Pennuntuoksuja

Pennuntuoksuisia päiviä, pari kappaletta. Ei sentään oman kanssa (harmi vaan) mutta kaverin pupsi tuli tänne hoitoon, kun hän apua tarvitsi. Vallan hurmaava nuori amerikanakita herra, joka tuntui taitavan sisäsiisteyden ja pohjattuman ahneuden taidot. Toihan pentu taloon hulinaa - etenkin kun Oca ei oikein hyväksynyt kävelevää pehmopalloa taloon. Tottumiskysymyksiä onneksi.

Aamulenkillä molemmat piskit kulkivat nätisti hihnassa miltei rinnatusten, eikä seefferilläkään ollut halua pölläyttää pentua enää. Mielenkiintoisinta tuollaisessa vieraan rodun pennuss aoli seurata koiran elekieltä. Paimen ja akita viestivät niin värikkäästi eri kielillä, ettei todellistakaan. Mielenkiintoista on myös seurata, millainen nuorimies tuosta pikku veitikasta kuoriutuu.

No, ollaan kokemusta rikkaampia. Ocalle tilanne oli totaalinen shokki, mutta hyvin tuntui paimenpenskakin palautuvan oudosta tilanteesta ja varsin mustasukkaisena neitokainen on nauttinut tämän illan maatessaan jalkojen lämmikkeenä. 

Onhan se hellyyttävä, mutta ei meille. Meille tulee ihan toisenlainen pupsi, kun sen aika koittaa. Herra oli kyllä hirveän helppo pennuksi. Ei tehnyt sisälle mitään, ei riekkunut, vähän piippasi, mikä nyt on ihan äärimmäisen ymmärrettävää, sekä nukkui kivasti autossa, niin silläkin pärjäsi sen kanssa.