Naks naks.

Ah, kuningastuote, naksutin. Saa häkkyrät hyrräämään paimenkakaran päässä vinhaa vauhtia ja itsekin kerran miellyttävää tekemistä, joka ei vaadi muuta kuin napin painamista ja palkkaamista. Ei juuri tarvitse ajatella mitään, ei tarvitse hermostua jos kaikki ei mene pulkkaan. Voi vaan odottaa. Joskus odotetaan ihmettä, toisinaan helpompia asioita.

Oca on kivan innokas naksun kanssa. Häntä alkaa heilua ja korvat höristyvät, sekä paimen seuraa minua kuin hai laivaa nähdessään sinisen vempeleen kädessäni. Treenisuunnitelma - ihan vain tokoa varten on poikinut kivaa ennalta suunnittelua treeneihin, sekä herätellyt minua siitä kuinka paljon mitäkin treenaan ja mihin kohdistan koirani energian milloinkin. Kivan havahduttava excel-taulukko siitä, mitä meillä on tavoitteeni, ihan vain tokossa ja sitten pitäisi luoda BH-jutuille omansa sekä noille tempuille. Samassa kompaktissa paketissa niin toiminto kuin käskykin, ei pääse vahingossa unohtamaan sitäkään. Ja onpahan aina syy moittia itseä, kun ei ilmesty rakseja ruutuun. Saa hieman seurailla mitä tekee.

Eilen opeteltiin tiedostamaan jalkoja. Takajalat jätettiin suosiolla myöhempään ja naksuttelin vasemman etujalan nostosta. Ocalla kesti ja kesti tajuta mitä se ämmä nyt hourii ja kovasti koitti 24kg saksanpaimenta taklata takapäällään minut kumoonkin. Mokomakin. Pikku hiljaa rattaat lähtivät rullaamaan ja pari onnistunutta toistoakin saatiin. Näppärää. Tänään otettiin vanha juttu, surullisen kuuluisa perusasento käsittelyyn. Hetkeen en ole nähnyt noin täydellisiä ja näppäriä oikeaan paikkaan tulleita perusasentoja. Näppärä piski.

Ehkä me ei olla niin epätoivoisia, kuin olen ajatellut ja vielä joskus - joskus voin ylpeänä esitellä koirani ja sen, mitä olemme saaneet aikaan. Kyllä se päivä vielä tulee. Vaikeuksien kautta voittoon, eikös?