Koira on koira, eikä muuksi muutu. Ihmiset tuppaavat kritisoimaan - se on ihan luonnollista. Kuinka moni hyväksyy tämän itseen kohdistetun kritiikin? Kritiikin mahdollisista virheistä koiran kanssa tai huonoista luustokuvista, tai ihan mistä vaan? Osa ihmisluonnosta on sellaisia, että he eivät voi löytää vikaa itsestä tai hyväksyä sitä tosiasiaa, että joskus voi olla vain huono tuuri, eikä koiraa pysty verjelemaan hengellään.
Helpoimmat syntipukit on kasvattajat. Kasvattajat, jotka ei kerro kaikkea yhdistelmästä tai ovat muuten vain hyvin leväperäisiä. Herää kysymys, miksi ihmiset ostavat koiransa ihmiseltä, joka vaikuttaa jotenkin... Sellaiselta, ettei hän kerro kaikkea, tai ettei hänen kanssaan tahdo olla enää tekemisissä. Eikö siinä vaiheessa hälytyskellot ala soida? On toki totta, että koiran ostaessa kokonaan itselleen, ei tarvitse pitää kasvattajaan yhteyttä. Mutta kuka ei haluaisi pitää? Itse koen tärkeäksi, että voin kysyä kasvattajalta neuvoa ja saada tukea ongelmiini - nopeammallakin kuin kahden viikon aikataululla. Mutta itse koiran ostaessani, syyllistyn tukemaan kasvattajan kasvatustyötä, jota en välttämättä arvosta. Rahoitan hänen seuraavaa pentuettaan hankkimalla mahdollisesti huonon yksilön hoiviini. Loppuuko silloin pentujen teettäminen? Ei. Kysyntä ja teetettyjen pentujen määrä kulkee käsi kädessä. Jos vuodesta toiseen ihmiset hankkivat ties mistä koiria, ei jyvät erotu koskaan akanoista.
Puhutaan nyt saksanpaimenkoirista. On kaksi linjaeroa, käyttö ja näyttö. On monen monta kasvattajaa, jotka puolustavat omaansa. On myös kenneleitä, joiden pentuemäärät ovat pentutehtailun makua. Ja niin, ei unohdeta toki näitä pentueita, joita ei rekisteröidä syystä tai toisesta. Saksanpaimenkoiria on paljon, niillä on kysyntää. Näyttistä pidetään helpompana, se valitaan hyvin usein ensikoiraksi. Näyttiksiä on paljon. Niitä menee. Osa hankkii paperittoman sen takia, että se on halvempi. Silloin niidenkin kysyntä laskee. Hyvin harva ummikko ensikoiran ostaja tajuaa tuijotella indexejä tai ottaa selvää enemmänkin kuin pelkistä vanhemmista. Hyvin usein myös ihastutaan siihen tittelirivistöön koiran nimen edessä. En toki sano, käyttiksistäkin löytyy paljon paskaa, mutta pääosin kuitenkin sieltä on helpompi saada tervepäien koira, joka kestää arjessa ja harrastuksessa mainiosti.
Vastuu on kuitenkin koiran ostajalla. Jos hän ei käytä tiedossa olevia lähteitä selvittääkseen, mitä sen yhdistelmän takana oikeasti piilee, voi hän syyttää vain itseään, jos pennusta paljastuu jokin ei-toivottu ominaisuus. Lonkkavika, selkävika, allergiat... Saksanpaimenkoirilla on paljon ongelmia. On paljon "kotikoiria" tai näyttelytähtiä, joiden kanssa ei edes aiota tehdä muuta. Saksanpaimen on työkoira. Se on jalostettu olemaan monipuolinen palveluskoira ja itse en ainakaan enää ottaisi koiraa tuloksettomista vanhemmista. Aloittelijan tyhmyyttä ja sokeutta. Voin syyttää itseäni siitä, että otin koirani mistä otin.
Oletusarvoisesti kasvattajat tekevät hyvää työtä, he elävät rodulle ja tahtovat parantaa sitä parhaansa mukaan. Onko parantaminen sitä, että pennutetaan etenkin nuoria koiria. Okei, ensisynnyttäjän olisi hyvä olla n. 3v nartuissa, mutta miksi se pitää astuttaa nuorella uroksella? Kuinka usein koirasta kuvataan muutakin kuin ne pakolliset osat; lonkat ja kyynärät. Miksei selkää tutkita? Pitääkö koiran hajota, ennen kuin se voidaan kuvauttaa kokonaan. BH-koe on ensiarvoisen tärkeä, siitä en itse jousta. Sen jälkeen, tähän tilanteeseen, mihin ottaisin koiran, on sama, että kisaako se tokossa, jäljellä vai suojelussa. Kunhan on jotain konkreettista, jotain mistä katsoa, että koira ei vain maadu sohvannurkassa. Etenkin, kun etsin käyttökoiraa. Ehdottomasti huomiota herättää mahdolliset koirien aikaiset kuolemat, sekä vanhempien, sisaruksien, mahdollisesti aiempien pentueiden tulokset. Se antaa osviittaa, mitä koirastani on mahdollisesti tulossa. Mielestäni on myös väärin, että koirat kuvataan hyvin aikaisessa vaiheessa - sinällään ihan ok, mutta jalostukseen käytettävä koira pitäisi kuvauttaa tasaisin väliajoin, jotta muutokset huomataan.
Tähän kohtaan on hyvä huomata, että vaikka isän ja emän luusto on priimaa, ei välttämättä pentu ole. Suku, kuten mainitsin, vaikuttaa myös. Ensiarvoisen tärkeitä on myös se, että pentu ruokitaan ja liikutetaan oikein. Parhaita mahdollisuuksia silloin saada hyvä pentu.
Ja muistakaa, aina, kun ostatte koiran - ihan sama mistä ja millaisen, rahoitatte sen kyseisen kasvattajan jalostusprojektia, pentutehtailua tai mitä ikinä hän sitten kauppaakaan. Tuette sen kasvattajan työtä. Huonoja valintoja ja aina riittää koiria taitamattomiin käsiin, käsiin, jotka eivät osaa tai pysty hallitsemaan koiraa. Apula kertoo surkeaa totuutta. Monta, nuorta saksanpaimenta etsii siellä kotia. Useimmat lie paperittomiakin vielä. Säälittää. Ahdistaa.
En tiedä onko tekstillä päätä tai häntää, mutta vimmoissani tahdoin purkaa ajatuksiani sinne tänne ja hieman tuonne. Kun kerta koirablogia sivutaan, on oma rakas rotu lähellä ja taas on tullut tietoon tapauksia, joissa pennutetaan sairailla koirilla sairaita koiria ja myydään pentuja hyvin suolaiseen hintaan. Ilman papereita.
Helpoimmat syntipukit on kasvattajat. Kasvattajat, jotka ei kerro kaikkea yhdistelmästä tai ovat muuten vain hyvin leväperäisiä. Herää kysymys, miksi ihmiset ostavat koiransa ihmiseltä, joka vaikuttaa jotenkin... Sellaiselta, ettei hän kerro kaikkea, tai ettei hänen kanssaan tahdo olla enää tekemisissä. Eikö siinä vaiheessa hälytyskellot ala soida? On toki totta, että koiran ostaessa kokonaan itselleen, ei tarvitse pitää kasvattajaan yhteyttä. Mutta kuka ei haluaisi pitää? Itse koen tärkeäksi, että voin kysyä kasvattajalta neuvoa ja saada tukea ongelmiini - nopeammallakin kuin kahden viikon aikataululla. Mutta itse koiran ostaessani, syyllistyn tukemaan kasvattajan kasvatustyötä, jota en välttämättä arvosta. Rahoitan hänen seuraavaa pentuettaan hankkimalla mahdollisesti huonon yksilön hoiviini. Loppuuko silloin pentujen teettäminen? Ei. Kysyntä ja teetettyjen pentujen määrä kulkee käsi kädessä. Jos vuodesta toiseen ihmiset hankkivat ties mistä koiria, ei jyvät erotu koskaan akanoista.
Puhutaan nyt saksanpaimenkoirista. On kaksi linjaeroa, käyttö ja näyttö. On monen monta kasvattajaa, jotka puolustavat omaansa. On myös kenneleitä, joiden pentuemäärät ovat pentutehtailun makua. Ja niin, ei unohdeta toki näitä pentueita, joita ei rekisteröidä syystä tai toisesta. Saksanpaimenkoiria on paljon, niillä on kysyntää. Näyttistä pidetään helpompana, se valitaan hyvin usein ensikoiraksi. Näyttiksiä on paljon. Niitä menee. Osa hankkii paperittoman sen takia, että se on halvempi. Silloin niidenkin kysyntä laskee. Hyvin harva ummikko ensikoiran ostaja tajuaa tuijotella indexejä tai ottaa selvää enemmänkin kuin pelkistä vanhemmista. Hyvin usein myös ihastutaan siihen tittelirivistöön koiran nimen edessä. En toki sano, käyttiksistäkin löytyy paljon paskaa, mutta pääosin kuitenkin sieltä on helpompi saada tervepäien koira, joka kestää arjessa ja harrastuksessa mainiosti.
Vastuu on kuitenkin koiran ostajalla. Jos hän ei käytä tiedossa olevia lähteitä selvittääkseen, mitä sen yhdistelmän takana oikeasti piilee, voi hän syyttää vain itseään, jos pennusta paljastuu jokin ei-toivottu ominaisuus. Lonkkavika, selkävika, allergiat... Saksanpaimenkoirilla on paljon ongelmia. On paljon "kotikoiria" tai näyttelytähtiä, joiden kanssa ei edes aiota tehdä muuta. Saksanpaimen on työkoira. Se on jalostettu olemaan monipuolinen palveluskoira ja itse en ainakaan enää ottaisi koiraa tuloksettomista vanhemmista. Aloittelijan tyhmyyttä ja sokeutta. Voin syyttää itseäni siitä, että otin koirani mistä otin.
Oletusarvoisesti kasvattajat tekevät hyvää työtä, he elävät rodulle ja tahtovat parantaa sitä parhaansa mukaan. Onko parantaminen sitä, että pennutetaan etenkin nuoria koiria. Okei, ensisynnyttäjän olisi hyvä olla n. 3v nartuissa, mutta miksi se pitää astuttaa nuorella uroksella? Kuinka usein koirasta kuvataan muutakin kuin ne pakolliset osat; lonkat ja kyynärät. Miksei selkää tutkita? Pitääkö koiran hajota, ennen kuin se voidaan kuvauttaa kokonaan. BH-koe on ensiarvoisen tärkeä, siitä en itse jousta. Sen jälkeen, tähän tilanteeseen, mihin ottaisin koiran, on sama, että kisaako se tokossa, jäljellä vai suojelussa. Kunhan on jotain konkreettista, jotain mistä katsoa, että koira ei vain maadu sohvannurkassa. Etenkin, kun etsin käyttökoiraa. Ehdottomasti huomiota herättää mahdolliset koirien aikaiset kuolemat, sekä vanhempien, sisaruksien, mahdollisesti aiempien pentueiden tulokset. Se antaa osviittaa, mitä koirastani on mahdollisesti tulossa. Mielestäni on myös väärin, että koirat kuvataan hyvin aikaisessa vaiheessa - sinällään ihan ok, mutta jalostukseen käytettävä koira pitäisi kuvauttaa tasaisin väliajoin, jotta muutokset huomataan.
Tähän kohtaan on hyvä huomata, että vaikka isän ja emän luusto on priimaa, ei välttämättä pentu ole. Suku, kuten mainitsin, vaikuttaa myös. Ensiarvoisen tärkeitä on myös se, että pentu ruokitaan ja liikutetaan oikein. Parhaita mahdollisuuksia silloin saada hyvä pentu.
Ja muistakaa, aina, kun ostatte koiran - ihan sama mistä ja millaisen, rahoitatte sen kyseisen kasvattajan jalostusprojektia, pentutehtailua tai mitä ikinä hän sitten kauppaakaan. Tuette sen kasvattajan työtä. Huonoja valintoja ja aina riittää koiria taitamattomiin käsiin, käsiin, jotka eivät osaa tai pysty hallitsemaan koiraa. Apula kertoo surkeaa totuutta. Monta, nuorta saksanpaimenta etsii siellä kotia. Useimmat lie paperittomiakin vielä. Säälittää. Ahdistaa.
En tiedä onko tekstillä päätä tai häntää, mutta vimmoissani tahdoin purkaa ajatuksiani sinne tänne ja hieman tuonne. Kun kerta koirablogia sivutaan, on oma rakas rotu lähellä ja taas on tullut tietoon tapauksia, joissa pennutetaan sairailla koirilla sairaita koiria ja myydään pentuja hyvin suolaiseen hintaan. Ilman papereita.
Ihmiset, miksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti