Kehitystä!

Kiitos Nea!

Kiitos P.Jaakkola!

On siitä ehkä johonkin? Omaan silmään Oca alkaa pikku hiljaa saavuttamaan sitä vaihetta, millaisena sen kehtaisi esittää jossain. Vielä on kuitenkin työtä jäljellä, mutta jumaleisson, kun mulla on upea tyttö!

Haastava haaste

Kuvitella, että meidänkin puuhiamme seuraa tällä hetkellä aktiivisesti tai vähemmän aktiivisesti 26 lukijaa. Olen totaalisen hämmentynyt ja samalla suuri (huom. minulle suuri) lukijakunta antaa lisää intoa aina vain postailla enemmän ja enemmän. Toivottavasti voin tarjota lukijoilleni mahdollisimman paljon omasta koirallisesta elämästäni vinkkejä ja hauskoja tarinoita kerrottavaksi. Kommenttien saaminen nostaa hymyn aina huulille ja saa sellaisen fiiliksen, että hei, joku oikeasti lukee blogia! Ocan blogia on selattu yli 3000 kertaa! Hei ihan oikeasti, vau!

Katsotaan mitä kivaa keksitään, kun kolmisenkymmentä lukijaa roikkuu tuolla sivupalkissa menossa mukana. Ehkä pientä arvontaa tai jotain muuta mukavaa :)

Aikani kuluksi, kun kuvia odottelen viimeistelemään treenipäivitystä, päätin tarttua haasteeseen, jonka nappasin With positive energy! - blogista. Suosittelen muuten kurkkaamaan sinnekin, mainio blogi, jota jaksaa seurata aktiivisesti. Höystettynä tietysti kahdella upealla koiralla.

Haasteen ideana on, että haasteen saaja vastaa viiteen kysymykseen, jotka haastaja on keksinyt. Haaste pitää lähettää viidelle eteenpäin ja keksiä viisi uutta kysymystä

1. Onko sinulle ns. idolia/tiennäyttäjää/esikuvaa harrastusmaailmassa? Kuka?
- Minulla ei ole mitään suuremmin mainittavaa idolia koiramaailmassa, kuin ei muutenkaan elämässä. Ihailen ihmisiä, jotka tekevät koiriensa eteen töitä, joilla on koirat kauniisti hallussa, mutta myös arvostavat koiraa virheineen. Rauhalliset, tilanteentasalla olevat kouluttajat aiheuttavat aina ihailua.

2. Onko joskus päiviä, kun harrastuksen lopettaminen tuntuisi mitä mainioimmalta idealta?
- Aikaiset näyttelyaamut saavat usein tuskanhien nousemaan selkäpiihin. "Miksi en alkanut harrastaa vaikka kultakaloja?" on kysymys, joka silloin pyörii päässä. Suuret epäonnistumiset, liikkeen kokonaan hajoaminen.. Aina on huonoja päiviä hyvien seassa, teki mitä tahansa. Mutta se sallittakoon, ihmisiä me vain olemme.

3. Missä näät itsesi viiden vuoden päästä? Entä kymmenen?
- Viiden vuoden päästä. Minulla on BHn suorittanut vanha, hyvinkäyttäytyvä saksanpaimen. Mahdollisesti joku toinen koira, jolla on jotain tuloksia jo alla. Omakotitalo. Treeniporukka... Jotain muuta. Kymmenen vuoden päästä näen itseni edelleen koirien kanssa aktiivisena jollakin tavalla. Ei ilman karvakaveria voi elää. 

4. Mikä on ollut elämäsi "the eläin"?
- Oca tavoittelee koko ajan paikkaa The eläimenä, mutta edelleen sen paikan vie vanha seefferini. Se opetti minulle paljon itse koirista ja sen kanssa tehdyt työtunnit korjaten virheellistä käytöstä olivat opettavaisia. Rita oli ja on edelleen se elämäni eläin. Kaikella rakkaudella, lepää rauhassa kulta.

5. Oletko saanut kritiikkiä harrastusvalinnastasi?
- En ole saanut kritiikkiä siitä mitä harrastan, vaan enemmän siitä, miksi juuri koira. Miksei koira voi olla vaan kotikoira ja sille syöttää kaikkea mitä nyt ruuantähteistä sattuu jäämään. Miksi petaan koiraan lähes koko tilini. Okei, myönnän, jos Ocan kanssa harrasteltaisiin enemmän agia, saisimme varmasti monia ihmettelyjä. Vielä toistaiseksi olemme säästyneet suurimmilta paskamyrskyiltä, klun niin näkymättömiä olemme koiramaailmassa.

Ja kysymykset ihmisille, jotka haastan:
1. Millainen on unelmiesi koira?
2. Millaisen ohjaajan valitsisit mieluiten?
3. Millainen treenaaja olet?
4. Oletko koskaan miettinyt eläimestäsi luopumista?
5. Millaisia tavoitteita sinulla on?

Ja suon haasteen näille tuttavuuksille:
Saksanpaimen Kunto
Saksanpaimenet Niilo ja Jalo
Valkoinenpaimen Jetta
Hollanninpaimen Sony
Pk colliet Sagur, William ja Cecil

Tulosta tuomareilla

Sivusta seuranneena nyt parisen vuotta voin vain ihmetellä koiramaailmaa ja sitä, kuinka helposti itsekin eksyy mukaan. Näyttelyissä valitaan se tuomari, kenen mieltymykset vastaa omaa koiraa parhaiten tai, jos tuomarista ei mitään tiedetä, ei sille myöskään ilmoiteta koiraa. Myönnän itsekin sortuneeni tähän, sillä opiskelijabudjetista rahan repiminen on äärettömän vaikeaa. Silloin, kun Ocaa ensimmäisen kerran ilmoitin yhtään mihinkään, päädyin spontaanisti valitsemaan sen lähimmät näyttelyt, joista tulikin sitte EH ja ERI SA PN1 VSP SERT nivaska. Silloin olin untuvikko enkä ajatellut. En myös ajatellut, kun ilmosin Ocaa isoihin ja kalliisiin näyttelyihin, eli messariin. Sinne lähdin vain lunastamaan vanhan lupaukseni. Mutta sitten tajusin, että helvetti, miksi käytän koiraani tuomareilla, joista tiedän jo valmiiksi tiukkuuden ja jonkun asian arvostamisen, mikä koiraltani puuttuu. Olen ollut kriittinen ja katsonut tämän vuoden näyttelyitä lähinnä masentunin fiiliksin. Mistään ei tunnu löytyvän tuomaria, jolle tahotisin koirani kiikuttaa hyvän arvosanan toivossa. Lahti KV:n EH ei hirveästi taskua lämmittänyt, joten päätin laittaa koiran kokonaan näyttelytauolle. Miksi raahata rumaa ja keskeneräistä koiraa yhtään missään, kun ei se tuomareiden silmää miellytä. Siltikin katson tarkkaan kenelle koirani vien, en haluaisi kalliita ilmomaksuja ihan hukkaan heittää.

Toinen, missä mokoma tuomareiden valitseminen on ottanut valtaa ihmisistä, on toko. Onko se ykkönen ykkösen arvoinen, jos se haetaan keskinkertaisella suorituksella joltain sunnuntaituomarilta, joka antaa löyhät pisteet kun liike menee edes sinnepäin? Itse en tokotuomareihin ole sen enempää perehtynyt, mutta ei minulla tule tuomari missään vaiheessa vaikuttamaan siihen ilmoitanko koiran kokeeseen vain en. Haluan kouluttaa koirani niin, että tiukaltakin tuomarilta saataisiin mahdollisimman hyvät pisteet ja koen rakentavammaksi mennä sellaiselle tuomarille, joka antaa rehellistä palautetta niin pisteillä kuin suullisesti.

Vaikka koirailuni on rennon vakavaa, aion minä mennä kokeeseen onnistumaan. Ei pieneen mieleenikään tulisi viedä keskeneräistä koiraa pilaamaan muiden suorituksia, enkä tykkää lähteä asenteella "mitähän tästäkin nyt tulee". Haluan olla ehdottoman varma itsestäni ja koirastani. Haluan luottaa koiraan, tietää että se pysyy paikkamakuussa rivissä, eikä sooloile omiaan. Haluan viedä kehään toimivan paketin liikkeitä, saada hyvät pisteet ja hyvän tuloksen. Tiedän, että on hyviä ja huonoja päiviä, mutta niille ei yksinkertaisesti vain voi mitään. Mutta se fiilis, mikä tulee kovan työn tehtyä ja kun joku sen palkitsee kokeessa hyvillä pisteillä... Voin vaan kuvitella millaiset fiilikset siitä tulee.

Ja ennen kuin kukaan kerkeää vetämään hernepeltoa vasempaan sieraimeensa, niin painotan, että tämä on vain minun mielipide. Minua ei kiinnosta millä perusteella muut valitsevat tuomarinsa tai miten kouluttavat koiransa.

Back in business

Taukomme aikana on pikkupaimennin näemmä kypsytellyt asioita pienessä päässään ja suoranaisesti puhkuu intoa tekemiseen. En ole nähnyt siltä viimeiseen puoleenvuoteen tuollaista työmotivaatiota, minkä se on kerännyt tauon aikana. Nyt meidänkin elämässä alkaa olla treenaamisen fiilistä ja ennen kuin itse luovutan kokonaan, niin sovimpa vielä treenitkin pienessä koirahäiriössä tälle päivälle. Mahdollisesti kuviakin tulossa pikimmiten, kun treenaamaan päästään.

Ja mitä Ocaan tulee. Ulkonä, pienessä naapurustohäiriössä, esitti paimen mitä upeinta seuruuta mahtavalla kontaktilla ja kivalla tiiviydellä. OKEI, se painaa nyt hieman, mutta se SEURAA! Se ei ole koskaan seurannut tuolla tavalla, millä se seurasi eilen. Oli pakko vielä mennä illalla koittamaan, ettei kyseinen ollut vain hetken hairahdus. No, ei ollut, koska sama toistui illalla. Paimen toimi täydellisesti luoksarissa ja liikkeestä maaha, mikä onkin ollut sen vahvin liike koko pienen uramme aikana. Muuta en uskaltanut kokeilla, vaan palkitsin koiran riehakkaalla leikillä. En halua treenien enää missään nimessä päättyvän epäonnistumiseen tai huonoon liikkeeseen tai koiran väsymiseen. Treenikerrat olen pitänyt lyhyinä, noin vartti intensiivistä työskentelyä ja toinen vartti kuluu palkkaamiseen.

Mutta se fiilis, mikä näkyy koirasta ja se fiilis, mikä minulla on, kun treeni päättyy onnistuneesti ja koira hinkuaa tekemistä enemmän. Valpastuu kysyttäessä, tekee kaiken pyydetyn, eikä haihattele siellä täällä. Olemme selvästikin siirtyneet uudelle tasolle treenaamisen suhteen ja minäkin olen kypsytellyt päässäni asioita ja pohtinut, mitä oikein tahdon tältä koiraharrastukselta. Vaikka olen kilpailuhenkinen, niin eikö siltikin olisi tärkeintä pitää hauskaa? Otan itse elämän hyvin lunkisti, menen sieltä mistä aita on matalin, mutta kilpailutilanteessa minun on aina pakko voittaa. Vaikka treenaamme tavoitteellisesti, pitääkö sen olla silti pakkopullaa? Ei. Kaikkein helpommalla pääsen itseni ja koirani kanssa tällä tavalla, minkä oivalsin juuri.

Kunhan vain muistaisin tänään, että koirani ei ole nähnyt aikoihin muita karvakorvia kuin vilaukselta ja hakisin ensimmäisenä sen keskittymistä minuun, ennen kuin suuri turhauma ottaa vallan päästäni ja totean ettei mistään tule mitään. Tressaavaksi tilanteen tekee se, että minun pitäisi ajaa ensikertaa koira takarontissa yksin. On helpompaa, kun pelkääjän paikalla joku istuu ja vahtii ettei piski saa päähänsä mitään. Oca on kuitenkin helppo matkustaja, mutta silti minua pelottaa se, että paimen saa päähänsä jotain ultimaalista.

No, toivotaan kaiken onnistuvan ja siitä lisää sitten illalla tai huomenissa, milloin ikinä jaksaa koneella hengähtää niin kauan, että saa jotain tekstiä aikaiseksi.

Päätöksiä, kuulumisia, ideointia!

1v 10kk kenotus

Okei. Rehellisesti sanottuna olen ollut äärettömän laiska koko blogin kanssa. Ei sillä, ettemmekö Ocan kanssa olleet kesätauolla hieman kaikesta. Eristäydyttiin metsään ja lähdettiin kasvattelemaan lihaskuntoa, jättäen kaiken vaativamman pois päiväjärjestyksestä. Ei ajatustakaan tokolle, ei agille, ei haulle. Ei millekään. Ollaan vaan oltu ja chillailtu, sekä muka opeteltu nauttimaan toisistamme.

Ocan juoksut oli ja meni. Koira oli niiden aikana paljon tasapainoisempi kuin aikaisemmin. Pikkuhiljaa on jäänyt semmoinen turha vimmaaminen pois, ainakin näin maaseudulla. Täällähän tulee koira vastaan ehkä kerran viikossa ja ihminen ehkä kolmesti. Näistä ollaan selvitty pikkuhiljaa ja olen ollut ahkera! Olen vaihtanut tavanomaiset fleksilliset-suurimmaksi-osaksi-vapaana-lenkit meidän upouuteen hienoon nahkahihnaan ja työskennellyt oikeasti koiran kanssa hihnakäytöstä siedettäväksi. Oca ei koskaan ole ollut mikään ylimaalisen kaunis hihnassa kulkija, koska paimenen tavoin se etsii jatkuvasti ärsykkeitä joihin reagoida kumealla haukulla. Viimeksi noin tapahtui toissa päivänä, kun junnu havaitsi ihan hirveän asian - JÄÄTELÖAUTON! Okei, en ollut itse tilanteen tasalla, saati ajatellut koiran reagoivan niin voimakkaasti vieraaseen oudonmalliseen autoon, jonka edessä kaiken lisäksi ole ihmisiä! No, tilanne onneksi saatiin nopeasti hallintaan ja seuraavana päivänä ei haitannut naapuritalon isäntäkään pihamaalla.

Olen opetellut vaatimaan itseltäni vähemmän. Ensimmäinen harrastuskoira - miten voisin osata toimia sen kanssa oikein? Ensimmäinen koira, jonka koulutukseen panostetaan. Enhän minä voi osata vielä kaikkea, vaikka nuorempana olen lukenut kaikki mahdolliset koirakirjat lävitse ja nykypäivänä seuraan aktiivisesti ja perehdyn muiden koulutusmetodeihin poimien niistä omiini pieniä osia. Ohjattuun kun meillä ei toistaiseksi ole mahdollisuuksia, on pakko tehdä sitä mitä pystyy ilman ohjausta ja todeta, että päin helvettiähän se meni. Okei, ei niin vakavasti oteta tätä koiraharrastusta. Tavoitteita toki löytyy, mutta myös monta yhteistä vuotta, toivottavasti. Koska Oca on mitä mainioin.

MUTTA! Itseni tuntien tiedän, ettei mikään onnistu, ellen sitten laita jotain pakotetta. Selailin tämän alueen tokokokeita ja löysinkin mitä mainioimmin kokeen ihan kotikulmilta. Tuuloksen koirakerho (köh, johon en ole saanut aikaiseksi liittyä) järjestää tokokokeen 25.11.2012! Sinne menemme korkkaamaan sen helsvetin alokkaan, ihan varmasti. Joku saa tulla potkaisemaan minua päähän, ellen laittele ilmomaksua, koska opintolainakin tulee marraskuun alussa, joten minulla on varaakin!

Ja jos nyt vielä mainostetaan Ocan puolikkaiden pikkusisarusten näyttelymenestystä. Royal Smile Batman "Patu" ja Royal Smile Beyoncee "Tara(?)" saivat Heinolasta molemmat EH ollensa luokkansa ensimmäisiä ja Luumäeltä pikkujunnut nappasivat ERI:n olen luokkansa ykkösiä. Onnea penskoille ja omistajille tätäkin kautta. Nättejä puolisisaruksia löytyy Ocalta!

ps. Jos koiraa treenatessa voisi kuunnella biisejä, olisi tämä ehdottomasti meidän treenibiisi!