Mamma on ollut hirvittävän kireä viime aikoina. Se lähti eilen näyttelyihin, ilman minua! Kuvitelkaa, se jätti oman tulevan muotovalionsa kotiin ja meni paijaamaan muita koiria! En voi sietää tuollaista käytöstä ja jotain se on puhunut, että lauantaina tulee joku poika pitämään seuraa minulle, kun se lähtee kuljettamaan muita saksanpaimenia näyttelyyn. Epäreilua! Minäkin haluan!
Päätin kostoksi repiä puolet sohvasta auki, olen ihan sitä mieltä, että tuo harmaa hökötys on ruma, vaikka se käykin ihan hyvin nukkuma-alustaksi silloin tällöin. Mutta kuvitelkaa nyt, harmaa, ihan oikeasti, eikö parempaa väriä olisi voinut keksiä? Minun mielestä punainen nojatuoli on paljon parempi ja esteettisesti kauniimpi. Jopa minä sovellun paremmin sisustukseen kuin tuo rohjake, joten haluan tänne uuden..!
Kuten varmaan kaikki rakkaat lukijat voivat arvata, mamma ei ilahtanut pikkuisesta lumisateesta olohuoneessamme. Se ei edes tervehtinyt minua! Töni vain pois, kun koitin ystävällisesti tervehtiä omalla riehakkaalla tavallani. Jotain se soitti mumisten isännällekin, että täällä on yllätys ja minut pitää ignoorata kokonaan! Ei ollut yhtään reilua, koko ihmispoppoo oli hirveän jäinen ja tunnelma kodissa oli täysin hyytynyt. Koitin töniä kuonolla noita dataavia mursuja, mutta kumpikaan ei reagoinut pieneen paimeneen mitenkään, aika epäreilua ja turhaa...
Mamman ääni onneksi vaihtui tänään kellossa. Se puhui jotain ahkerasta treenauksesta ja puhui jotain remmikäytöksen uudelleen opiskelusta. Sen mukaan minun pitäisi erottaa käskyt "Kisko" ja "EI vedä". Nehän kuulostaan ihan samoilta. Kuka tuollaista voisi oppia. Samalla se mainitsi jotain, että ylimääräinen suojeluni pitää saada kitkettyä pois. Minkäs minä voin sille, kun naapurin pikkurakki meinaa heittäytyä härkämäiseksi ja nostattaa egoa turhalla murinalla ja rehaamisella, kyllä minun nyt pitää saada sanoa siihen sanani! Sauvakävelijän sauvoista lähti inha ääni, mutta emännän pyynnöstä päätin olla kiltisti.
Kun se tuli takaisin sieltä jostain ihmisten koirakoulusta, niin se oli jo lopullisesti sulaa vahaa tassuissani. Äsken se suostui lähtemään ulos treenaamaan, puhui jotain uusien asioiden opiskelusta ja koitin hauskuttaa sitä "jahtaamalla" leikkimielisesti häntääni superrrrrnopeasti. Se vain katsoi järkyttyneenä ja kielsi... Kuitenkin tein upeasti töitä ja sain useita kehuja ja ruokaaa! Tykkään ruuasta! Mamma antaa sitä vain vähän, jos itse saisin valita, söisin puoli säkkiä ihan ilman mitään ongelmia! No, mamman koulutus onkin vielä kesken, nyt se pitää vaan enää opettaa sanomaan oikeita asioita ja käyttämään kehonkieltään, niin minäkin voisin olla sen mielestä parempi koira, koska minähän olen paras! Se ei vain tajua sitä, tyhmimys!
rakkaudella Oca ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti