Lahden kansainvälinen koiranäyttely on siis onnellisesti takana päin. Teinin käytös itse näyttelypaikalla oli upeaa, vaikka häkkiä ei otettukaan mukaan. Rauhoittumispaikan kotiin jättäminen kostautuikin kehässä, missä pikku paimen veti ihan ranttaliksi. Kierrokset kattoon ja eteenpäin. Koirassa ei ollut mitään järkeä, ja menen itse tilanteessa hyvinkin neuvottomaksi. Arvostelukin puhui puolestaan, joten mitään ei jäänyt hampaankoloon tältä osalta.
EH NUK2
"Kehitys vielä melko kesken.Hieman liian kevyt luusto. Femiininen pää. Oikea pigmentti. Hieman vaaleat silmät. Matala säkä. Köyristää selkää seistessä ja liikkeessä. Lyhyt, laskeva lantio. Pehmeät välikämmenet ja käpälät. Aivan liian pyöreä rintakehä. Liikkeet saisivat olla vapaammat." - Mats Lindberg
Selkäänsä koira ei normaalista, vapaassa liikkeessä mielestäni köyristä, tai ainakaan muut eivät ole tästä huomauttaneet. Oca tahtoi päästä helvetin lujaa eteenpäin ja se kostautui mm. liikkeissä. Tuomari oli rehellinen, sekä käsitteli koiraa hyvin. Ocasta löysi kaikki virheet, mitä junnussa on ja olen tyytyväinen loppujen lopuksi tuomioon. Kyllähän se harmittaa, että EH tuli, mutta rehellisellä arvostelulla se tuntuu paremmalta. Eikä EH mikään huono ole.
Nyt joudun enää vain punnitsemaan itseni kanssa ilmoittaisinko Ocan vielä kalliimmilla ilmomaksuilla Aptukseen hakemaan ERIä ja SERTiä, vai keskitynkö suosiolla tokon vääntämiseen. Yhyy, kun en tiedä!
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Acana mach show ja möllitoko
Toukokuun the top tavoite on osallistua Parolan möllitokoon.
Olen miettinyt paljon harrastamistani koiran kanssa ja sen tavoitteellisuutta. Olen äärettömän huono ihminen organisoimaan yhtään mitään mihinkään ja kuvitelmani ovat usein suuruudenhullut. Ainakin ne kuulostavat siltä. Tulin kuitenkin päätelmään, että jokaisen on aloitettava jostain. Nyt kun on koira, jonka kanssa tehdä ja jolla on halua tekemiseen, niin pitää aloittaa jostain. Merkitä jotain tavoitteeksi. Meidän piti korkata virallinen ALO-luokka jo viimekesänä, mutta jänistin. En kokenut juttujen olevan siinä jamassa, että olisin voinut ilmoittaa koiran virallisiin kisoihin. On ilmassa ollut myös paljon jossittelua siitä, että jospa menisi mölleihin. Niitä on katsottu valmiiksi ja loppujen lopuksi todettu, että eihän me tuonne voida mennä.
Nyt löin itseni kanssa lukkoon, että en kehitä mitään muuta tekemistä 5.5 päivälle, koska me menemme hakemaan kisakokemusta, jännityksen hallintaa sekä liikkurin ohjeistusta eli yhdellä sanalla: kokemusta. Nolaan itseni varmasti täysin, Oca karkaa kehästä ja hukkaa korvansa johonkin, mutta ei se mitään. Me menemme nolaamaan sinne itsemme.
Olen kirjoitellut ja löyhännyt tavoitteita suuresti. Haluan niputtaa kaikki liikkeet edes sinnepäin, en vaadi koiralta pitkäaikaista katkeamatonta kontaktia, vaan teen treenaamisesta hauskaa sille ja itselleni. Oca ahdistuu liiasta paineistamisesta, pikkutarkkuudesta ja käy herkäksi, jos minun mieleni ärtyy jostain omasta mokasta. Koira luotaa tunteeni ilmoille paremmin kuin minä itse. Olen varma, että pikku paimen osaa jo kaiken hyvin, täydellisyyttä hipoen, mutta minä en. Se luotaa epävarmuuteni ja itsevihani itsestään ulos lopettamalla toimimisen. Tiedän, että suurin osa virheistämme tulee olemaan minun vikani. Se, miten käyttäydyn ja esitän asiani.
Suunnittelen nykyisin treenit etukäteen. Treenaan kahta asiaa kerralla plus yhden paikkamakuun. Olen johdonmukainen itselleni, joten pystyn olemaan johdonmukainen koiralleni. Jos minä pystyn hillitsemään oman käytökseni, olemaan positiivinen ja innokas, koira toimii täydellisesti. Se osaa, eikä vaadi huomauttelua.
Mielikuvaharjoituksia olen käyttänyt apuna. Olen kuvitellut itseni monta kertaa kehään koiran kanssa tekemään asioita, käynyt läpi virheitä, hallinnut niistä johtuvaa ahdistusta, pyrkinyt kääntämään asiat hyväksi jo valmiiksi. Luon itselleni omalla tavallani uutta toimintamallia. En halua hämääntyä asiasta, johon en ole valmistaunut, vaan pyrin ohjaamaan koiraa eteenpäin omalla tyynellä olemuksellani, koska se kuitenkin tukeutuu minuun jos annan, mutta jos häädän sen omalla käytökselläni pois, en voi olettaa mitään muuta kuin huonoa tulevaltakaan.
Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin.
// Linkki tapahtumaan
Olen miettinyt paljon harrastamistani koiran kanssa ja sen tavoitteellisuutta. Olen äärettömän huono ihminen organisoimaan yhtään mitään mihinkään ja kuvitelmani ovat usein suuruudenhullut. Ainakin ne kuulostavat siltä. Tulin kuitenkin päätelmään, että jokaisen on aloitettava jostain. Nyt kun on koira, jonka kanssa tehdä ja jolla on halua tekemiseen, niin pitää aloittaa jostain. Merkitä jotain tavoitteeksi. Meidän piti korkata virallinen ALO-luokka jo viimekesänä, mutta jänistin. En kokenut juttujen olevan siinä jamassa, että olisin voinut ilmoittaa koiran virallisiin kisoihin. On ilmassa ollut myös paljon jossittelua siitä, että jospa menisi mölleihin. Niitä on katsottu valmiiksi ja loppujen lopuksi todettu, että eihän me tuonne voida mennä.
Nyt löin itseni kanssa lukkoon, että en kehitä mitään muuta tekemistä 5.5 päivälle, koska me menemme hakemaan kisakokemusta, jännityksen hallintaa sekä liikkurin ohjeistusta eli yhdellä sanalla: kokemusta. Nolaan itseni varmasti täysin, Oca karkaa kehästä ja hukkaa korvansa johonkin, mutta ei se mitään. Me menemme nolaamaan sinne itsemme.
Olen kirjoitellut ja löyhännyt tavoitteita suuresti. Haluan niputtaa kaikki liikkeet edes sinnepäin, en vaadi koiralta pitkäaikaista katkeamatonta kontaktia, vaan teen treenaamisesta hauskaa sille ja itselleni. Oca ahdistuu liiasta paineistamisesta, pikkutarkkuudesta ja käy herkäksi, jos minun mieleni ärtyy jostain omasta mokasta. Koira luotaa tunteeni ilmoille paremmin kuin minä itse. Olen varma, että pikku paimen osaa jo kaiken hyvin, täydellisyyttä hipoen, mutta minä en. Se luotaa epävarmuuteni ja itsevihani itsestään ulos lopettamalla toimimisen. Tiedän, että suurin osa virheistämme tulee olemaan minun vikani. Se, miten käyttäydyn ja esitän asiani.
Suunnittelen nykyisin treenit etukäteen. Treenaan kahta asiaa kerralla plus yhden paikkamakuun. Olen johdonmukainen itselleni, joten pystyn olemaan johdonmukainen koiralleni. Jos minä pystyn hillitsemään oman käytökseni, olemaan positiivinen ja innokas, koira toimii täydellisesti. Se osaa, eikä vaadi huomauttelua.
Mielikuvaharjoituksia olen käyttänyt apuna. Olen kuvitellut itseni monta kertaa kehään koiran kanssa tekemään asioita, käynyt läpi virheitä, hallinnut niistä johtuvaa ahdistusta, pyrkinyt kääntämään asiat hyväksi jo valmiiksi. Luon itselleni omalla tavallani uutta toimintamallia. En halua hämääntyä asiasta, johon en ole valmistaunut, vaan pyrin ohjaamaan koiraa eteenpäin omalla tyynellä olemuksellani, koska se kuitenkin tukeutuu minuun jos annan, mutta jos häädän sen omalla käytökselläni pois, en voi olettaa mitään muuta kuin huonoa tulevaltakaan.
Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin.
// Linkki tapahtumaan
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Lahti KV suuntana
 |
| 1,5v |
Lahti KV kutsuu tällaisella lookilla. Esiinnymme numerolla 548 ja olisin enemmän kuin onnellinen jos joku sattuisi vahingossa ottamaan meistä jonkin asteista kehäkuvaa. Ocaa saa tulla räpeltämään ennen kehää ja en minäkään pure, vaikka saatan näyttää äärettömän stressaantuneelta.
Tavoitteiden päivittelyä vol 2
Maaliskuun tavoitteet> Yksi treeni
koirahäiriössä - Jopa treenattiin koirahäiriössä!
> Kaupunkiin treenaamaan hihnakäytöstä - Tätäkin harjoiteltiin, niin Hämeenlinnan kuin Mikkelinkin mailla!
> Seisominen seuruun yhteydessä - jatkoa - Paketti alkaa olemaan pikku hiljaa kasassa.
> Lihaksia kummallekin! - Koiralla lihaksia, minulla ei.
> Blogiin uusi ulkoasu! - Eipä löytynyt </3
Maaliskuu oli äärettömän onnistunut kuukausi. Päästiin käymään Katjan ja Mokan luona Mikkelissä treenailemassa ja viettämässä aikaa, sekä siedättymässä pikkukoiraan. Petsie-porukalla eksyttiin jopa treeneihin kaupunkiin. Ocalle pojot siitä, että se käyttäytyy superpaljon paremmin nyt, kuin ennen. Tokoiltu ollaan ja nyt alettu vetää pientä hölkkä lenkkiä maan sulamisen vuoksi. Paino on koiralla noussut huimat kaksi kiloa!
Huhtikuulle en enää listaa muita tavoitteita, kun Lahti KV:n onnistumisen. Mielelläänhän me haettaisiin sieltä se viimeinen serti alle kaksivuotiaana, mutta taitaa jäädä hamaan tulevaisuuteen (eli Aptukseen) se sertin metsästys. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä tuomari tykkää prinsessasta.
Anteeksi blogihiljaisuus. Ei vain ole inspiroinut tai jaksanut kiinnostaa päivitellä juttuja. Olen pahoillani kaikille niille 19 ihmiselle, jotka seuraavat meitin blogia. Kysymyspostauskin lojuu arkistoissa muutamaa kysymystä vailla valmiina, mutta yritys hyvä kymmenen on ryhdistäytyä tämän saralla, koska kesä tulee ja mieliala nousee!
> Kaupunkiin treenaamaan hihnakäytöstä - Tätäkin harjoiteltiin, niin Hämeenlinnan kuin Mikkelinkin mailla!
> Seisominen seuruun yhteydessä - jatkoa - Paketti alkaa olemaan pikku hiljaa kasassa.
> Lihaksia kummallekin! - Koiralla lihaksia, minulla ei.
> Blogiin uusi ulkoasu! - Eipä löytynyt </3
Maaliskuu oli äärettömän onnistunut kuukausi. Päästiin käymään Katjan ja Mokan luona Mikkelissä treenailemassa ja viettämässä aikaa, sekä siedättymässä pikkukoiraan. Petsie-porukalla eksyttiin jopa treeneihin kaupunkiin. Ocalle pojot siitä, että se käyttäytyy superpaljon paremmin nyt, kuin ennen. Tokoiltu ollaan ja nyt alettu vetää pientä hölkkä lenkkiä maan sulamisen vuoksi. Paino on koiralla noussut huimat kaksi kiloa!
Huhtikuulle en enää listaa muita tavoitteita, kun Lahti KV:n onnistumisen. Mielelläänhän me haettaisiin sieltä se viimeinen serti alle kaksivuotiaana, mutta taitaa jäädä hamaan tulevaisuuteen (eli Aptukseen) se sertin metsästys. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä tuomari tykkää prinsessasta.
Anteeksi blogihiljaisuus. Ei vain ole inspiroinut tai jaksanut kiinnostaa päivitellä juttuja. Olen pahoillani kaikille niille 19 ihmiselle, jotka seuraavat meitin blogia. Kysymyspostauskin lojuu arkistoissa muutamaa kysymystä vailla valmiina, mutta yritys hyvä kymmenen on ryhdistäytyä tämän saralla, koska kesä tulee ja mieliala nousee!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)