tavoitteita tavoitteiden perään!

Ajatuksena oli, että teen tammikuussa aivoriihtä siitä, mikä mättää, missä mättää, listaan ja teen tavoitteita tälle vuodelle ja jokaiselle kuukaudelle erikseenkin. Tammikuu oli enimmäkseen sellainen "fiilistely" kuukausi, tehtiin, opeteltiin, ihan niinkuin ennenkin, mutta enemmän kiinnittäen huomiota siihen mitä meidän pitäisi tehdä, miten parantaa, mitä tarvii vielä tehdä yms. No, tässä sitten funtsinnan tulokset:

Vuosi 2012
Koiran tavoitteet
> ALO liikkeet kuntoon
> Mölli-ALO korkkaus
> ALO startti?
> Lonkka, kyynär ja selkä kuvaus
> toisen sertin metsästys
> canicross käskyt kuntoon ja lenkille!
> tokokurssi? ryhmäreenaus?
> agilityn opettelua?
> lihaksia + massaa

Omistaja tavoitteet
> palkkaus kuntoon!
> opettele ohjaamaan ja ilmaisemaan oma tahtosi oikein
> tulkitse koiraa paremmin
> opettele kävelemään, sekä kääntymään seuruussa
> kunnon kohotus

Yhteisiä tavoitteita
> suhteen parantaminen entisestään
> hauskoja, stressittömiä lenkkejä
> hauskoja treenejä!
> ja mukavaa yhdessäoloa!

Helmikuun tavoitteet
> yksi treeni koirahäiriössä (mielellään useimpia)
> kaupunkiin varta vasten treenaamaan hihnakäyttäytymistä
> temppu: valojen sammutus/päälle pistäminen
> seisominen seuruun yhteydessä -alkeet
> rokotus maanantaina 6pv
> luustokuvat lauantai 11pv

talvikuvapostaus!

Kuvia on ollut hyvin vähän viimeaikaisissa teksteissä, joten otin kameran kauniiseen käteen ja nappailin tyttösestä uusia kuvia.

Seurapiiripaimen

Mamma on lapsosestaan niin ylpeä! Ja kyllä isäntäkin pari suvaitsevaa rapsutusta soi pikkupaimenelle eilispäivän käytöksestä. Juhlittiin meikäläisen syntymäpäiviä ja porukkaa oli kahdeksan oman perheen lisäksi. Paimen pääsi haistelemaan kaikki, kun hyö saapuivat sisään ja sitten syöminkien ajaksi häkkiin rauhoittumaan. Ilmeisesti hyvinkin tepsivä keino, koska kun kutakuinkin kaikki kahvikupit ja leivonnaiset oli syöty, pääse häseltäjä vauhtiin.

Kertaakaan se ei keulinut tai punkenut syliin, vaan hirmuisen nätisti kävi kerjäämässä rapsutuksia ja kehuja käyttäytyen rauhallisesti. Joukossa oli niin nuoria kuin vanhojakin, ja kaikki saivat paimenelta rakastavan vastaanoton isäntäperheen katsoessa hämmentyneenä, kun lapsosella meni herneet vääriin asentoihin pääkopassa. No, ei voi muuta olla kuin ylpeä pikku kakarasta.

Tokoa ollaan harrastettu. Makuun pysyvyyttä, vahvistettu sanoja istu - seiso - maa. Kerrattu sitä, miten mennään hissinä maahan ja olen taas koittanut alkaa luottaa enemmän koiraan, tänään oli taas vahinko lähellä, kun leikin koiran kanssa ulkona, niin että se oli vapaana. Yhtäkkiä jostakin pölähti pihalle lapsi, joku seitsemän vanha pikkupoika, jolta paimen katsoi uhkaksi ja varoitti haukulla. Pojan tullessa lähemmäs, koira otti pari loikkaa lähemmäs ja varoitti uudemman kerran. Tiesin, etten voi kutsua sitä luokseni, sillä luoksari ei toimi, joten lyhyellä maa-käskyllä sain koiran maahan ja moisen ajatukset muualle. Suoritettiin siinä kepoinen seuruu ja olen todella ylpeä lapsesta ja siitä, miten sen keskittyminen vaihtui pojasta minuun.

Omistajan puolustus pitäisi kytkeä Ocalta pois, koska se häiritsee minua ja kanssaihmisiä. Paimenella on vahva puollustusvietti, ja asiat jotka se kokee uhkaavaksi laukaisevat haukun. En osaa mieltää tätä remmirähjäykseksi, koska sitä se ei ole.

Kokonaisuudessaan olen koirasta hyvin ylpeä, koska se on jotain niin upeaa silloin kun vain tahtoo olla. Kyllä Oca osaa!

kun koira pääsee näppäimistön ääreen

Hys, mamma ei tiedät tästä, älkääkä kertoko sille!

Mamma on ollut hirvittävän kireä viime aikoina. Se lähti eilen näyttelyihin, ilman minua! Kuvitelkaa, se jätti oman tulevan muotovalionsa kotiin ja meni paijaamaan muita koiria! En voi sietää tuollaista käytöstä ja jotain se on puhunut, että lauantaina tulee joku poika pitämään seuraa minulle, kun se lähtee kuljettamaan muita saksanpaimenia näyttelyyn. Epäreilua! Minäkin haluan!

Päätin kostoksi repiä puolet sohvasta auki, olen ihan sitä mieltä, että tuo harmaa hökötys on ruma, vaikka se käykin ihan hyvin nukkuma-alustaksi silloin tällöin. Mutta kuvitelkaa nyt, harmaa, ihan oikeasti, eikö parempaa väriä olisi voinut keksiä? Minun mielestä punainen nojatuoli on paljon parempi ja esteettisesti kauniimpi. Jopa minä sovellun paremmin sisustukseen kuin tuo rohjake, joten haluan tänne uuden..!

Kuten varmaan kaikki rakkaat lukijat voivat arvata, mamma ei ilahtanut pikkuisesta lumisateesta olohuoneessamme. Se ei edes tervehtinyt minua! Töni vain pois, kun koitin ystävällisesti tervehtiä omalla riehakkaalla tavallani. Jotain se soitti mumisten isännällekin, että täällä on yllätys ja minut pitää ignoorata kokonaan! Ei ollut yhtään reilua, koko ihmispoppoo oli hirveän jäinen ja tunnelma kodissa oli täysin hyytynyt. Koitin töniä kuonolla noita dataavia mursuja, mutta kumpikaan ei reagoinut pieneen paimeneen mitenkään, aika epäreilua ja turhaa...

Mamman ääni onneksi vaihtui tänään kellossa. Se puhui jotain ahkerasta treenauksesta ja puhui jotain remmikäytöksen uudelleen opiskelusta. Sen mukaan minun pitäisi erottaa käskyt "Kisko" ja "EI vedä". Nehän kuulostaan ihan samoilta. Kuka tuollaista voisi oppia. Samalla se mainitsi jotain, että ylimääräinen suojeluni pitää saada kitkettyä pois. Minkäs minä voin sille, kun naapurin pikkurakki meinaa heittäytyä härkämäiseksi ja nostattaa egoa turhalla murinalla ja rehaamisella, kyllä minun nyt pitää saada sanoa siihen sanani! Sauvakävelijän sauvoista lähti inha ääni, mutta emännän pyynnöstä päätin olla kiltisti.

Kun se tuli takaisin sieltä jostain ihmisten koirakoulusta, niin se oli jo lopullisesti sulaa vahaa tassuissani. Äsken se suostui lähtemään ulos treenaamaan, puhui jotain uusien asioiden opiskelusta ja koitin hauskuttaa sitä "jahtaamalla" leikkimielisesti häntääni superrrrrnopeasti. Se vain katsoi järkyttyneenä ja kielsi... Kuitenkin tein upeasti töitä ja sain useita kehuja ja ruokaaa! Tykkään ruuasta! Mamma antaa sitä vain vähän, jos itse saisin valita, söisin puoli säkkiä ihan ilman mitään ongelmia! No, mamman koulutus onkin vielä kesken, nyt se pitää vaan enää opettaa sanomaan oikeita asioita ja käyttämään kehonkieltään, niin minäkin voisin olla sen mielestä parempi koira, koska minähän olen paras! Se ei vain tajua sitä, tyhmimys!

rakkaudella Oca ♥

Rinsessa kasvaa ja kaunistuu!

Onko tämä minun koirani? Joku on ihan selvästi vaihtanut Ocan johonkin timmiin ja kauniin näköiseen eläimeen. Herran jestas, kääpiöni näyttää koiralta. Turkkiakin se kasvattaa pikku hiljaa takaisin päin. Ehkäpä me vielä ollaan jossain välissä kunnossa ja voin ilmoittaa koiruuden Lahti KV:hen.

Ocahan on nyt piirun verran vailla 15kk, ja omaan silmään todella kaunis, tosin, kuka ei nyt omasta koirastaan tykkäisi. Mamman prinsessahan on aina nätein, vaikka monet eivät siitä pidäkään välttämättä.

Neitokaista ei ole ilmoitettu vielä toistaiseksi mihinkään näyttelyihin, mutta luultavimmin Lahti KV ja Aptus ovat listalla. Erkkaria kaavailin johonkin vaihteeseen. Samoin kuvaukset olisi hyvä hoitaa ennen kesää, mikäli vain rahaa irtoaa moiseen hommaan. Muuta ei ole junnulle suunnitelmissa, ahkeraa treenausta, painon keryytä ja lihaskuntoa kohotellaan molemmilla; niin omistajalla kuin koirallakin. Mukavaa tekemistä ja yhdessä oloa, ilmeisesti olemme menossa pitämään pienen treenileirin Katjan & Mokan luona. Samoin treenailemaan olemme menossa pääkaupunkiseudulle Ninan, Laran & Milan kanssa, kuin myös eksymme joskus varmasti Nean & tupla D:n kanssa samoille kentille. Onneksi on tovereita, jotka on valmiina kannustamaan ja auttamaan eteenpäin treenaustamme!

Itse ilman koiraa olen lähdössä ulkoiluttamaan kameraa Lahden ryhmikseen huomenna. Handlaamaan Turku KV:seen ilmeisesti kahta seefferia (tämän tiedon mukaan), joten näyttelyt eivät todellakaan ole minulla tauolla. Samalla pidän silmät auki ja tutkin mielenkiintoisia rotuja, sekä haastattelen ihmisiä, josko meille tulisi 2013 perheenlisäystä karvaisessa muodossa. Mikään kiire pennun hankinnalla ei ole, mutta haaveillahan aina saa. Oca nyt kuitenkin vielä tarvii aikaani ja haluankin kouluttaa sen "valmiiksi" ennen seuraavan koiran saapumista talouteen.

Realistista pohdintaa toko-jutuista

ALO 1 saavuttaminen olisi tavoitteena. Realistista pohdintaa asiasta.

Luoksepäästävyys: Koira kerää kierroksia vieraan ihmisen lähestyessä, joten yksinomaan tämä tarvitsee lisää reeniä meidän osaltamme. Viimeksi luoksepäästävyyttä on opeteltu, hmm, silloin, kun Oca oli alle puolivuotias. Vaikka syliinhyppääminen ei varmasti ole niin arvosanaa laskevaa kuin arkuus, mutta en silti tahdo koiran riehaantuvan. Pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja pyytää ensin tuttu ihminen lääppimään koiraa, ja sitten vasta hieman tuntemattomampia. Edetään vaikeuttaen pikkuhiljaa.
Tuomio: ei hallinnassa.

Paikkamakuu: Ocan makaaminen on suhteellisen vahvaa. Treenattu ollaan aamusafkalla enimmäkseen sisätiloissa, pienen häiriön alla. Pysyy kohtuullisen hyvin, mutten siltikään olisi niin varma tästäkään liikkeestä. Koira myös kääntää hirveän nopeasti lonkalle, jos alkaa tylsistyttää. Ryhmässä ei ole myöskään liikettä otettu. Itseäni epäilyttää se, kun Oca nostaa kierroksia liikaa muista koirista ja varmasti lähtee leikkimään, jos toinen nousee. Damn. Häiriötoveriksi pitäisi hakea ensin yksi koira, jonka jälkeen alkaa lisäämään vaikeutta pikkuhiljaa. Myös enemmän erilaisissa paikoissa ja häiriössä makuuttamista, jotta saadaan makuu varmaksi liikkeeksi, sillä en halua lähteä kokeeseen aikaisemmin, ennen kuin tämä on kunnossa.
Tuomio: puolittain hallinnassa.

Seuraaminen kytkettynä ja kytkemättömänä: Tämäkin vaatii treeniä, olemme edenneet vasta pisteeseen, jossa kontakti pysyy katkeilematta viisiaskelta. Koira kuitenkin ymmärtää jo, mitä siltä haetaan. Kytkettynä tykkää liian usein lähteä haihattelemaan omaan maailmaansa. Enemmän treeniä käännöksiin ja pidempää, palkatonta treeniä. Lisäksi minun täytyy opetella kävelemään, jotta käännös onnistuu hallitusti. (voisin lyödä vaikka vetoa, että kokeessa unohdan, miten kävellä.) Lähden rakentamaan käännöksiä imuttamalla, ja osittain naksun avulla, koska Oca selkeästi tajuaa, mitä haluan sen tekevän. Enemmän myös hihnassa seuruuttamista palkkaa vaihdellen. Tähän menneksi toimivaksi havaittu lelupalkka, vaikka vire nousee välillä liikaa. Namit toimii myös. Enemmän kuitenkin seuruuttamista eri ympäristöissä, erilaisella häiriöllä.
Tuomio: keskeneräinen

Maahan meno seuraamisen yhteydessä: Yllättävän vahva liike Ocalle, kuten maahanmeneminen yleensä. Tässä liikkeessä on kivasti aina potkua, kun koiralta sitä pyytää. Menee näpsäkästi maahan, mutta heittää liian nopeasti lonkalle ja takaisin päin tullessani saattaa pongahtaa ennen käskyä istumaan. Lisää malttia liikkeeseen ja loppuhionta kuntoon, niin tämä on täydellinen ja hyvin vahva liike.
Tuomio: pientä hiontaa vaille valmis

Luoksetulo: Olen onnistunut sekoittamaan tämän liikkeen täydellisesti. Ennen koira tuli hyvällä temmolla nättiin perusasentoon, mutta nyt on alkanut jopa jäämään paikoilleen kutsuttaessa tai liiallisessa vireessä juoksee ohitse. Not nice. Luoksari pitäisi alkaa rakentaa uudestaan, pienistä kappaleista. Tosin, pistän epäonnistumistamme hieman myös prinsessan teineilyn ja korvien kadottamisen piikkiin. Toimintasuunnitelmana on naksutella vapaaehtoisesta luoksetulosta, palkata siitä ja liittää käsky vasta myöhemmin, joka on eri kuin vanha "tänne".
Tuomio: täysin kesken

Seisominen seuraamisen yhteydessä: Liike josta en pidä. (enkä toki kirjoittanut ensin, että vihaan sitä.) Ocan päähän ei mahdu seisominen, ei sitten ollenkaan. Se osaa näyttelyseisomisen, mutta pysähtyminen, paikalleen on jotenkin niin ultimaallisen vaikeaa, ettei mitään rajaa. Tyttö tarjoaa maahan menoa, istumista ja seuruun jatkamista, joten tämän kanssa on tehtävä töitä. Ajattelin ensin opettaa eläimen seisomaan käskystä, jolloin jo sanana "seiso" on tuttu. Sen jälkeen lähteä peruuttamalla itse pysäyttämään koiraa ja pikkuhiljaa enemmän ja enemmän jättämään sitä omiin oloihinsa pysäyttämisen jälkeen. Sen jälkeen vasta lähdetään seuruusta seisottelemaan, samanlaisella taktiikalla. Tehotreeniin tämä nyt, todellakin.
Tuomio: täysin kesken

Estehyppy: Sana "hyppy" on tuttu, ja vahvana Ocalla, mutta kaikki muu on levällään kuin jokisen eväät. Tämän takana on myös se, että tokoesteen olemme nähneet viimeksi kesällä. Täällä ei ole treenikentällä kuin pk-este, joten turha haaveilla tokon treenauksesta sen enempää. Lumesta olen nyt tehnyt vallia ja maanitellut avokkia rakentamaan meille esteen, mutta omassa rauhassa pitäisi päästä ensin treenaamaan, jolloin tämä voisi joskus onnistuakin. Toivon mukaan. No, heti kun on mahdollisuutta, niin alamme treenaamaan hyppyä.
Tuomio: pieni alustus valmiina

Ja mä kun olen pienessä päässä hehkuttanut, että herran jestas, mähän voisin lähteä tän eläimen kanssa vaikka mölleihin hakemaan kisakokemusta, kun on kohta kaikki liikkeet kasassa ja innolla katsellut kokeita kesälle. No, nyt kuitenkin paljastui, että vielä paljon on tekemättä pelkästään alokasluokan liikkeistä. (kuvitelkaa tähän väliin syvä huokaus) Lisäksi ohjaajan pitää opetella kävelemään, lausumaan käskyt selkeästi ja samalla äänen painolla, sekä rentouttaa yläkroppa ja unohtaa koejännitys. Rehellisesti sanottuna, me olemme enemmän kuin kesken tämän toko-harrastuksen kanssa, mutta ehkä, ehkä vielä joskus (toivonmukaan kesällä) päästään edes möllitokoon. Ihailen välillä sitä, miten onnistun kusettamaan itseäni näin hienosti. Jep, ansaitsen taputuksen päähän ja ehkä hieman realistisemman ajatusmaailman, mutta ainahan saa haaveilla?

ps. anteeksi kuvaton ja tavallaan masentava postaus, mutta mulla ei ole mitään kuvamateriaalia tähän.

Kahdeksan koiramaista faktaa!

Olen vängännyt ja vammannut ja kääntänyt ja vääntänyt, mutten ole saanut tarpeeksi aikaiseksi. Ensin piti toteuttaa postaus siten, että piirtäisin ja kirjoittaisin, sitten kuvilla ja kirjoituksella, mutta mikään ei ottanut onnistuakseen ja juttunen vaan lykkäytyi ja lykkäytyi ja nyt näin uuden vuoden kunniaksi muistan, mitä sitä pitikään tehdä.

Tunnuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Kiitos näille ihmisille: Nea & Tuijottaminen on taitolaji, Juhku & Tapaus Naava ja Pihla, Katja & Mokka! Lyökää minua, jos unohdin jonkun! En millään saa kasaan kahdeksaa bloggaajaa jotka eivät ole tunnustaneet kahdeksan asian kerran, joten saakoot kaikki kynnelle kykenevät moisen napata!

1. tunnustus
Oca on ensimmäinen koira, joka tuli luovutusiässä minulle. Ensimmäinen koira, jonka kanssa sai opetella sisäsiisteyden taidot ja aloittamaan koulutuksen milteimpä siitä nolla pisteestä. Aikaisimminhan on ollut kolme koiruutta, mutta kaikki ovat tulleet yli 4kk:n iässä.

2. tunnustus
Oca on ensimmäinen paperillinen koira, jonka kanssa on tarkoitus harrastaa, ja joka ei tullut ns. sohvakoristeeksi. Olen vieläkin innokas kokeilemaan koiran kanssa kaikkea uutta ja ihmeellistä. Onneksi koiralla on yhtä kova into kuin omistajallakin.

3. tunnustus
Eläin on raivostuttava, kun sillä on juoksut. Se ei kuuntele, se ei tottele, tai sitten se vaihtoehtoisesti loukkaantuu käskiessä. Luojan kiitos se ei tarjoa takamustaan joka tilanteessa, vaan meneminen on ollut aika hallittua joka tapauksessa.

4. tunnustus
Mä olen suhteellisen tarkka Ocan ruokinnasta. Multa harvemmin tulee mitään ylimääräistä ja tykkään treenata koiran omilla nappuloilla, kun se vielä kuuntelee. Ruokansa eteen Oca tekee aina töitä, se ei saa multa mitään ilmaiseksi. Vaikkakin olen koittanut opetella tapaa antaa koiralle "jotain ylimääräistä", niin en vain opi. Mutsi osaa taidon jo hyvin, tosin, siellä koira saa tulla keittiöön kuntehdään ruokaa, meillä pysytään pois. Myös mies tykkää antaa "isäntälisää" vähän joka tapauksessa.

5. tunnustus
Tunnen itseni ajoittain huonoksi koiranomistajaksi, olen laiska, tykkään istua koneella idlaamassa, mutta vien kuitenkin eläimen aina ulos, ja harvemmin vain lyhyeksi aikaa kerralla. Onneksi tilanne välillä helpottuu, kun on mies, joka tarjoutuu viemään kakaraa ulos. Aiemmin pidin harvoin tuota hihnassa, mutta teiniperseilyn aloittaessa oli pakko ottaa hihnaan.

6. tunnustus
Oca lagaa - paljon. En tiedä mistä se johtuu, meneekö herneet pääkopassa väärään asentoon ja jumittuu hetkeksi, vai olenko liian epäselkeä ohjaaja, että saan koiran lukkoon. En sitten tiedä, tällainen jäätyminen on vain pelottavaa ja samalla tulee fiilis, että "entä jos tämä käy kokeessa?" No, elämässä mennään eteenpäin ja koitan omalla ohjauksellani estää koiraa jäätymästä.

7. tunnustus
Aktiivinen, välillä raivostuttavankin aktiivinen. Onneksi tuolla ei esiinny jatkuvaa piippausta kuin vasta siinä vaiheessa, kun koiralla on oikeasti liian tylsää. Se kyllä yleensä keksii itselleen tekemistä, rehaa pallon tai köysilelun kanssa, tai pyörittelee jotakin. Tai sitten tulee nykymään hihasta; "mamma, nyt mennään ulos!"


8. tunnustus
Oca rrrrrraskastaa lunta. Koko koira parka meni ihan sekaisin siitä, että maa oli taas valkea ja remmikäytös unohtui samantien, kun huomattiin sen maagisen aineen sataneen maahan. Ocallehan kesä oli järkytys. Meidän sisäsiisteys kärsi siinä vaiheessa, kun lumet tuli, kun eläin ei voinut asioida mihinkään muuhun kuin lumikinokseen. Viimeiseen asti se pidätteli, etsien vielä jotain valkoista paikkaa, mutta vaihdettiin lenkkireitti niin, ettemme ohita edes vahingossa jäähallia, niin pakkohan se oli alkaa tehdä asioita muuallekin - ujosti pusikkoon, pitkään heinikkoon, ehdottomasti.