Veriläikkiä lattialla...

...ei me emme ole teurastaneet ketään, emmekä ole joutuneet uuteen tappeluun, vaan kuinka ollakaan, Ocalla alkoivat toiset juoksut. Ensimmäisethän olivat 10.07.2011, ja toiset alkoiva 15.02.2012, eli suunnilleen seitsemän kuukautta jäi väliä. Huvittuneena selasin blogia siihen asti, missä olen päivittänyt Ocan juoksuista. (linkki postaukseen)

Lainaus: No, syy, miksi juoksut alkoi, on tietenkin se, että menin ilmoittamaan kakaran näyttelyihin. Kouvolaan siis suuntaamme junnudebyyttiin 20.8. Heinolakin olisi ollut vaihtoehtona, mutta omaan mieleen ei tuo tuomari ollut.

(välihuomautuksena, että ilmoitin Ocan myös Heinolaan tuolloin, ja Heinolastahan me saimme ensimmäisen sertin, onneksi tulin katumapäälle.)

Eilen kuitenkin naputtelin näyttelyilmon Lahti KV:seen. Pohdiskelin pitkään ilmoitanko koiraa ennen Aptusta mihinkään näyttelyihin ja heräsin myös todellisuuteen: minun pikku vauvahan on Lahti KV:n aikaan jo 18kk. Pakkohan se on mennä korkkaamaan nuorten luokka, jospa sieltä tulisi vaikka jotain kotiin viemisiksi. Lahti on kuitenkin lähellä ja äitimammakin päätti tukea koiraharrastusta yhden näyttelyn verran, josta olen kiitollinen hänelle.

Saksanpaimenet ovat onneksi lauantaina, 28.4. Itse harmittelin myös sitä, ettei ikä riitä junjor handleriin, koska olisin halunnut kokea edes kerran millaista on esittää koiraa tuollaisessa kehässä. Onneksi noita handlattavia on muutenkin.

Projektin aiheena on meinaan opetella handlaamaan näitä vapaasti esitettäviä rotuja, kun kaveri puhui minua collie-erkkariin. Mahdollisesti itse olen tulossa myös Tampere KV:seen ja isolla ehkällä Kuopion kolmipäiväisiin nätelmiin, riippuen sen hetkisestä rahatilanteesta ja siitä, onko minulla ajokortti vai ei. Kouvola & Heinolaviikonloppu on myös auki, koska tuomareita sinne ei ole vielä julkistettu. Tekisi taas mieli heittää koira molemmille päiville ihmettelemään. Helsingin voittajat ovat myös himpunverran auki. Jos tuomari on super ja koira näyttää joltain muulta kuin kaljurotalta, saattaa se päästä kehään. Muussa tapauksessa tullaan ilman koiraa.

Seuraava koira on varmasti uros, nämä juoksut muuttaa pikkuisen poikatyttöpaimenen kunnon neidiksi ja minun pääni ei kestä sitä. No, koitetaan kärvistellä yliherkän koiran kanssa.

omistajan aivotyöskentelyä

Minä mietin paljon asioita, pohdiskelen elämää ja sitä, mitä se olisi ilman rakkaimpiani. Sunnuntain tapahtumien jälkeen on ollut erityisesti mielessä kysymykset: "entä, jos en olisi ehtinyt", "entä, jos olisi käynyt pahemmin"ja "entä, jos kaikki olisikin mennyt hyvin". Jossitteluhan on ihan turhaa, kun vahinko on päässyt tapahtumaan, mutta ajattelua se herätti.

Samalla ajauduin pohdiskelemaan, kuinka paljon minä olen oppinut Ocalta koirista, niiden elekielestä ja käyttäytymisestä. (Hyvä kouluttaja? kirjoittanut Pipa Pärssinen) Luin kyseisen artikkelin ja se sai minut pohtimaan yhä enemmän sitä, kuinka paljon olen oppinut. Minulla ei ole aikaisemmin ollut harrastuskoiraa; Oca on siis ensimmäinen. En ole koskaan käyttänyt naksutinta, opettanut koiraa kulkemaan hihnassa, saati sitten opettanut tokoliikkeitä tai mitään muutakaan. Meillä on kaikki koirat olleet tokokoiria ja itse olen ollut niin pieni, ettei koulutus ole ollut minun työni. Ensimmäisen kerran edellisen saksalaisen kanssa aloin kitkemään eroahdistusta pois, samalla koitin opettaa sitä kävelemään nätisti hihnassa; tosin huonoin tuloksin. Olin nuori ja kärsimätön, asenteella: kaikki minulle heti nyt!

Monen muun nuoren tavoin olen kahlannut koirakirjoja läpi, katsonut videoita, sekä käynyt seuraamassa näyttelyissä meininkiä, sekä harrastamistakin. Lähipiirissä kukaan ei harrastanut tavoitteellisesti, oli vain ihmisiä, joilla oli kotikoiria. Haaveet kehittyivät, rotu oli selvillä, kaikki oli plakkarissa, mietittynä valmiiksi.

Monesti on tullut fiilis, että miksen hankkinut vaikka kulakaloja, tai gerbiiliä. Tai kania, voihan niitäkin kouluttaa. Valehtelisin, jos väittäisin, että meillä ei ole ollut ongelmia. Niitä on paljon, mutta mitä enemmän pystyn myöntämään niitä itselleni, sitä paremmin osaan käsitellä niitä. Muistan sen epätoivon, kun koira väänsi kunnon paskat lattialle heti lenkin jälkeen. Ihan kuin kaikki olisi romahtanut, koko sisäsiisteyskoulutus. Mutta ei, se oli vain oma virheeni, kun en silloisessa kiireessä tajunnut antaa Ocalle aikaa mennä tarpeilleen. Tajusin sen vasta myöhemmin.

Oca antaa koulutuksellisesti paljon anteeksi; se on nopea oppimaan, se on helppo palkata, sen kanssa on mukava tehdä. Koira nostaa välillä virettä liian korkealle, sitä vain pitää osata hallita. Olen oppinut lukemaan koiraani paremmin; tiedän milloin sitä pelottaa, tiedän milloin se dominoi. Valehtelisin, jos sanoisin meidän löytäneen yhteisen sävelen täysin. Meillä on vielä paljon opittavaa toisistamme, mutta onneksi meillä on vielä aikaa!

Kätösessä huolissaan oleville ihmisille voin kertoa, että paraneminen on alkanut hyvin. Särky on laantunut ja kaikki näyttäisi hyvältä. Avonainen iho on alkanut muodostaa uutta kerrosta. Luulisin käden siis olevan treenauskunnossa jo viikon/parin päästä. Onneksi!

Pyytäisin vielä teitä heittämään kysymyksiä tähän postaukseen, niin pääsen vastailemaan!

Epäonnistunein päivä hetkeen.

Toverin kanssa oltiin normaalisti juoksuttamassa koiria, kunnes toverin koira provosoutui jostakin, en osaa sanoa mistä, ja jos tietäisinkin, niin en välttämättä alkaisi puimaan sitä julkisesti. Asia on tahoilta sovittu, joten siitä ei sen enempää.

Toinen eläin tosiaan sai otteen Ocan korvasta, lukitti leukansa siihen, joten irrottaminen oli isompi projekti kun olisi voinut uskoa. Itse taistelin oman koiran kanssa, ettei se ala repimään korvaansa irti ja paniikissa oleva eläinhän puri kaikkea minkä vain sai kiinni. Muunmuassa kätäni. Koira selvisi pienellä reiällä korvalehdessä, kun taas minulle kävi hieman huonommin. Koirasta oli kuitenkin isompi huoli, mutta Oca toipui nopeasti, eikä näyttänyt mitään muitakaan merkkejä, kovasti olisi tahtonut telmiä toisten eläinten kanssa

Ranne auki, peukalossa palkeenkieli, puolikas etusormea vereslihalla, mahdollisesti myös murtunut kärjestä, sekä keskisormi myös vereslihalla. Toinen käsi jo ennestään venähtänyt, joten paketti oli valmis. Lähdin kävelemään kotiin päin Ocan kanssa käsi verta vuotavana, ennen kuin havahduin todellisuuteen: sattuu ja niin perkeleesti. Pelkäsin tajun menevän, joten oli pakko soittaa avokille, että lähtee tulemaan vastaan, koska en tiedä olisikin kyennyt pitämään koiraa aloillaan, jos joku olisi tulluty vastaan. Heikotti, oksetti ja pyörrytti.

Kotona sitten ensin putsattiin koira, ennen kuin perehdyttiin minun vaurioihin. Puhdistus sattui saatanasti, nahkaa sai leikata pois ja pohdiskeltiin päiviystykseenkin lähtöä, mutta eipä siinäkään olisi ollut mitään järkeä. Buranaa nassuun ja jatkettiin sitten paikkailua. Nyt hienosti sormissa on haavaside teipattuna sähköteipillä kiinni, kun mitään parempaa vaihtoehtoa ei löytynyt.

Mietin tässä, kumpikohan pelästyi enemmän, minä vai koira. Veikkaisin itseäni, sillä tärisin pitkän aikaan, ennen kuin pystyin rauhoittumaan kunnolla. Ei enää ikinä tuollaista tilannetta kohdalleni. En halua. Ei tämä kipu, mutta se pelko, että parhaalle ystävälle käy jotain. Luojan kiitos en ollut yksin kotona, luojan kiitos minulla on ihana avopuoliso. Luojan kiitos ei käynyt pahemmin.

Kysymyspostaus!

Blogille on kertynyt jo 18 lukijaa, en koskaan olisi uskonut, että tekemisemme saavat näin monta seuraajaa. Kysehän on vain amatööriharrastajan ja pienen paimenen elämästä. Olen miettinyt jo pidempään sitä, että haluan kirjoittaa postauksen lukijoiden kysymyksistä. Joten tuumasta toimeen!

★ Kysymyksiä maan ja taivaan väliltä; niin koiriin kuin minuunkin liittyviä, mieluiten asiallisia. Pidän itselläni oikeuden karsia asiattomat kysymykset pois joukosta.

★ Yksi ihminen saa laittaa niin monta kysymystä kuin ikinä keksiikään!
★ Kysymyksiä on aikaa laitella 16.02 asti, sen jälkeen kokoan postauksen

Plus tämän lisäksi, mikäli vain viitsitte, toivoisin:
★ Linkkejä omiin blogeihinne
★ Mielipidettä ulkoasusta; pitäisikö vaihtaa? millainen värimaailma olisi hyvä?
★ Pitäisikö alkaa julkaista Ocan blogissa jotain tyylillä; kuukauden koirablogi -osiota
★ Millaiset postaukset ovat mieleesi?

Olisi erittäin mukavaa, jos vastaisitte yllä oleviin kysymyksiin, niin saisin hieman osviittaa siitä, mistä lukijat tykkäävät, sillä lisäksi, että kirjoitan blogia harrastuspäiväkirjana, haluan huomioida myös lukijat.

Kiitos kaikille jo etukäteen!

ps. jos jolla kulla on kommentointi nappi hukassa, niin luokaa silmäys postauksen otsikon alle, siellä lukee pinkillä "x kommenttia", linkkiä klikkaamalla pääsee kivasti kommentoimaan!

rokotuksia ja yleislätinää

Oca kävi rokotuksissa eilen, ja omistaja sai hävetä silmät päästään junnun käytöstä. Ei sanaakaan mistään hallitusta hihna-astelusta, ei sanaakaan äänettömyydestä tai rauhallisuudesta. Paimen nosti kierrokset heti tappiin asti, kun päästiin odotustilaan. Painoa oli 19,9kg eli aivan liian vähän mielestäni. Olisi nyt edes 22kg, niin ei välttämättä kylkiluut paistaisi ihan mielinmäärin. Oca on kuitenkin siirretty nyt aika tehokkaasta sekaruokinnalle. Eli nappulaa, raakaa lihaa, jauhelihaa, kasviksia ynnä muuta mukavaa. Tulee itsellekin halvemmaksi, kun ei tarvi koko ajan ostaa uutta säkkiä nappulaa. Mahakin toistaiseksi pysynyt hyvänä.

Ollaan pidetty pieniä treenaje, jotka on lähinnä keskittyneet seuruun kontaktin ja paikan parantamiseen, sekä temppuiltu ja minä puolestani olen keskittynyt nostamaan ja laskemaan koiran kierroksia parhaani mukaan. Seuruu onparantunut omaan silmään, vaikka emme hirveästi ole käännöksiä ottaneet. Tykkään älypaljon koiran keskittymiskyvyn paranemisesta, vaikka vain omalla pihalla treenamaan. Tänään naksuttelin myös seisomisesta. Oca hoksaa mitä haen, joten aloin liittää vihjesanaakin moisen touhuiluun. Sitten pitäisi enää vaan tehdä siitä varma liike. Noh, edistystä kuitenkin!

Oli pitkästä aikaa rentouttava lenkkikin. Meillä on tapana tehdä jotain kivaa lenkillä, ja nyt se kiva oli ensin liikkeestä maahan ja sen jälkeen jeejee jalkovälistä juokseminen. Oca tykkää jaloista ja niiden ali menemisestä. Toisinaan myös yli, mutta siinä, missä se ei hiffaa kunnolla jalkojen ali pujottelua liikkeessä, tykkää piski juosta jalkovälistä läpi ja vetää omaa showtaan. Oli rentouttava lenkki, ja nyt muistan, miksi tykkään liikkua öisin. Vaikka sekin on vain ongelmien piilottelua itseltäni, mutta kai sitä nyt kerrankin saa nauttia?

me tehdään töiiiitä~

Ainakin melkein. Kuva saastetta tämän päivän lyhyt treeneistä. Ikävä kyllä videomatskua ei ole, kun rakas kuvaajamme, alias jaakko ei osannut käyttää kameran video-toimintoa oikein </3