Uusi ulkoasu!

Leikin ahkeraa ja vaihdoin blogille ulkoasun, tätä ei ole nähty aikoihin!
Vielä linkit näyttää tyhjiltä, mutta niihin on tulossa täytettä, heti kun saan kirjoiteltua.

Mielipiteitä olisi aina mukava kuulla!

Pienen saksalaisen kapulavalloitus!

"Ei se osaa"

"Nouto on ihan tyhmä liike"

"Vihaan tuota kapulaa, siitä ei ole kuin harmia"

En ole hirveästi mainostanut, mutta kapula on ollut meillä se the inhokki esine. Ensin mietin, että se olisi liian painava tai jotain muuta, kun puoli vuotta sitten ostin sen ja tasaisin väliajoin koitin opettaa koiraa siihen, mutta suuhunsa tuo ei suostunut koko kapistusta ottamaan ja väkisin en halunnut yrittää.

Lopullinen valaistuminen asiaan tuli, kun tajusin, että Oca rakastaa kaikkea mitä minkin. Koira heijastaa omia tunteitani ulospäin ja koska en pitänyt itse kapulan opettamisesta, ei sekään tahtonut ottaa kapulaa suuhunsa. Samoin tämä ilmenee seuruussa, jos en itse hehku positiivista energiaa, niin koira matelee ja vammailee. Eli pitää vain laittaa itsensä likoon. Olen leikkinyt kapulallasisä tilossa itse, ihkutellut sitä ja raahannut joka paikkaan mukaan. Tänään otin kapulan messiin aamutreeneihin, kun kerta loma on niin enempi aikaa touhuta.

Normilenkin jälkeen treenipellolle, parit seuruupätkät, yksin jäävä ja luoksetulo. Sen jälkeen kaivoin kapulan pussukasta, ja aloin leikkiä sillä itsekseni koiran ryntäillessä vapaana. Eipä jaksanut vapaus kauaa kiinnostaa, kun se huomasi, että minulla on kädessä jotain, jotain yberkivaa, jonka kanssa olen touhuillut itsekseni. Oca kun ei voi ymmärtää, miksei se pääse leikkimään kanssani, jos minulla on kivaa. Riehuin kapulan kanssa aikani ja jätin sen maahan. Eipä mennyt kuin sekuntti, kun kapulaa inhoava koirani "varasti" puukappaleen minulta ja kiiti se suussa ympäri peltoa. Kamera käteen ja ihmettä todistamaan.

Oca tykkää kantaa kaikkea suussaan, yleensä patukkaa se kantaa pellolta kotiin asti, niin tarjosin nyt kapulaa tytölle kannettavaksi. Nätisti otti inhan puukappaleen kädestä ja ylpeänä kantoi sitä kotiin asti hihnassa. Ensimmäisen kerran tiputti vasta ovella. Ei voi mamma olla ylpeämpi pikku saksalaisesta. Ehkä me vielä joskus opitaan noutamaan kapula!

Näyttääkö tämä siltä, että se vihaa sitä? Minusta ei. Joten kyllä me saadaan vielä nouto toimimaan, mutta emännällä on paljon opittavaa koirankoulutuksesta, etenkin sen oman koiransa koulutuksesta. Ocahan osaa kuitenkin jo kaiken, ohjaaja vaan töpeksii ilman mitään rajaa. Lopuksi vielä pätkä videota pikku saksalaisen kapulaleikistä.

Vuotta 2011!

Jos kerrataan mitä vuosi 2011 on pitänyt mukanaan tästä yhteisestä taipaleesta. Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen pennun tulo kotiin, joka kuitenkin tapahtui jo 2010. Tähän vuoteen on kuitenkin mahtunut iloa ja surua, mutta hengissä ollaan ja toistaiseksi vielä yhdessä.

Ensimmäinen rokotus, voi sitä jännitystä, mikä kihelmöi odotushuoneessa. Pieni saksalainen hurmasi kaikki valloittavalla käytöksellään ja iloisella elämänasenteellaan. Oltiin siinä sitten rapsuteltavana ja paijattavana. Pennun käytös oli upeaa. Nassikka ei edes huomannut eläinlääkärin piikkiä, kun oli niin tohkeissaan ihmisistä. Myös rutiinitarkastussuoritettiin, eikä penskassa ollut mitään valittamisen sijaa.

Ocaa raahattiin joka paikkaan mukaan, niin autot, junat kuin bussitkin tulivat tutuksi. Oli selvää, että mehän aloitamme tokoilemaan tavoitteellisesti, joten siihen valmennettiin koiraa. Opeteltiin käytöstä kun mennään koirapuistoon, hihnakäytöstä ja ties mitä. Tämä oli helppoa, kun kaupungissa kuitenkin oli paljon porukkaa. Tavattiin paljon koiria, ihmisiä, muita eläimiä, lapsia, käytiin paljon kaikkialla. Jopa meille eksyi vieraaksi appiukon latvian ajokoira, Rico, joka sysäsi sisäsiisteyden lopullisesti käyntiin. Ricon ollessa viikon päivät hoidossa, ei penska tehnyt kertaakaan asioitaan sisälle ja hihnakäytös parani huomattavasti.

Vuodelle 2011 mahtui myös ensimmäiset näyttelyt, mätsärit, sekä tokokurssi. Erkkari oli mielenkiintoinen kokemus, niin emännälle, kuin pienelle saksalaiselle. Vastassa oli hirveä määrä hyviä koiria, joilla oli turkki. Toisin kuin meidän rimpulalla. L+ sieltä kuitenkin napsahti, neljännellä sijalla, hienon mitalin kanssa. Saksalainen tuomari oli pitänyt koirasta, turkki vain jätti jälkensä.

Ensimmäinen mätsäri taas oli Kouvolassa, Saksanpaimenkoira liiton alajaoston järjestämä. Tietysti saksanpaimenille oli oma luokkansa ja tuomari sijoitti meidän pirpanan ensimmäiseksi. Myöhemmin tätä tuttua miestä on tullut nähtyä milloin missäkin ja aina on tyttöä kehunut. BIS kehään Oca oli tuolloin jo väsähtänyt, ja lähtöpassit saatiin hyvinkin nopeasti. Jäi pienelle saksalaiselle emäntineen hyvä fiilis.

Ensimmäinen "iso" pentunäyttely oli Helsingin messukeskuksessa. Emäntää jännitti törkeästi, koira meni kuin vanha tekijä. Pennun löysyydestä sakotti tuomari, joten KP jäi saamatta. Kuitenkin lähdettiin hakemaan vain kokemusta ja seuraavasta pentunäyttelystähän irtosi ROP ja KP.

Mätsäreissähän me kierrettiin lähinnä sen takia, että pentu saa esiintymiskokemusta, samalla kuin handleri oppii esittämään koiraansa. Yhteistyö on tuntunut toimivan hyvin. Tokossa käytiin alkeiskurssi ja kotosalla ollaan verestytty muistoja, kokeeseenkin piti tähdätä kesän lopussa, mutta laiskuus iski ennen aikojaan. Ei jaksanut jankata niin paljon että koira olisi ollut totaalisesti koevalmis. Agilityä kokeiltiin kahdesti - ainoa päätelmä tästä oli, että Oca tykkää liitää. Koira syttyy radalla ihan omaan toimintaliekkiinsä.

Ensimmäinen serti pokattiin toisesta KR näyttelystä, hienolla suorituksella junnun ollessa vain kymmenen kuukautta. Paljon kauniimmat nartut jäivät taakse ja meitin junnusta eteni ihan VSP:ksi saakka. Voi sitä riemua kun ensimmäinen serti pamahtaa noinkin hienolla sijoituksella.

Blogejakin meillä on kerennyt olemaan jo kaksi, mutta nyt tämä viimeisin on ollut pysyvämpi vaihtoehto. Vaikkakin välillä on mennyt tekstien kanssa pitkään ja taukoa on ollut, mutta silti olemme yhä pystyssä. Samoin kotisivut, kunhan saan duunattua niille uuden ulkoasun.

Koira on opettanut minulle paljon. Se on auttanut ymmärtämään vaikeuksia, se on lohduttanut, samalla ilostuttanut ja heiluttanut häntää, ollut hölmö. Mutta silti se on törkeän rakas, ihana ja en voisi antaa sitä mitenkään pois.

pennun askeleet aikuisuuteen

  Tuollainen se oli, no, ei ole enää. Koira on miltei 14kk, yhdessä on taivallettu matkaa 1v 4päivää. Tämän postauksen piti ehtiä jo kahdeksannelle päivälle - no, ei ehtinyt. Kuva painoitteinen postaus, kuvia vuoden ja neljän päivän varrelta. Voi että, tuli ihan ikävä tuota riiviömussua. Koitin myös valita kuvia, joita ei ole ennen tässä blogissa julkaistu - ihan vain vaihtelun vuoksi.

Ensimmäiset näyttelyt

Ensimmäinen mätsäri

Ensimmäinen kunnon reeni vieraassa paikassa

Ensimmäiset juoksut

S <3 O 369pv!

Helsinki Winner & Winner!

Messarineitsyytemme on mennyt! Messarihan on aina ollut lähellä sydäntä ja siellä on tullut käytyäa monesti. Aina vain uudestaan ja uudestaan, vaikka rahaahan joka reissulla palaa. Kaksi vuotta sitten, lupasin messaritovereilleni, että perkele, kun minulla on oma, paperillinen rotupiski niin mehän mennään messariin. No, viimevuosi jäi välistä, koska kahdeksanviikkoisen pennun jättäminen yksin kotiin ei tullut mieleenikään, saati sitten kirpun mukaan ottaminen.

karvaton

Nyt kyseinen kirppu vain sattuu olemaan hieman vanhempi, yli vuoden ikäinen kirppu. Ilmot hoidin jo halvimmilla ilmoilla molemmille päiville ja kauhulla katselin, kuinka rakas sakumaanikko alkaa tiputtamaan karvaa. Sitä lähti, lähti ja lähti. Normaalisti jo pieni koiravain pieneni silmissä. Ocalla nyt koskaan ei ole hirmuisesti ollut karvaa, mutta lohiöljykuurilla se parani hieman.

En muista, koska olisin jännittänyt jotain niin paljon, kuin tuon pahuksen piskin kanssa kehään menoa. Juu, Helsingin Voittaja, kaikki tuntuivat kokeneilta esittejiltä ja kymmenen minuuttia ennen kehää tärisin jo hysteerisenä. Oli pakko juosta koiran kanssa, että sain itselleni varmuutta ja Ocahan tuki meikäläistä. Se juoksi upeasti edelläni ja sai miltei kyyneleet kihoamaan silmiini. Niin hienosti nuori tyttö meni ja sen käytös koko reissun ajan oli jotain sanoin kuvailemattoman ihanaa. Paljon paremmin ei vuosikas voisi mennä. Kehä oli mukavan iso ja junnunarttuja oli ainoastaan kolme.

Seuraavana päivänä kehä oli hirmuisen pieni ja junnunarttuja kahdeksan! Kahdeksan. Se oli paljon verrattuna eilisen kolmeen ja isoon kehään. Ja mille paikalle Oca oli laitettu, kolmanneksi viimeiseksi juoksemaan. Tiesin heti, ettei siitä tulisi mitään, koska nuori paimen vetää mielettömät kierrokset muista. Hyvin lentävää oli Ocan liike, mutta yksilöarvostelussa käyttäytyi jälleen mallikkaasti, vaikka rinnalla joutuikin juosta.

Tässä olisi arvostelut:
Helsinki Winner; Julia Ovsyannikova: Medium size. Medium bone. Correct head, but muzzle may be better developed under the eyes. Correct ears, correct neck. Good front. Strong topline. Short croup. Eneught correct angulations. Mocement correct enought. JUN-EH

Suomeksi: Keskikokoinen. Keskivahva luusto. Oikea pää,mutta kuono-osa saisi olla kehittyneempi silmien alta. Hyvät korvat. Hyvä kaula. Hyvä etuosa. Vahva ylälinja. Lyhyt lantio. Riittävän oikeat kulmaukset. Riittävän hyvä liike.

kuvannut Pinja Haapanen

Winner; Elia Alia Benitez: Excelente cabaze, cuello muy bueno. Linea del/dek dorso muy bueno. Grupa demasiado caida. Movimentis muy bueno. JUN-EH

Suomeksi: Erinomainen pää, erittäin hyvä kaula. Hyvin kaunis selkälinja. Laskeva lantio. Erittäin hyvät liikkeet.

Siitä sitten vain veikkaamaan, mikä sakotti sen verran, että EH tuli. Karvanvähyys ja vaaleat silmät varmaankin, mutta ken tietää, kun ei tuomarin ajatuksia hirveästi pysty lukemaan.

Ei me mitään tehdä kun ei päivityksiä tule!

No tehdään, mutta omistaja on laiska. Omistajalla on kiireitä, ja omistaja on tyhmä ja teki itselleen blogin, jota on paljon hauskempi päivittää, kun koiran omaa. No, kyllä me ollaan tehty. Joka aamu pakolliset ruokatokoilut, kärsitty karvakriisistä, lenkkeilty, panikoitu messarin viikonlopusta ja ties mitä.

Oca siis esiintyy (huvittaa yleisöä) molempina päivinä Helsingin messukeskuksessa.
Lauantaina kehässä 44, numerolla 359, aikaan 12.15, tuomarina Julia Ovsyannikova
Sunnuntaina kehässä 61, numerolla 602, aikaan 12.45, tuomarina Elia Alia Benitaz
Molemat kehät on siis seiska hallissa, että tulkaahan moikkaamaan stressikuoleman tehnyttä omistajaa ja häslää koiraa.

Eilen käytiin metsälenkillä. Mukaan osui oman piskin lisäksi Jassun Lissu, Bella ja Wili, sekä Anskun Strato, Konsta ja Rudi. Lenkki itsessään oli hyvän mutainen, aavistuksen hidan (no, seitsemän paimenta koittaa paimentaa toisiaan ja ihmisiä), äänekäs, sekä hyvin hulvaton. Alkutaipaleen oma draamakuningatar missis kiljukaula Oca laului kaikesta. Milloin joku tuli liian lähelle, milloin se itse juoksi vahingossa jotain päin tai jotakin vastaavaa.

Ansku, Strato, Bella, Jassu, Lissu, Konsta, Rudi, Wili (joka sensuroi itsensä), Sussu ja Oca

Tätä porukkaa kun katsoo, niin pistää silmään kaksi valkean ruskeaa koiraa, jotka eivät oikein sopineet mustanruskeaan värikirjoon. No, onneksi asia korjaantui pyörittämällä valkoista koiraa mudassa. Itse kuvassa oli mieletön missio, koska paimenet pursusivat energiaa, ja istu paikka oli aika haastava. Bella, Lisbe ja Wili vänkäsivät yhteistyön kanssa, Oca kuumui kepistä, Konsta piippasi, Rudi ihmetteli ja Strato otti rennosti. Sen kyllä huomaa kuvasta.

Löysin uuden asian, joka saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissäni, paskaisten koirien seisottaminen. Tulos näytti kutakuinkin tältä.

  Katsokaa tuota paskakerrosta! Tuota turkittomuutta! Tämän eläimen kanssa pitäisi helvetti vie lähteä näyttelyihin! Ocalla oli mieletön meno päällä, joten seisominen ei kiinnostanut paskaakaan. Sitäpaitsi, nuorta neiti draamaa vitutti, kun kaverit häsläsivät ympärillä ja hän joutui _seisomaan_. Maailmanloppu. Kiitos Konstalle, joka hienosti roiski kaikki mudat Ocan niskaan. Bongaa vasen käsi.   

  Ja Konstasta puheenollen, herra venkula. Ihan Anskun perään, huomatkaa intensiivinen tuijotus ja hännän heilutus. Myös tällä kaverilla oli enemmän massaa mitä Ocalla, mutta tykkään poitsun energisyydestä. Ja sen turkki, Konde on upia miäs! Taustalla Lissu ja Strato. Bongaa vasen käsi.

Bellaa ei yksinkestainsesti kiinnostanut. Ja se oli paskainen. Yh. Etujalat siksi niin edessä, etten halunnut lääppiä kuraista koiraa. Bella on kiva, olen kokeillut sitä aiemminkin ja koko koiruus on aivat mahtava. Belbe <3 Tsekkaa vasen käsi!

Lissu on omaan silmään hirveän nätti koira. Etukoivat kohdalleen, niin ai että. Lissua ei kuulemma hirveästi ole seisotettu, mutta se on Ocan kanssa niin samaa maata. Pistät eläimen kerran seisomaan, niin se myös seisoo. Lissun kanssa kun muutaman kerran harjoittelisi, niin se olisi varmasti ihan kätevä kehäkettu. Tuollaisen saksalaisen minäkin voisin haluta, tumma, sekä käyttölinjainen, tosin kuvassa paskainen. Ja häähää, että voi bongata vasenta kättäni, mutta voin vannoasen olevan täysin samassa asennossa kuin edeltävätkin. Seisotanko minä oikeasti Ocan aina noin?

Tuuloksen maanantai huumaa

 

Ei me täysin keskellä metsää asuta, jopa kunnan ydinalueen puolella, taajamassa. Uskokaa tai älkää!

 

Löydettiin tuollainen metsittynyt alue, jolla uskalsi päästää koiran juoksemaan. Tuolla päin Tuulosta ei olla vielä käytykään. Eihän me olla vasta kuin neljä kuukautta täällä asuttu, mutta ei kaikkea voi ehtiä.

 Oca pönöttää. Se havaitsij jotain mielenkiintoista, joten jähmettyi hetkiseksi paikalleen, jolloin allekirjoittanut sai napsaistua edes pienen kuvan vilkkaasta oliosta.

 Oca ja kesän viimeinen vihreys. Kyllä, täältäpäin löytyy myös asfalttia! 

 Ja ei, ei ollut tarkoitus tehdä toista kuvapostausta heti perään, mutta kun koitan vältellä tuota faktahaastetta, koska sen työstäminen on pahasti kesken, enkä halua pitää blogia sen takia hiljaiselolla. Myös tokopohdinta teksti on kesken, joten saatte tyytyä ikävä kyllä vain kuviin. No, mutta nehän kertoo enemmän kuin tuhat sanaa? 

ps. nyt kaikkien pitää olla innokkaana tulossa tänne, koska meillä on superit lenkkimaastot ja koira kaipaa seuraa!  

Eräs kaunis syksyinen päivä

Koska kuvapostaukset on mielestäni kivoja ja sain omasta mielestäni hyvän sovellusidean "ihmisblogeissa" pyörineestä "kuva tunnissa" haasteesta, kuvata meidän päivämme. Tänään kyllä sattui yllättävän laiska päivä, näin lomalaisena kun tulee vaan löhöttyä. Mutta no, kuvia kuitenkin kertyi.

 

Aamu alkoi kunnon aamukoomauksella. Oca kun tuppaa olemaan hitaasti syttyvää sorttia noin aamusella.

 

Neitokaisen aamupala hienossa "aktivointipullossa". Tiedossa oli, että lähdemme päivemmällä pois, niin elukka saisi koko ruokansa vasta silloin.

 

Oca anoo, kielsin sitä koskemasta pulloon vielä, varsin innokas se on sörkkimään noita ainakin nälkeisenä. 

 

Nyt tuli lupa, pari sekuntia ennen kuin pullo kaatui. 

 

Pullonpyöritystä. Sai jotenkin kummallisesti jemmattua sen pöydän alle.

 Ikävä kyllä, tämä kikka ei ole kovin toimiva aina, tai pitkäkestoinen. Jos koira on yksin tai siihen ei kiinnitä huomiota tarpeeksi, eläin mählää pullot siihen kuntoon, ettei niistä saa enää mitään irti.

 

Sitten harrastettiin omistajan suosimaa aktiviteettia 

 Nuori paimen ei vain oikein innostunut asiasta ja tahtoi saada mammaan liikettä omalla sähläyksellään.

 Koska koira tahtoo aina olla mukana kaikessa, oli se myös innokkaana tiskausapuna, kun uuden tempun oppi. Tuoli oli alunperin mamman, mutta neiti tykkäsi omia sen.

 

  

 Sitten käytiin ulkona riekkumassa. Paimen juoksi ja kirmasi pihalla, sekä otettiin lyhyt seuruu, paikkamakuu ja luoksetulo. Siitä ei kuvia, koska no, avokki oli töissä ja itse reeneistä on vaikea ottaa kuvaa.

Tämän jälkeen mamma lähti takkikaupoille... 

 

Pikku paimen kirmasi yksinolon jälkeen haltioituneena tyhjentämään rakkonsa, kun pääsi ulos 

 

Sitten se jäljitti ilmeisesti naapurin kissaa aina postilaatikoille asti, ennen kuin unohti koko asian, siinä meitin vainukoira.

Tässä välissä emäntä väsäsi ruokaa koiralle ja itselleen ja miehelleen, sekä kävi kaupassa, niin jälleen kuvaton  kohta.

 Mamma sai jonkun ihmeen innoituksen, ja päätti, että iltalenkki suoritetaan juosten. Kuvia ei ole, koska oli jo niin pimeää, ettei kamerassa näkyisi mitään. Hyvin innokkaat lenkkiläiset kuvassa.

 Sitten onkin aika sanoa hyvät yöt, antaa pusut ja painua yöpuulle. Ocakin moiskautti kameralle kuvan oton jälkeen varsin kuolaisen pusun. Välittykööt se lukijoille saksanpaimenen pärstävärkin muodossa. 

Hyvää yötä!