Treenimasennus

Voihan koiramaailman ailahtelevaisuus. Blogihiljaisuutta tosiaan on taas päässyt tulemaan yksinkertaisesti sen takia, etten ole keksinyt mitään tapaa siistiä valmiiksi kirjoitettua postausta, josta paistaa läpi silkka raivo kanssa koirailijoita kohtaan. Päädyin olemaan julkaisematta sitä. Ei ole enää järkeä hakea syyllisiä, kun vahinko on jo tapahtunut, eikä siihen voi enää vaikuttaa mitenkään.

Joo, meidän päälle tuli koira. Kolme askelta kotiovesta, naapurin (?) koira. Ocaa isompi narttu, joka romautti kaiken sen työn, mitä olin meidän ongelmaan nimeltä remmiräyhäys tehnyt. Viimeiset viikot ovat menneet siihen, että jo ovelta asti minulla on ollut irokeesin omaava koira, joka ei ole osannut rentoutua yhtään mihinkään suuntaan. Ulkona on ollut ihan turha koittaa treenata, etenkin pihalla. Mitä kaemmas mennään, sitä rennompi on koira, mutta kaikki vastaantulevat koirakot, ihmiset, erimuotoiset lumikököt... Ei mitään jakoa, kaikki on niin hirveää ja kauheaa. Koira ei enää luota siihen sitäkään vähään, mitä ennen luotti, koska minä en kyennyt suojelemaan sitä päälle tulevalta yksilöltä. Käänsin selkäni, käännyin sulkemaan oven, enkä huomannut koiraa. Olisi pitänyt.

Yllä olevan lisäksi on ollut hirveä harrastusmasis. Juurikin sen takia, että olen mennyt niin metsään tuon koiran kanssa. Haluan nähdä, koska saamme paikkamakuun toimimaan niin, ettei siitä ole vaaraa muille. Käsittämättömän huonoa tuuria. Onneksi pikkuhiljaa koira on ollut paljon kykeneväisempi yhteistyöhön. Hirveästi energiaa tehdä asioita ja se oli rento! Energiaa on, kanavointi oikeisiin asioihin vain puuttuu. Toisten koirien seura on ihan not not not – paimeneläin menee heti tilaan, josta en saa sitä pois. Ja kuinka yllättävää, ihmisetkin ovat tulleet vaikeiksi ohitettaviksi. Etenkin eilen, kun vastaan käveli joukko trulleja. Voi jestas.

Ei meillä ihmeellisempää, pyyhin jälleen kerran kaikki kokeet pois kalenterista ja huokaisen. Kyllä tästä vielä joskus saadaan valmista.