Jos kerrataan mitä vuosi 2011 on pitänyt mukanaan tästä yhteisestä taipaleesta. Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen pennun tulo kotiin, joka kuitenkin tapahtui jo 2010. Tähän vuoteen on kuitenkin mahtunut iloa ja surua, mutta hengissä ollaan ja toistaiseksi vielä yhdessä.
Ensimmäinen rokotus, voi sitä jännitystä, mikä kihelmöi odotushuoneessa. Pieni saksalainen hurmasi kaikki valloittavalla käytöksellään ja iloisella elämänasenteellaan. Oltiin siinä sitten rapsuteltavana ja paijattavana. Pennun käytös oli upeaa. Nassikka ei edes huomannut eläinlääkärin piikkiä, kun oli niin tohkeissaan ihmisistä. Myös rutiinitarkastussuoritettiin, eikä penskassa ollut mitään valittamisen sijaa.
Ocaa raahattiin joka paikkaan mukaan, niin autot, junat kuin bussitkin tulivat tutuksi. Oli selvää, että mehän aloitamme tokoilemaan tavoitteellisesti, joten siihen valmennettiin koiraa. Opeteltiin käytöstä kun mennään koirapuistoon, hihnakäytöstä ja ties mitä. Tämä oli helppoa, kun kaupungissa kuitenkin oli paljon porukkaa. Tavattiin paljon koiria, ihmisiä, muita eläimiä, lapsia, käytiin paljon kaikkialla. Jopa meille eksyi vieraaksi appiukon latvian ajokoira, Rico, joka sysäsi sisäsiisteyden lopullisesti käyntiin. Ricon ollessa viikon päivät hoidossa, ei penska tehnyt kertaakaan asioitaan sisälle ja hihnakäytös parani huomattavasti.
Vuodelle 2011 mahtui myös ensimmäiset näyttelyt, mätsärit, sekä tokokurssi. Erkkari oli mielenkiintoinen kokemus, niin emännälle, kuin pienelle saksalaiselle. Vastassa oli hirveä määrä hyviä koiria, joilla oli turkki. Toisin kuin meidän rimpulalla. L+ sieltä kuitenkin napsahti, neljännellä sijalla, hienon mitalin kanssa. Saksalainen tuomari oli pitänyt koirasta, turkki vain jätti jälkensä.
Ensimmäinen mätsäri taas oli Kouvolassa, Saksanpaimenkoira liiton alajaoston järjestämä. Tietysti saksanpaimenille oli oma luokkansa ja tuomari sijoitti meidän pirpanan ensimmäiseksi. Myöhemmin tätä tuttua miestä on tullut nähtyä milloin missäkin ja aina on tyttöä kehunut. BIS kehään Oca oli tuolloin jo väsähtänyt, ja lähtöpassit saatiin hyvinkin nopeasti. Jäi pienelle saksalaiselle emäntineen hyvä fiilis.
Ensimmäinen "iso" pentunäyttely oli Helsingin messukeskuksessa. Emäntää jännitti törkeästi, koira meni kuin vanha tekijä. Pennun löysyydestä sakotti tuomari, joten KP jäi saamatta. Kuitenkin lähdettiin hakemaan vain kokemusta ja seuraavasta pentunäyttelystähän irtosi ROP ja KP.
Mätsäreissähän me kierrettiin lähinnä sen takia, että pentu saa esiintymiskokemusta, samalla kuin handleri oppii esittämään koiraansa. Yhteistyö on tuntunut toimivan hyvin. Tokossa käytiin alkeiskurssi ja kotosalla ollaan verestytty muistoja, kokeeseenkin piti tähdätä kesän lopussa, mutta laiskuus iski ennen aikojaan. Ei jaksanut jankata niin paljon että koira olisi ollut totaalisesti koevalmis. Agilityä kokeiltiin kahdesti - ainoa päätelmä tästä oli, että Oca tykkää liitää. Koira syttyy radalla ihan omaan toimintaliekkiinsä.
Ensimmäinen serti pokattiin toisesta KR näyttelystä, hienolla suorituksella junnun ollessa vain kymmenen kuukautta. Paljon kauniimmat nartut jäivät taakse ja meitin junnusta eteni ihan VSP:ksi saakka. Voi sitä riemua kun ensimmäinen serti pamahtaa noinkin hienolla sijoituksella.
Blogejakin meillä on kerennyt olemaan jo kaksi, mutta nyt tämä viimeisin on ollut pysyvämpi vaihtoehto. Vaikkakin välillä on mennyt tekstien kanssa pitkään ja taukoa on ollut, mutta silti olemme yhä pystyssä. Samoin kotisivut, kunhan saan duunattua niille uuden ulkoasun.
Koira on opettanut minulle paljon. Se on auttanut ymmärtämään vaikeuksia, se on lohduttanut, samalla ilostuttanut ja heiluttanut häntää, ollut hölmö. Mutta silti se on törkeän rakas, ihana ja en voisi antaa sitä mitenkään pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti