Treenimasennus

Voihan koiramaailman ailahtelevaisuus. Blogihiljaisuutta tosiaan on taas päässyt tulemaan yksinkertaisesti sen takia, etten ole keksinyt mitään tapaa siistiä valmiiksi kirjoitettua postausta, josta paistaa läpi silkka raivo kanssa koirailijoita kohtaan. Päädyin olemaan julkaisematta sitä. Ei ole enää järkeä hakea syyllisiä, kun vahinko on jo tapahtunut, eikä siihen voi enää vaikuttaa mitenkään.

Joo, meidän päälle tuli koira. Kolme askelta kotiovesta, naapurin (?) koira. Ocaa isompi narttu, joka romautti kaiken sen työn, mitä olin meidän ongelmaan nimeltä remmiräyhäys tehnyt. Viimeiset viikot ovat menneet siihen, että jo ovelta asti minulla on ollut irokeesin omaava koira, joka ei ole osannut rentoutua yhtään mihinkään suuntaan. Ulkona on ollut ihan turha koittaa treenata, etenkin pihalla. Mitä kaemmas mennään, sitä rennompi on koira, mutta kaikki vastaantulevat koirakot, ihmiset, erimuotoiset lumikököt... Ei mitään jakoa, kaikki on niin hirveää ja kauheaa. Koira ei enää luota siihen sitäkään vähään, mitä ennen luotti, koska minä en kyennyt suojelemaan sitä päälle tulevalta yksilöltä. Käänsin selkäni, käännyin sulkemaan oven, enkä huomannut koiraa. Olisi pitänyt.

Yllä olevan lisäksi on ollut hirveä harrastusmasis. Juurikin sen takia, että olen mennyt niin metsään tuon koiran kanssa. Haluan nähdä, koska saamme paikkamakuun toimimaan niin, ettei siitä ole vaaraa muille. Käsittämättömän huonoa tuuria. Onneksi pikkuhiljaa koira on ollut paljon kykeneväisempi yhteistyöhön. Hirveästi energiaa tehdä asioita ja se oli rento! Energiaa on, kanavointi oikeisiin asioihin vain puuttuu. Toisten koirien seura on ihan not not not – paimeneläin menee heti tilaan, josta en saa sitä pois. Ja kuinka yllättävää, ihmisetkin ovat tulleet vaikeiksi ohitettaviksi. Etenkin eilen, kun vastaan käveli joukko trulleja. Voi jestas.

Ei meillä ihmeellisempää, pyyhin jälleen kerran kaikki kokeet pois kalenterista ja huokaisen. Kyllä tästä vielä joskus saadaan valmista.

Aksaava saksanpaimenkoira!

Palaan elämän ongelmakohtiin myöhemmin, kun olen saanut karsittua tuon räävittömän tekstin julkaisukuntoon, mutta ensin jotain pirteää! Oonan kuvaama ja Maijan editoima video meidän agilitykerrasta :'D Ikuistettuna myös paimenen älyn väläys. "Menen yli, mutta sukellan tuosta!" Kiitos kuvaajalle ja editoijalle ~

Laatua saa klikkailla paremmaksi ~

Diipa daapaa

Huh huh. Muokkalin tuossa kuluihin uudet menot mm. ruokaan, pantaan ja hallivuokraan, eikä loppujen lopuksi (vielä) tunnu siltä, että aikuisen koiran ylläpitäminen olisi kovinkaan kallista. No, liekkö loppuvuodesta sitten hirvittää, kun katselee tuota listaa.

Mutta kappas keppanaa, huomasinkin meidän teemakuukauden vaihtuneen, että pitäisi ottaa työn alle luoksarin vauhtivaihetta, sekä seuruuta ja paikkamakuuta. Hmm. Aamusella kuitenkin naksuttelin edelleen seiso-käskyä vaatien nyt enemmän napakkuutta siihen pysähdykseen. Koira oli kivasti kuulolla ja jaksoi tehdä töitäkin eilisestä väsymyksestään huolimatta.

Myös täysi kahden minuutin paikkamakuu otettiin tuon liha-aterian kanssa. Oca pysyi hyvin ja tarkkaavaisena maassa, kun odotteli kipolle pääsyä, mutta ei silti alkanut sikailemaan, mitä paimenella on välillä tapana tehdä. Noh, hyvä näin. Vapautin suoraan maasta kipolle.

Seuraavat kunnon kimppatreenit on tiedässä 16.3. Tosin, hajua ei ole lopullisesta kokoonpanosta tai paikastakaan, kun alustavia sopimuksia ollaan tehty ihmisten kanssa. Toivottavasti paikalle eksyisi useampikin koirakko, niin saisi enemmän handlausta tuohon häiriöön. Toivossahan on aina hyvä elää.

Kovasti olen myös miettinyt blogipostien läpikäymistä ja tagittamista. Hirveä työhän siinä olisi, mutta toisaalta se auttaisi löytämään asioita helpommin.

Agilityä @Lahti

Voi että. Meidän tiimi pääsi kolmatta kertaa tutustumaan agilityn ihmeelliseen maailmaan. Kiitos siitä kuuluu tietenkin Maijalle, jonka opissa olemme vierailleet kaksi kertaa aikaisemminkin, nyt vain oli vielä pidempi tauko välissä, kuin edellisellä kerralla. Tai sitten muistan väärin?

Ensimmäinen kerta näytti olevan joko kesäkuun lopussa tai heinäkuun alussa 2011 (postaus) ja toinen kerta puolestaan lokakuun puolessa välissä 2011 (postaus). Liekkö mikään ihme, että asiat olivat hivenen unohtuneet.

Totta tosiaan, aamulla pakkasin koiran autoon ja lähdettiin ajamaan. Hirveä piip piip WUUUAAA WUAA HAU VUH piiip löytyi takarontista, kunnes sisäistettiin, ettei nyt mennäkään kauppakeskukselle, vaan jatkettiin matkaa eteenpäin. Aloilleen koira ei kuitenkaan asettunut - korkeintaan istui. Pysähdyttiin kerran autiolla huoltsikalle ja päästin piskin ulkoilemaan, heti kun sen pysähtymishuutelu oli lakannut. Mistä lie tullut tapa kerätä kierroksia, kun vauhti pysähtyy. No, hirveää metakkaa se ainakin piti. Matkan jatkuessa sama toistui liikennevaloihin pysähtyessä ja viimeisenä hallin pihaan saapuessa. Kesti kyllä huomattavasti vähemmän aikaa kuin ensimmäisellä kerralla.

Tapamme mukaan oltiin hieman ajoissa paikalle, niin lähdin käyttämään Ocaa ulkona ja samalla otin sitä hieman kuulolle. Hajut meinasi ensin viedä, mutta sen jälkeen eläin havahtui todellisuuteen, että sillähän on saakeli nakkia mukana! Leikittiin ja palloiltiin, mutta juuri kun olin aloittamassa aamupalaani Maija ja Oona saapuivat. Mokomat. No, aamupala jäi väliin.

Ocan täytyi kokeilla hieman ääntään hallissa, mutta rauhoittui se yllättävän nopeasti. Ihmisiä se oli halunnut tapansa mukaan rakastaa ylitsevuotavasti. Pyh. Mokomakin. Ensin otettiin kosketus putkeen, mutta mutkalla oleva putki oli hiiiiirmu pelottava. Suoran putken kanssa Ocalla taisi taas raksuttaa, että "Jee! Tämähän oli tämä juttu!". Mutkaputken välissä se pelästyi kuvaavaa Oonaa, jota ei ilmeisesti ollut huomannut. Hetkeen en ole paimenta nähnyt yhtä pörrrrheänä ja haukkuvana kuin silloin. Loppujen lopuksi Oona ei ollutkaan niin pelottava ja hommat saivat jatkua (ja Oona sa jatkaa kuvaamista). Sen jälkeen kerrattiin eteen lähettämistä ja herranjestas Oca sai ihan oikeat rimat esteisiin, ettei enää tarvinnut juosta läpi, vaan piti ihan hypätä. Ajattelin paimenen rymistelevän suorilta läpi ajattelematta sen enempää, mutta sehän hyppäsi. Aina yhden esteen yli. Kun kokeiltiin kahta, koitti paimen sukeltaa toisen riman alitse.

Ihan oikeasti. Olisi kiva tietää mitä tuon koiran korvien välissä liikkuu. Miksi se koittaa edes sukeltaa matalan riman ali, mistä astumalla pääsee ylitse? Ei sillä taida olla ihan kaikki inkkarit kanootissa. No, toisesta esteestä tuli hetkeksi mörkö, mutta viimein paimen hiffasi, ettei siinä olekaan mitään pelottavaa. Sen jälkeen otettiin tavoitteeksi hyppy - hyppy - putki sarja. Aloitettiin ihan putken ja esteen välistä ja pidennettiin pikku hiljaa ja lisättiin esteitä. Koirahan ymmärsi mitä haetaan, mutta minun ohjaukseni ontui, mikä taas ei yhtään yllättänyt. En osaa hallita käsiäni ja kroppaani, liikkua eteenpäin, puhua, seurata koiraa samaan aikaan. Ihan hirvittävän vaikeaa. Saatiin me pari onnistunutta toistoakin ja pääasiahan se oli, että on kivaa! Lopuksi Maija näytti vielä Ocalla, miten kannattaa lähteä opettamaan kontakteja. Wuhuu, uusi treenattava!

Pääasiassa fiilikset oli hyvät. Paljon paremmat, mitä monesti tokotreenin jälkeen, vaikka tunsinkin itseni hieman tyhmäksi palloillessani radalla. Koira pysyi kohtuullisesti hallinnassa, vaikka siitä olisi ollut NIIIIIIIIIIIIIIN kivaa rallittaa ympäriinsä ja käydä pussailemassa ihmisiä ja sikailla muutenkin. Loppujen lopuksi tokoiltiin myös. Naksuttelin perusasentoa ja seisomista hallin ulkopuolella ja riehuin patukan kanssa. Oca oli huipputyyppi. Se jaksoi keskittyä, vaikka takana hääri ihminen ja pikkukoiria, eikä availlut ääntäkään suuremmin. Ennen kuin vasta takarontissa. Silloin koiraa harmitti ja pahasti, kun muut tekivät ja hän joutui jäämään yksin. Tein myös huomion, että paimen vaikenee samaan aikaan kun minä katoan näkyvistä. Mutta jos seison auton vieressä, ei siitä turhanpäiväisestä louskutuksesta tule loppua. Palkkasin hiljaisuudesta nakilla ja välillä otin koiran leikkimään ja se osasi olla ihmeen nätisti ja hiljaa, kun muut treenasivat.

Tällä reissulla ohjaajakin oppi uutta, esimerkiksi näin ensimmäistä kertaa livenä ruudun tekemistä, sekä pääsin liikkuroimaan ohjattua noutoa. Vau, huisia. Ehkä se tästä vielä, pääsee tutustumaan enemmän tuohon tokomaailmaankin ja saapahan taas keinoja lisää kouluttaa omaa koiraansa, kun tietää miten asiat menee.

Kotimatkalla takapaksissa oli hiljaista. Jos ei kuorsausta lasketa mukaan. Taustapeilistä vilahteli pari kertaa tassutkin, kun koira makasi ilmeisesti selällään? Hyvin väsynyttä ja hiljaista oli kotonakin. Ei paimen meinannut jaksaa millään heräillä, vaan nukkua kökötti samassa kippurassa melkein koko päivän. Hölmö eläin.

ps. lisää kuvia tulee varmaankin, kun Oona kerkiää omansa käsitellä (: