Seurapiiripaimen

Mamma on lapsosestaan niin ylpeä! Ja kyllä isäntäkin pari suvaitsevaa rapsutusta soi pikkupaimenelle eilispäivän käytöksestä. Juhlittiin meikäläisen syntymäpäiviä ja porukkaa oli kahdeksan oman perheen lisäksi. Paimen pääsi haistelemaan kaikki, kun hyö saapuivat sisään ja sitten syöminkien ajaksi häkkiin rauhoittumaan. Ilmeisesti hyvinkin tepsivä keino, koska kun kutakuinkin kaikki kahvikupit ja leivonnaiset oli syöty, pääse häseltäjä vauhtiin.

Kertaakaan se ei keulinut tai punkenut syliin, vaan hirmuisen nätisti kävi kerjäämässä rapsutuksia ja kehuja käyttäytyen rauhallisesti. Joukossa oli niin nuoria kuin vanhojakin, ja kaikki saivat paimenelta rakastavan vastaanoton isäntäperheen katsoessa hämmentyneenä, kun lapsosella meni herneet vääriin asentoihin pääkopassa. No, ei voi muuta olla kuin ylpeä pikku kakarasta.

Tokoa ollaan harrastettu. Makuun pysyvyyttä, vahvistettu sanoja istu - seiso - maa. Kerrattu sitä, miten mennään hissinä maahan ja olen taas koittanut alkaa luottaa enemmän koiraan, tänään oli taas vahinko lähellä, kun leikin koiran kanssa ulkona, niin että se oli vapaana. Yhtäkkiä jostakin pölähti pihalle lapsi, joku seitsemän vanha pikkupoika, jolta paimen katsoi uhkaksi ja varoitti haukulla. Pojan tullessa lähemmäs, koira otti pari loikkaa lähemmäs ja varoitti uudemman kerran. Tiesin, etten voi kutsua sitä luokseni, sillä luoksari ei toimi, joten lyhyellä maa-käskyllä sain koiran maahan ja moisen ajatukset muualle. Suoritettiin siinä kepoinen seuruu ja olen todella ylpeä lapsesta ja siitä, miten sen keskittyminen vaihtui pojasta minuun.

Omistajan puolustus pitäisi kytkeä Ocalta pois, koska se häiritsee minua ja kanssaihmisiä. Paimenella on vahva puollustusvietti, ja asiat jotka se kokee uhkaavaksi laukaisevat haukun. En osaa mieltää tätä remmirähjäykseksi, koska sitä se ei ole.

Kokonaisuudessaan olen koirasta hyvin ylpeä, koska se on jotain niin upeaa silloin kun vain tahtoo olla. Kyllä Oca osaa!