Lahti RN

Koiranäyttelyn huumaa - tai sitten ei.
Vuosi vuodelta nuo tilanteet käyvät yhä ahdistavimmiksi. Oli helppoa mennä vain turisteilemaan näyttelyyn, kun ei tarvinnut ressata mistään. Oman koiran kanssa näyttelyissä on ihan jees käydä, koska tietää mitä tehdä ja miten parantaa ja suunnilleen mihin pitää puuttua saadakseen toimivan paketin kansaan. Okei. No, ne tilanteet on kutakuinkin jo hallussa, mutta entäpä sitten, kun lähdetään handleriksi? No, se nyt on ihan oma tarinansa.

Lahti RN tosiaan tuli oltua ns. vieraan koiran piuhan päässä apukäsinä. Muistoksi jäi kipeä selkä, hartiat ja kädet, mutta myös hymyn sai huulille tuttuja, ja uusienkin kasvojen näkeminen. En tiedä, itselleni oli hirveän vaikea rentoutua. En pystynyt olemaan täysin rento, koska vieraan koiran pitäminen vaatii aina omansa. Toivottavasti en ihan kamalaa kuvaa kanssaihmisille itsestäni - olen lunkimpi tapaus ilman koiraa!

Tosiaan, Lissun kanssa käytiin kehässä. Mielenkiintoinen tuomari tuo Hans Lehtinen. Vanhanlinjan tapaus ja varmasti omaa kokemusta paljonkin, mutta... No, minua kyseinen herra ei miellyttänyt. Puhui äärettömän hiljaa ja kohteli koiraa vähän.. Ronskin ottein. Lissu esiintyi näppärästi. Se ravasi paljon oletettua paremmin, mutta seisoessa painoi pahasti kädelle, kun oli omistajansa perään. Handlarillä oli tajuttoman kuuma, eikä nesteytys ja ruokailu olleet ihan yksi yhteen. Hengissä kuitenkin selvittiin ja kehästä meidät viskattiin pihalle T:n kanssa. Olisi se huonomminkin aina voinut mennä, mutta hyvä näin.

NUK T

"Esitetään liian lihavassa kunnossa. Liian pitkärunkoinen. Hyvä pään profiili. Ryhdikäs kaula. Tasainen ylälinja. Erittäin hyvät takakulmaukset. Hieman hento luusto. Karvapeite liian lyhyt. Pitää saada enemmän kehätottumusta ja pitäisi esiintyä enemmän edukseen. Tekee hieman matalan vaikutelman."

Sellaista. Eihän sille tuomarin mielipiteelle mitään voi, aina ei mielipiteet ole toistensa kanssa samanlaisia. Olisi vain hyvin, hyvin mielenkiintoinen tietää mitä Hans sanoisi tuosta meitin kääpiöseefferistä. Huvittaaa, yksinkertaisesti.

Ocan kanssa ollaan vaan ja hengaillaan - vieläkin. Koira näyttää siltä, että sitä viskottaisi ympäri seiniä. Aktivointina olen hieman kerrannut vanhoja asioita innostaen koiraa vain tekemään. Yksikin matala äännähdys saa menkkapaimenen unohtamaan kivan tekemisen ja pyytämään anteeksi olemassaoloaan. Ihan mahdotonta - sanon minä. Oca kestää palautetta, paljonkin, mutta ei nyt. Nyt se on kuin mikäkin herkkis.