Tämä on tämän vuoden viimeinen postaus, järjestyksessä 58. Joulukuu on ollut myös aktiivisin postauskuu, miksi? Lukukertoja on blogin historian aikana tullut 4076kpl. Mahtavaa, te olette mahtavia ja upeita!
Tammikuu meni enemmän fiilistellessä. Listailtiin tavoitteita ja otettiin rennosti. Käytiin kuvaamassa. Juhlittiin allekirjoittaneen synttäreitä, jotka on taas kohta edessä ja koirakin pääsi olemaan suuressa osassa niitä. Ehkä tänä vuonna yhtä hyvällä menestyksellä, kuin viimevuonnakin? Kävin handlaamassa Turussa kaverin mustan seefferin. Sekä listailtiin myös keskeneräiset asiat ALO:n liikkeissä. Tiedä häntä, miltä lista näyttäisi nyt.
Helmikuussa käytiin hakemassa rokotukset ja silloin painoa koiralla oli n. 20kg. Helmikuussa meille oli myös kertynyt 18 lukijaa, joiden kunniaksi pidettiin kysymyspostaus. Tapahtui myös pieni äksidentti ja Ocalta meinasi lähteä korva. Onneksi selvittiin vain pienellä epämuodostumalla ja minun vammautuneella kädellä. Olen kritisoinut ja pohtinut itseäni koulutuksellisesti ja mennyt eteenpäin tuostakin tilanteesta hirveästi. Helmikuussa alkoivat myös toiset juoksut.
Maaliskuu oli hiljaista. Koiran juoksut rajoittivat tekemistä todella paljon, kun Oca on tunnetusti THE herkkis siinä vaiheessa. Maaliskuusta ei saanut postauksellisesti juuri mitään irti, kun vain yhden postauksen olen kirjoittanut. Mutta muistan, että käytiin Katjan ja Mokan luona Mikkelissa ihmettelemässä maailmaa. Uutta tuli koettua, mm. kerrostaloasuminen ja jäällä juokseminen. Miksei täällä ole sellaisia jäitä? Kai me treenattiinkin jotain. Ei voi muistaa.
Huhtikuussa oli Lahti KV, ja ennen sitä olen kirjoittanut pohdiskelevan tekstin möllitokosta, johon emme koskaan menneet nolaamaan itseämme. Olen ollut huono ja laiska. Olisimme taas yhtä kokemusta rikkaampia, jos olisin mennyt. Lahti KV:sta saimme EH:n, olimme kilpailuryhmän kakkosia ja arvostelu oli niin totuudenmukainen kuin olla ja voi.
Toukokuun saapuessa kysymyspostaus sai vihdoin vastaukset. Treenaillessa omalla pihalla saatiin palautetta naapureilta - niin positiivista kuin negatiivistakin. Karvanlähtö saapui luoksemme. Ohituksien kanssa ollaan oltu positiivisempia kuin aikoihin. Ne ovat onnistuneet. Seikkailtiin myös uudessa ympäristössä kotimme lähistöllä. Löydettiin kiva oikopolku.
Kesäkuussa listailin uudetaan ALO:n liikkeet ja päivittelin, miten olemme edistyneet. Muuten kesäkuussa on ollut blogihiljaista. Varmaan kesän takia.
Heinäkuussa alkoi kolmennet juoksut. Joten taisi mennä miltei koko heinäkuu kärsiessä juoksuista, kun ei mitään päivityksiä blogiin ole tullut.
Elokuussa laskin rimaa jälleen. Nauttia treeneistä - niin utopistinen kuin koko ajatus onkaan. Mutta niin päätin tehdä ja ihan iloinenkin olen siitä. Pidimme kunnon treenitaukoa ja paimen sai kypsytellä asioita päässään hoksaten seuraamisen avainsanat. Pohdiskelevaa tekstiä tuomareista ja siitä, kuinka viemällä koiransa oikealle tuomarille saa hyvän tuloksen. Kehityskaarta ilmaiseva kuvapostaus. Kimppatreenejä kaupungissa. Mukavaa.
Syyskuu toi mukanaan uusia tuttavuuksia kuin treenejäkin. Treenailtiin muutamaan otteeseen isommalla porukalla kaupungissa ja pystyin työstämään koiraa enemmän häiriössä. Huomaan itsessäni enemmän ja enemmän virheitä. Ohjaan väärin, oletan asioita, vaadin juttuja, joita ei ole opeteltu. Syyskuussa myös löysin The pentueen, josta olisin voinut huolia koiran itselleni, mutta pentueeseen vaihtui isä jostain syystä, niin sekin jäi sitten vain haaveilun asteelle.
Lokakuussa juhlittiin. Oca täytti kaksi kokonaista vuotta. Taidettiin tavata ensikertaa Zira&Jenni. Treenattiin lähikentällä heidän kanssaan. Märisin jotain saamattomuudesta ja siitä, ettei tavoitteet täyty.
Marraskuussa treenattiin kanssa. Häiriössä. Ziran ja Jennin kanssa, mutta tälläkertaa kauppakeskuksen parkkialueella, halliin asti ei vielä menty. Opeteltiin rauhoittumaan, rentoutumaan ja olemaan ihan nätisti. Startattiin viimein kunnolla luoksepäästävyyden opettelu. Saatiin libster blog-palkinto ja meidät haastettiin vastaamaan 11 kysymykseen. Marraskuussa sairastelin myös ankarasti. Piti korkata ensimmäiset viralliset, mutta taas järkiinnyin - koira ei ole valmis, minä en ole valmis. Lisää pohdiskelua yhteistyöstämme.
Joulukuu nyt varmasti monella on muistissa hyvin. Paljon miettimistä ongelmakohdista, naksuttelua, treeniä, sosiaalistumista, sekä uusien harrastuksien pohtimista. Aktiivisin bloggauskuukausi, kuten taisin aikaisemmin todetakin.
Toivottavasti lukijoillakin on ollut hauskaa meidän seurassamme - ainakin lukijamäärä on kaksinkertaistanut vuoden alusta. Ei tässä mitään, hyvät uudet vuodet ja toivottavasti ensi vuonna on yhtä hauskaa!
maanantai 31. joulukuuta 2012
Vuoden vimoset treenit
Nyt se on sitten pulkassa. Vuosi 2012. Kivasti meidän toinen yhteinen vuotemme ja eteenpäin tässä mennään. Parhaillaan. Piti käydä hyvästelemässä treenihalli eilen päiväsellä, kun ihmisiäkin niin pirusti oli liikkeellä normaaliin sunnuntaihin verrattuna.
Päätin, ettemme ota mitään raskasta. Onnistumme kaikessa mitä koitamme, ja fiilistelemme vain. Koiran mielentila oli hyvä, oikeastaan mahtava. Se tarjosi aktiivisesti perusasentoa, josta naksauttelin alkuun. Alkaa oppi juurtua päähän, pikku hiljaa. Leikimme, keskityimme toisiimme, vaikka avo hääräsi vieressä ja koitti pirstaloida sitä sidettä, mikä välissämme oli. Pyörähdeltiin - kumpaankin suuntaan. Vastapäivään sutjakasti ja myötäpäivään kankeasti namiohjuksella. Olen ollut typerä, kun en ole vahvistanut toiseen suuntaan pyörimistä ollenkaan, vaan antanut koiran tarjota sitä, minkä se jo osaa hyvin.
Opeteltiin kiertämään tolppaa ja tötsää. Tötsä on liian pieni ja Oca tuppaa jäämään seisomaan tötsän taakse ja odottamaan lisäohjeita. Mikä hiton merkki? Emme me sellaista ole opetelleet. Tolppa meni vauhdilla ja häntä heiluen. Mahtavaa. Ihan rutinoitumisen vuoksi pujoteltiin myös jalkojenvälistä ja pikkuisen peruutettiin vahvalla avustuksella, mutta peruuteltiin silti. Oca kun ei tuppaa tiedostamaan takapäätään, vaikka se huomattavasti paremmin sitä käyttääkin kuin esim. vuosi sitten.
Sen jälkeen otettiin haste hyvän mielentilan takia ja lähdettiin partioimaan oville. Koiraa jänskätti, mutta se rentoutui entistä nopeammin ja otti iisisti hyvin. Pari rapsutteluhalukastakin olisi ollut, mutta nuoren ikänsä takia jätettiin väliin. Ihanaa, kuinka tällainen parivaljakko nostattaa ihmisten huulille hymyn. Se on yhtä palkitsevaa kuin koiran käytös. Ei säpsynyt Oca yhtäkkiä auton takaa tulevia ihmisiä, ostoskärryjä, lapsia, eikä se nyt leikkinyt rasistiakaan, vaan heilutteli häntää kaikille.
Kokonaisuudessaan onnistuneet treenit. Jäi hyvä mieli, koira nautti tekemisestä ja sivussa ilahdutettiin ihmisiä. Mikäs sen parempi tapa päättää tämä treenivuosi ja suunnata innolla kohti seuraavaa?
Päätin, ettemme ota mitään raskasta. Onnistumme kaikessa mitä koitamme, ja fiilistelemme vain. Koiran mielentila oli hyvä, oikeastaan mahtava. Se tarjosi aktiivisesti perusasentoa, josta naksauttelin alkuun. Alkaa oppi juurtua päähän, pikku hiljaa. Leikimme, keskityimme toisiimme, vaikka avo hääräsi vieressä ja koitti pirstaloida sitä sidettä, mikä välissämme oli. Pyörähdeltiin - kumpaankin suuntaan. Vastapäivään sutjakasti ja myötäpäivään kankeasti namiohjuksella. Olen ollut typerä, kun en ole vahvistanut toiseen suuntaan pyörimistä ollenkaan, vaan antanut koiran tarjota sitä, minkä se jo osaa hyvin.
Opeteltiin kiertämään tolppaa ja tötsää. Tötsä on liian pieni ja Oca tuppaa jäämään seisomaan tötsän taakse ja odottamaan lisäohjeita. Mikä hiton merkki? Emme me sellaista ole opetelleet. Tolppa meni vauhdilla ja häntä heiluen. Mahtavaa. Ihan rutinoitumisen vuoksi pujoteltiin myös jalkojenvälistä ja pikkuisen peruutettiin vahvalla avustuksella, mutta peruuteltiin silti. Oca kun ei tuppaa tiedostamaan takapäätään, vaikka se huomattavasti paremmin sitä käyttääkin kuin esim. vuosi sitten.
Sen jälkeen otettiin haste hyvän mielentilan takia ja lähdettiin partioimaan oville. Koiraa jänskätti, mutta se rentoutui entistä nopeammin ja otti iisisti hyvin. Pari rapsutteluhalukastakin olisi ollut, mutta nuoren ikänsä takia jätettiin väliin. Ihanaa, kuinka tällainen parivaljakko nostattaa ihmisten huulille hymyn. Se on yhtä palkitsevaa kuin koiran käytös. Ei säpsynyt Oca yhtäkkiä auton takaa tulevia ihmisiä, ostoskärryjä, lapsia, eikä se nyt leikkinyt rasistiakaan, vaan heilutteli häntää kaikille.
Kokonaisuudessaan onnistuneet treenit. Jäi hyvä mieli, koira nautti tekemisestä ja sivussa ilahdutettiin ihmisiä. Mikäs sen parempi tapa päättää tämä treenivuosi ja suunnata innolla kohti seuraavaa?
lauantai 29. joulukuuta 2012
Vuoden viimeisin kuvapläjäys
Missio: otetaan koirasta söpöjä kuvia the huivin kanssa.
Tulos: Saadaan kasa erilaisia enemmän ja vähemmän söpöjä ilmekuvia.
Tulos: Saadaan kasa erilaisia enemmän ja vähemmän söpöjä ilmekuvia.
Jokainen, joka on joskus kohdistanut kameransa saksanpaimenkoiran naamaan, varmasti on huomannut, ettei kivan ja nätin naamakuvan ottaminen olekaan enää niin helppoa, kun seefferi vetää turvalleen ties minkä näköistä järjettömän näköistä ilmettä. Välillä on liian isot huulet rutussa hieman joka suuntaan tai katse harhailee tai kaikki on muuten vaan päin prinkkalaa. Joo, ehkä ilman isompiä löpinöitä länään katseltavaksi sen kuvakirjon, minkä sain aikaan aamuisella hyytävällä kuvauskeikalla.
![]() |
| Jee! Yksi onnistunut otos! |
![]() |
| Jätä takamuksesi menneisyyteen. |
torstai 27. joulukuuta 2012
Pysyvästikö muuttunut paimen?
Fiksu sanoo: hiljaa hyvä tulee! Ei siinä mitään, mutta kun meillä se hyvä tuntuu tulevan hirrrrrrmuisella vauhdilla, niin ettei itse meinaa perässä enää pysyä. Taisin kolme postausta sitten mainita muuttuneesta koirasta, mutta toisin kuin oletin, samainen itse ihanuus on meillä vieläkin kylässä. Oca on ollut ehkä maailman helpoin ja ihanin koira hetkeen. Sen kanssa ei ole tarvinnut vääntää kättä mistään, se on toiminut kuin ajatus, se on ollut yksinkertaisesti valtavan ihana piski.
Tänään aamulenkkimme ajoittui siihen suosituimpaan lenkkeilyaikaan, koska allekirjoittanut heräsi aavistuksen liian myöhässä aikataulusta huolimatta. No, toisin kuin ajattelin, en suunnannutkaan koiran kanssa kaikkea pakoon metsään, vaan valitsin vilkkaiten liikennöidyt tiet kulkureitillemme. Vastaan tuli kaikkia muista paitsi koiria. Ehkä hyvä niin, mutta ei Oca yleensä ole ollut mikään hiljainen ohittaja. Tänään se haukahti kahdesti ensimmäiselle pulkkaa vetävälle naiselle, mutta ei sen enempää. Vastaan kuitenkin tuli potkukelkkailijoita, lapsia, näitä pulkka+lapsi+aikuinen-yhdistelmiä, pihoja kolaavia ihmisiä... Ja mitä suurinta, ne jopa tervehtivät tällaista kaksikkoa ja vielä peräti hymyillen! Uskoni ihmiskuntaan ei olekaan enää niin rapistunut. Enemmän ihmetytti paimenpenskan käytös. Oca otti tyynesti kaikki nämä lähestyjät ja ei reagoinut muuta kuin vilkaisemalla. Lapsia se hieman tuijotti, mutta rentoutui huomatessaan, ettei mitään vaaraa ollut. Olin ihan puulla päähän lyöty; minun koirani ohittaa hiljaa! Ihan niin kuin ennen vanhaan Lahdessa! Vau! Olen sanaton.
No, joka tapauksessa oli aamusella jo suunnitelmissa pitää lyhyt treeni kaikessa rauhassa parkkihallissa niin koira ja kamat autoon ja menoksi. Oca oli tavanomainen piippaan-kiljun-huudan-kaikelle-mikä-liikkuu eläin, joten ei siinä mitään. Itse hallissa päästin koiran suorilta vapaaksi ja rehasin sen kanssa hetken patukalla. Hienosti se alkoi keskittymään enemmän leikkimiseen ja unohti hallistressin siihen päälle. Ennen kuin vaihdoin kunnon tekemiseen laitoin piskin rauhoittumaan. Makaamaan, paikalleen, maahan. Hallin viileälle lattialle. Ja mitä tekee paimen? Tönöttää juuri oikeassa asennossa ja seurailee liikkumistani inahtamatta tai siirtymättä paikaltaan. Mitä? Hallistressi? Mikä oli? No, siitä ei ollut tänään tietoa ollenkaan. Ihme jantteri.
Koiratanssia puoltaen tein hieman harjoituksia. Pujoteltiin jalkojen välistä, pyörähdeltiin, kierrettiin tötsiä... Lyhyt seuruukaavio. Palkkausta kontaktista. Kaikki oli enemmän tai vähemmän täydellistä ja näppärän näköistä. Koiraa olisi ehkä hieman kiinnostanut rallittaa ympäri hallia onnesta soikeana, kuitenkin se pysyi lähietäisyydessä, eikä tehnyt mitään typerää. Keräsimme toki taas ohi meneviltä huvittuneita katseita telmiessämme, mutta ei se mitään. Olemme hyviä nostamaan hymyn kasvoilleen ja pääasia, että koiran keskittyminen pysyi meikäläisessä, vaikka yleisöäkin sattui osumaan kohdalle.
No, ei siinä vielä kaikki. Käytiin Mustissa ja mirrissä moikkaamassa myyjää, sekä opettelemassa hieman yleisiä käytöstapoja tuollaisessa paikassa. Taidettiin puolituntia pyöriä ympäri liikettä ihastuttamassa muita ihmisiä ja tiskin yli moikattiin kahta koiraakin. Öö, hetkinen, me moikattiin koiria? Oca ei ärähtänyt, ei koettanut puollustaa, vaan se ihan onnesta soikeana mielisteli toista koiraa ja oli hyvin epänormaali itsensä. Ei se mitään, kelpaa tämä minulle näinkin. Kerran liikkeessä Oca herkesi komentamaan ulkopuolella liikkuvaa ihmistä ja herätti näin käytävällä liikkuvan herrasmiehen huomion. Hän tuli hyvinkin luontevasti rahnuttelemaan koiraa, joka ei tajunnut edes hyppiä. Yhtä nopeasti kuin mies oli saapunut, lähti hän ja jätti hämmentyneen paimenen tuijottamaan peräänsä.
No, kutakuinkin, onnistunut reissu, päivä, ja muutenkin. Mahtavaa! Olemme askeleen lähempänä taas sitä koiraa, jonka voi ottaa joka paikkaan mukaan ressaamatta yhtään mistään sen käytöksestä. Oca on hieno.
Tänään aamulenkkimme ajoittui siihen suosituimpaan lenkkeilyaikaan, koska allekirjoittanut heräsi aavistuksen liian myöhässä aikataulusta huolimatta. No, toisin kuin ajattelin, en suunnannutkaan koiran kanssa kaikkea pakoon metsään, vaan valitsin vilkkaiten liikennöidyt tiet kulkureitillemme. Vastaan tuli kaikkia muista paitsi koiria. Ehkä hyvä niin, mutta ei Oca yleensä ole ollut mikään hiljainen ohittaja. Tänään se haukahti kahdesti ensimmäiselle pulkkaa vetävälle naiselle, mutta ei sen enempää. Vastaan kuitenkin tuli potkukelkkailijoita, lapsia, näitä pulkka+lapsi+aikuinen-yhdistelmiä, pihoja kolaavia ihmisiä... Ja mitä suurinta, ne jopa tervehtivät tällaista kaksikkoa ja vielä peräti hymyillen! Uskoni ihmiskuntaan ei olekaan enää niin rapistunut. Enemmän ihmetytti paimenpenskan käytös. Oca otti tyynesti kaikki nämä lähestyjät ja ei reagoinut muuta kuin vilkaisemalla. Lapsia se hieman tuijotti, mutta rentoutui huomatessaan, ettei mitään vaaraa ollut. Olin ihan puulla päähän lyöty; minun koirani ohittaa hiljaa! Ihan niin kuin ennen vanhaan Lahdessa! Vau! Olen sanaton.
No, joka tapauksessa oli aamusella jo suunnitelmissa pitää lyhyt treeni kaikessa rauhassa parkkihallissa niin koira ja kamat autoon ja menoksi. Oca oli tavanomainen piippaan-kiljun-huudan-kaikelle-mikä-liikkuu eläin, joten ei siinä mitään. Itse hallissa päästin koiran suorilta vapaaksi ja rehasin sen kanssa hetken patukalla. Hienosti se alkoi keskittymään enemmän leikkimiseen ja unohti hallistressin siihen päälle. Ennen kuin vaihdoin kunnon tekemiseen laitoin piskin rauhoittumaan. Makaamaan, paikalleen, maahan. Hallin viileälle lattialle. Ja mitä tekee paimen? Tönöttää juuri oikeassa asennossa ja seurailee liikkumistani inahtamatta tai siirtymättä paikaltaan. Mitä? Hallistressi? Mikä oli? No, siitä ei ollut tänään tietoa ollenkaan. Ihme jantteri.
Koiratanssia puoltaen tein hieman harjoituksia. Pujoteltiin jalkojen välistä, pyörähdeltiin, kierrettiin tötsiä... Lyhyt seuruukaavio. Palkkausta kontaktista. Kaikki oli enemmän tai vähemmän täydellistä ja näppärän näköistä. Koiraa olisi ehkä hieman kiinnostanut rallittaa ympäri hallia onnesta soikeana, kuitenkin se pysyi lähietäisyydessä, eikä tehnyt mitään typerää. Keräsimme toki taas ohi meneviltä huvittuneita katseita telmiessämme, mutta ei se mitään. Olemme hyviä nostamaan hymyn kasvoilleen ja pääasia, että koiran keskittyminen pysyi meikäläisessä, vaikka yleisöäkin sattui osumaan kohdalle.
No, ei siinä vielä kaikki. Käytiin Mustissa ja mirrissä moikkaamassa myyjää, sekä opettelemassa hieman yleisiä käytöstapoja tuollaisessa paikassa. Taidettiin puolituntia pyöriä ympäri liikettä ihastuttamassa muita ihmisiä ja tiskin yli moikattiin kahta koiraakin. Öö, hetkinen, me moikattiin koiria? Oca ei ärähtänyt, ei koettanut puollustaa, vaan se ihan onnesta soikeana mielisteli toista koiraa ja oli hyvin epänormaali itsensä. Ei se mitään, kelpaa tämä minulle näinkin. Kerran liikkeessä Oca herkesi komentamaan ulkopuolella liikkuvaa ihmistä ja herätti näin käytävällä liikkuvan herrasmiehen huomion. Hän tuli hyvinkin luontevasti rahnuttelemaan koiraa, joka ei tajunnut edes hyppiä. Yhtä nopeasti kuin mies oli saapunut, lähti hän ja jätti hämmentyneen paimenen tuijottamaan peräänsä.
No, kutakuinkin, onnistunut reissu, päivä, ja muutenkin. Mahtavaa! Olemme askeleen lähempänä taas sitä koiraa, jonka voi ottaa joka paikkaan mukaan ressaamatta yhtään mistään sen käytöksestä. Oca on hieno.
tiistai 25. joulukuuta 2012
Joulupäivän hulinointia
Joulu ei täällä päin ollut mitenkään perinteisin, enkä minä ole mitenkään jouluihminen, joten blogiamme eivät joulutervehdykset tänä vuonna saavuttaneet. Kuitenkin aattona syömisen ja löhöilyn ohessa käytiin kunnollinen perhelenkki, jolloin otettiin muutamia kuvia ja jopa minusta ja koirasta viimein yhteiskuva. Jouluna Oca sai ihan oman paketin anopilta ja saikin avata itse sen. Kuvia sähellyksestä ei ole, mutta mielenkiintoisen puruluuvalikoima tipahti paketista.
Anopilta saatiin myös kalenteri. Tuollainen kiva ja musta, johon mahtuu kirjoittamaan, joten ajattelin adoptoida sen treenikalenterikseni. Sen verran kätevän kokoinen, että voi kuljettaa mukanakin. Ehkä siten saisin treeneistä enemmänkin irti blogiin asti, kun on jotain fiiliksiä ihan paikanpäältäkin mukana.
Anopilta saatiin myös kalenteri. Tuollainen kiva ja musta, johon mahtuu kirjoittamaan, joten ajattelin adoptoida sen treenikalenterikseni. Sen verran kätevän kokoinen, että voi kuljettaa mukanakin. Ehkä siten saisin treeneistä enemmänkin irti blogiin asti, kun on jotain fiiliksiä ihan paikanpäältäkin mukana.
![]() |
| n. 2v 3kk |
![]() |
| Siellä oli ihan selkeästi jotain kiinnostavaa |
![]() |
| Onnistunein otos |
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
Vuoden 2012 tavoitteita
Ja ei, otsikko ei ole virhe, vaan tarkoituksellinen.
Vuoden alussa listailin tähän postaukseen tavoitteita, mitä tekisimme tänä vuonna. Nyt kun listaa tarkastelee, voi vain todeta, että tuli tehtyä paljon, mutta hyvin vähän silti. Tykkään muistella asioita, se kehittää omalla tavallaan ja sieltä saattaa löytää vastauksia koiran ongelmiin tai kohtiin mitkä ovat menneet hyvin. Näppärää, eikös. Ja mikäs sen parempi kuin vuoden lopuksi muistella näitä asioita, joita on tullut tehtyä.
Vuosi 2012
Koiran tavoitteet
> ALO liikkeet kuntoon
> Mölli-ALO korkkaus
> ALO startti?
> Lonkka, kyynär ja selkä kuvaus
> toisen sertin metsästys
> canicross käskyt kuntoon ja lenkille!
> tokokurssi? ryhmäreenaus?
> agilityn opettelua?
> lihaksia + massaa
Hirmu vähän on saatu tavoitteita suoritettua kokonaisuudessaan, ainakin koiran osalta. No, on tuo enemmän kuin tyhjä, mutta ilmaisee taas sen, ettei suunnittelu ole toiminut yhtään niin hyvin, kuin ajatus olisi ollut. Järjestelmällisyys puuttuu näistäkin puuhista.
ALO liikkeet kuntoon: Liikkeet kunnossa kutakuinkin, paitsi liikkeestä seisominen ja hyppy vielä huonolla pohjalla. Suurin osa vaatii myös enemmän tai vähemmän häiriötreeniä kaiken keskellä. Kutakuinkin lasken tämän puoliksi onnistuneeksi tavoitteeksi. Oca perjaatteessa haltsaa kaiken, mutta käytännössä pään pitäminen kasassa onkin astetta vaikeampi juttu.
Canicrossaamisessa ollaan edistytty niinkin paljon että saatiin ostettua loppuvuodesta valjaat ja enää puuttuu kunnollinen jousto ja juoksuvyö minulta. Vasen ja oikea, sekä seis-käsky on vielä huteralla pohjalla, mutta vetohaluja löytyy ja suunta on eteenpäin. Tekee töitä myös hyvällä motivaatiolla.
Tokokurssille emme päässeet, kun sytyin liian myöhään kurssille ilmoittautumiseen, mutta ryhmässä treenattiin kesällä hieman enemmänkin. Hyväähän se teki, mutta vielä enemmän pitäisi päästä reenaamaan koira tai ihan vain ihmisporukalla, koska jo ihminenkin syö Ocan huomiota tekemiseen.
Lihaksia, sekä massaa me ollaan saatu. Lumen tullessa harrastetaan lumijuoksua tuolla pelloilla ja metsikössä. Massaakin ollaan saatu ja koira alkaa näyttää omaan silmään näppärältä. n. 25kg:n molemmilla puolilla keikutaan tasaiseen tahtiin. Ihan hyvä paino tuolle eläimelle.
Omistaja tavoitteet
> palkkaus kuntoon!
> opettele ohjaamaan ja ilmaisemaan oma tahtosi oikein
> tulkitse koiraa paremmin
> opettele kävelemään, sekä kääntymään seuruussa
> kunnon kohotus
Itse koen onnistuneeni puolittain hieman kaikessa. Olen oppinut ymmärtämään paremmin Ocan oikkuja ja lukemaan sen mielenliikkeitä kehonkielestä. Palkkaaminen on mennyt parempaan suuntaan huomattavasti, sekä en vaadi koiralta enää asioita, joita se ei osaa. Olen sortunut siihen virheeseen liian usein, mutta olen alkanut tiedostamaan sitä, miksi koira käyttäytyy miten käyttäytyy. Oma kunto kohoaa kokoajan pikku hiljaa ja taidan minäkin saada lihaksia luitteni päälle temmeltäessäni tuolla ulkosalla nelijalkaisen kanssa.
Yhteisiä tavoitteita
> suhteen parantaminen entisestään
> hauskoja, stressittömiä lenkkejä
> hauskoja treenejä!
> ja mukavaa yhdessäoloa!
Olin hieman kahden vaiheilla yliviivaisinko hauskat treenit, mutta on niitäkin mahtunut. Meinasin ensin miettiä hauskoja kimppatreenejä, joita on vain muutama oman päävikaisuuteni takia, mutta kyllä, hauskaa on pidetty. Suhde on parantunut entisestään, kun olen itse oppinut hallitsemaan itseäni ja ymmärtämään koiraa paremmin. Nämä siis kartalla, onneksi. Ja paljon ollaan menty eteenpäin, joka asiassa. Ihana vuosi.
Vuoden alussa listailin tähän postaukseen tavoitteita, mitä tekisimme tänä vuonna. Nyt kun listaa tarkastelee, voi vain todeta, että tuli tehtyä paljon, mutta hyvin vähän silti. Tykkään muistella asioita, se kehittää omalla tavallaan ja sieltä saattaa löytää vastauksia koiran ongelmiin tai kohtiin mitkä ovat menneet hyvin. Näppärää, eikös. Ja mikäs sen parempi kuin vuoden lopuksi muistella näitä asioita, joita on tullut tehtyä.
Vuosi 2012
Koiran tavoitteet
> ALO liikkeet kuntoon
> ALO startti?
> Lonkka, kyynär ja selkä kuvaus
> toisen sertin metsästys
> canicross käskyt kuntoon ja lenkille!
> tokokurssi? ryhmäreenaus?
> lihaksia + massaa
Hirmu vähän on saatu tavoitteita suoritettua kokonaisuudessaan, ainakin koiran osalta. No, on tuo enemmän kuin tyhjä, mutta ilmaisee taas sen, ettei suunnittelu ole toiminut yhtään niin hyvin, kuin ajatus olisi ollut. Järjestelmällisyys puuttuu näistäkin puuhista.
ALO liikkeet kuntoon: Liikkeet kunnossa kutakuinkin, paitsi liikkeestä seisominen ja hyppy vielä huonolla pohjalla. Suurin osa vaatii myös enemmän tai vähemmän häiriötreeniä kaiken keskellä. Kutakuinkin lasken tämän puoliksi onnistuneeksi tavoitteeksi. Oca perjaatteessa haltsaa kaiken, mutta käytännössä pään pitäminen kasassa onkin astetta vaikeampi juttu.
Canicrossaamisessa ollaan edistytty niinkin paljon että saatiin ostettua loppuvuodesta valjaat ja enää puuttuu kunnollinen jousto ja juoksuvyö minulta. Vasen ja oikea, sekä seis-käsky on vielä huteralla pohjalla, mutta vetohaluja löytyy ja suunta on eteenpäin. Tekee töitä myös hyvällä motivaatiolla.
Tokokurssille emme päässeet, kun sytyin liian myöhään kurssille ilmoittautumiseen, mutta ryhmässä treenattiin kesällä hieman enemmänkin. Hyväähän se teki, mutta vielä enemmän pitäisi päästä reenaamaan koira tai ihan vain ihmisporukalla, koska jo ihminenkin syö Ocan huomiota tekemiseen.
Lihaksia, sekä massaa me ollaan saatu. Lumen tullessa harrastetaan lumijuoksua tuolla pelloilla ja metsikössä. Massaakin ollaan saatu ja koira alkaa näyttää omaan silmään näppärältä. n. 25kg:n molemmilla puolilla keikutaan tasaiseen tahtiin. Ihan hyvä paino tuolle eläimelle.
Omistaja tavoitteet
> palkkaus kuntoon!
> opettele ohjaamaan ja ilmaisemaan oma tahtosi oikein
> tulkitse koiraa paremmin
> opettele kävelemään, sekä kääntymään seuruussa
> kunnon kohotus
Itse koen onnistuneeni puolittain hieman kaikessa. Olen oppinut ymmärtämään paremmin Ocan oikkuja ja lukemaan sen mielenliikkeitä kehonkielestä. Palkkaaminen on mennyt parempaan suuntaan huomattavasti, sekä en vaadi koiralta enää asioita, joita se ei osaa. Olen sortunut siihen virheeseen liian usein, mutta olen alkanut tiedostamaan sitä, miksi koira käyttäytyy miten käyttäytyy. Oma kunto kohoaa kokoajan pikku hiljaa ja taidan minäkin saada lihaksia luitteni päälle temmeltäessäni tuolla ulkosalla nelijalkaisen kanssa.
Yhteisiä tavoitteita
> suhteen parantaminen entisestään
> hauskoja, stressittömiä lenkkejä
> hauskoja treenejä!
> ja mukavaa yhdessäoloa!
Olin hieman kahden vaiheilla yliviivaisinko hauskat treenit, mutta on niitäkin mahtunut. Meinasin ensin miettiä hauskoja kimppatreenejä, joita on vain muutama oman päävikaisuuteni takia, mutta kyllä, hauskaa on pidetty. Suhde on parantunut entisestään, kun olen itse oppinut hallitsemaan itseäni ja ymmärtämään koiraa paremmin. Nämä siis kartalla, onneksi. Ja paljon ollaan menty eteenpäin, joka asiassa. Ihana vuosi.
lauantai 22. joulukuuta 2012
Hymyä huuleen!
Hoi sinä, joka varastit viripääpaimeneni, pidä hyvänäsi, tykkään tästä enemmän! Automatka torstain treeneihin sujui kohtuullisen rauhallisesti. Möly alkoi vasta kunnolla kun ensimmäiset ihmiset tulivat näkyviin kauppakeskukselle. Ulkosalla annoin nelinkertaiseksi kasvaneen koiran päästellä höyryjä ja tehdä asiansa rauhassa, ettei sekään sitten ressaisi mokomaa. Sen jälkeen rauhoittunut koira takaisin autoon ja parkkihalliin. Ihan hiljaista - koko matka.
Parkkihallissa huomasin stressikynnyksen nousseen taas hieman, mutta en reagoinut siihen suuremmin. Kokeiltiin kaikkia helppoja juttuja ja odoteltiin treeniseuraa. Takaoikealla treenaili berni omistajansa kanssa, mutta Oca otti vieraan koiran läheisyyden lunkisti, eikä pitänyt mitään ylimääräistä showta. Pari ok:ta seuruu pätkää, vähän pujottelua, pyörimistä ja jalkojen välissä seuruuta. Näppärä piski. Mitään käskyjä se ei ennakoinut ja keskittyisin täysillä tekemiseen.
Seuramme saapuessa zen-tila hieman horjahti. Kuitenkin suurimmalta äänenavaukselta säästyttiin ja koira pysyi kohtuullisen rentona pystyen suorittamaan antamiani käskyjä kiihtymättä liikaa ja seuraamaan toverin tekemistä rauhassa. Oikeasti, rauhassa? Mitä ihmettä. Koira oli yksinkertaisesti super. En voi hehkuttqaa sitä liikaakaan, mutta palikat pysyivät mahtavasti järjestyksessä ja energiaa oli. Todelliset hyvän mielen treenit. Ellen olisi niin euforisessa tilassa koiran äkillisestä muutoksesta parempaan suuntaan, voisin tarinoida tarkemmin mitä tehtiin.
Yhden huomion kuitenkin tein. Parkkihalli oli valtavan vastenmielinen paikka mennä makuulleen ja jäädä yksin. Suljetut tilat ahdistavat ihan selkeästi paimenta, varsinkin, jos muita koiria on lähellä. Onneksi tähän on vain yksi ja yksinkertainen ratkaisu. Menemme niiltä mukavuusalueilta pois ja teemme töitä ympäristössä, jotka kuormittavat koiraa ja samalla koemme onnistumisia asioissa, joissa olemme laahanneet liian pitkään perässä. Ensimmäistä kertaa sisätreenikauden alettua oikeasti tuntuu siltä, että me tulemme onnistumaan jossakin. Me tulemme vielä joskus kisaamaan.
Perjantaina taas tehtiin onnistunut juoksulenkki. Liekkö juoksut tulossa vai mitä, kun lumipenkan kellertävät läiskät meinasivat ajaa koiraa pois siitä oikeasta työnteosta. Kuitenkin hieman huomauttelemalla saatiin paimen keskittymään siihen eteenpäin juoksemiseen. Se vetää tasaisesti, mutta vauhtia meinaa olla liikaakin ja matkavauhti mennä liian kovaksi minulle. Hoksasin myös, että kun koira saa työasenteensa päälle, ei sitä kiinnostanut ulkona liikkuvat ihmiset. Vaikka kohtuullisen yleiseen aikaan lähdettiin lenkille, ei tullut ainoatakaan koirakkoa vastaan. No, kaippa se oli ihan hyvä. Juoksentelusta jäi hyvä fiilis. Ihan mahtava.
On se hieno piski, kun se vain haluaa olla. Oma mieliala on ollut koholla ja tietysti koirakin tottelee sen mukaisesti. Aivan mahtavaa. Kumpa tämä jatkuisi ikuisesti!
Parkkihallissa huomasin stressikynnyksen nousseen taas hieman, mutta en reagoinut siihen suuremmin. Kokeiltiin kaikkia helppoja juttuja ja odoteltiin treeniseuraa. Takaoikealla treenaili berni omistajansa kanssa, mutta Oca otti vieraan koiran läheisyyden lunkisti, eikä pitänyt mitään ylimääräistä showta. Pari ok:ta seuruu pätkää, vähän pujottelua, pyörimistä ja jalkojen välissä seuruuta. Näppärä piski. Mitään käskyjä se ei ennakoinut ja keskittyisin täysillä tekemiseen.
Seuramme saapuessa zen-tila hieman horjahti. Kuitenkin suurimmalta äänenavaukselta säästyttiin ja koira pysyi kohtuullisen rentona pystyen suorittamaan antamiani käskyjä kiihtymättä liikaa ja seuraamaan toverin tekemistä rauhassa. Oikeasti, rauhassa? Mitä ihmettä. Koira oli yksinkertaisesti super. En voi hehkuttqaa sitä liikaakaan, mutta palikat pysyivät mahtavasti järjestyksessä ja energiaa oli. Todelliset hyvän mielen treenit. Ellen olisi niin euforisessa tilassa koiran äkillisestä muutoksesta parempaan suuntaan, voisin tarinoida tarkemmin mitä tehtiin.
Yhden huomion kuitenkin tein. Parkkihalli oli valtavan vastenmielinen paikka mennä makuulleen ja jäädä yksin. Suljetut tilat ahdistavat ihan selkeästi paimenta, varsinkin, jos muita koiria on lähellä. Onneksi tähän on vain yksi ja yksinkertainen ratkaisu. Menemme niiltä mukavuusalueilta pois ja teemme töitä ympäristössä, jotka kuormittavat koiraa ja samalla koemme onnistumisia asioissa, joissa olemme laahanneet liian pitkään perässä. Ensimmäistä kertaa sisätreenikauden alettua oikeasti tuntuu siltä, että me tulemme onnistumaan jossakin. Me tulemme vielä joskus kisaamaan.
Perjantaina taas tehtiin onnistunut juoksulenkki. Liekkö juoksut tulossa vai mitä, kun lumipenkan kellertävät läiskät meinasivat ajaa koiraa pois siitä oikeasta työnteosta. Kuitenkin hieman huomauttelemalla saatiin paimen keskittymään siihen eteenpäin juoksemiseen. Se vetää tasaisesti, mutta vauhtia meinaa olla liikaakin ja matkavauhti mennä liian kovaksi minulle. Hoksasin myös, että kun koira saa työasenteensa päälle, ei sitä kiinnostanut ulkona liikkuvat ihmiset. Vaikka kohtuullisen yleiseen aikaan lähdettiin lenkille, ei tullut ainoatakaan koirakkoa vastaan. No, kaippa se oli ihan hyvä. Juoksentelusta jäi hyvä fiilis. Ihan mahtava.
On se hieno piski, kun se vain haluaa olla. Oma mieliala on ollut koholla ja tietysti koirakin tottelee sen mukaisesti. Aivan mahtavaa. Kumpa tämä jatkuisi ikuisesti!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












