjustettu.

Innostuin myös naksuttelemaan tuolle pari uutta temppua. Pyörimisen, maton auki rullaamisen ja jalkojenvälistä pujottelun, joka on hieman vielä vaiheessa. Pyöriminen toimii hyvin ja koira intoutuukin esittämään sitä useasti. Höpsö eläin.

Kotona on käynyt vieraita myös paljon, niin karvaisia kuin kaksijalkaisiakin. Oca tuppasi pomottamaan itseään pari kuukautta nuorempaa ujoa poikaa, mutta rauhoittui sitten käskystä. Vieraille otus on ollut ystävällinen härvääjä, mutta härväyskin vähentyi, kun viskasin koiran makkariin aina, kun meni omasta mielestäni yli. Fiksu otus, rauhoittui miltei heti.

Sunnuntaina pääsee taas Lahtiporukan kanssa treenailemaan, sikäli mikäli omistaja on vaan vähän kunnossa. Meinaa jalat reistailla oikein urakalla. Ja kun Oca ei meinaa hyväksyä isäntää lenkittäjäksi. Pompottaa mielettömästi, kun toinen ei saa koiraa komentoon. Yrittää liian pehmeästi.

Nyt tuli kuvaton postaus, mutta ehkä sunnuntaina löytyltä treenikuvia!