sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kysymyspostauksen vastaukset!


Miten päädyit saksanpaimenkoiraan?
Saksanpaimenkoira on ollut minulle aina se THE rotu, joten päättäminen ei todellakaan ollut vaikeaa. Entinen koira oli jäyttänyt saksanpaimenen mentävän aukon sydämeen, joten pakkohan se oli uusi saada tilalle.

Onko Oca ollut sellainen, kuin odotitkin?
Oca on ollut kutakuinkin sellainen koira mitä hainkin: aktiivinen, mutta osaa rauhoittua, eikä piippaa turhia. Pääkoppakin sillä tuntuu olevan kunnossa ja terveydessäkään ei ole mitään huomautettavaa. Luustokuvien ottamista odotellessa.

Mikä on sen paras piirre?
Paras piirre. Hm, voisin väittää, että koiran ainainen iloisuus ja asenne: jee mitä me tänään tehdään? Ja se, etten ole löytänyt vielä parempaa lohduttajaa kuin Oca. Koirani on paras ystäväni, ehdottomasti.

Miksi juuri saksanpaimenkoira?
Tätä minulta on kysytty usein ja vielä useammin olen joutunut sitä itse pohtimaan. Tiedän valinnan olleen hyvinkin tunnepohjainen, mutta myös mielikuvat aktiivisesta harrastuskoirasta tulivat edelle. Koen saksanpaimenen rotuna itselleni sopivaksi, tarpeeksi kovaksi koiraksi oman käskytykseni alle, useat lajimahdollisuudet ja omaan mieleen oleva ulkonäkökin. Toki tiesin rodun sairauksista, lonkkavioista ja muista mahdollisuuksista saada risa yksilö. Tässä kuitenkin tunne-puoli tuli enemmän esiin. Oli pakko saada, koska oikein koulutettuna saksanpaimenet ovat upeita.

Mitä muita rotuja harkitsit ja mikä sai lopulta luopumaan niiden ajatuksesta?
Rehellisesti, saksanpaimen oli ylitse muiden. Harkitsin myös muuta paimenta; collie kummassakin turkissa, kelpie ja hollanninpaimenkoira. Mutta saksanpaimen vain on ylitse muiden, eniten sellainen koira mitä tahdoin.

Entä onko sinulla joku muu rotu mielessä, jota joskus haluaisit kenties kokeilla? Miksi juuri se?
Haluaisin kokeilla moniakin rotuja, esittää, sekä harrastaa niiden kanssa, mutten välttämättä kuitenkaan omistaa. Mielenkiintoni ovat herättäneet australianpaimenkoira, bordercollie, collie(niin pehko kuin nahkakin), kelpie, holsku ja hmm, monta muutakin, jotka eivät vain lyhyellä miettimisellä tule mieleen.

Kaikki rodut kiehtovat minua omalla tavallaan, ulkomuodollisesti tai vaihtoehtoisesti luonteensa tai käyttötapansa perusteena. Paimenkoirat miellyttävät minua yleisen luonteensa takia; tahdon koiran, joka on ns. helppo kouluttaa, miellyttämishaluinen ja suhteellisen nopea oppimaankin.

Oletko narttu- vai urosihmisiä, vai kelpaako kumpikin, kunhan koira muuten täyttää kriteerit?
En voi toistaiseksi väittää olevani sen enempää narttu kuin urosihmisiäkään. Itselläni, sekä perheelläni on ollut vain narttuja, joten oma käsitys uroksista joka paikkaan kuseskelevina panopupuina on juurtunut aika syvällä. Se on kuitenkin omasta mielestäni vain koulutuskysymys.

Haluan omistaa ensin uroksen, ennen kuin voin ottaa kantaa tähän kohtaa. Tunnen kuitenkin kuuluvani kastiin "kumpikin kelpaa", koska en siedä mitään diivailevaa bitchiä, vaan tarvitsen koiraltani enemmän "poikatyttö"-asennetta. Nartuissa isoin miinus on juoksut! Haittaavat harrastamista ja muuttavat koiraa.

Oletko ollut tyytyväinen paimeneesi?
Olen ollut erittäin tyytyväinen pikku paimeneeni. Parempaa "ensimmäistä" koiraa ei voisi ollakaan. Koira, joka antaa virheitä helposti anteeksi, mutta myös vaatii koulutettavuudeltaan enemmän kuin "menemisen matalimman aidan ali" on täydellinen eläin.

Mitä harrastatte?
Pää lajina on ehdottomasti toko. Tarkoituksena kisatakin vielä jossain vaiheessa koiran pientä elämää. Toiseksi harrastukseksi voisi nimetä sitten kai näyttelyt. Tosin, ei me niissä huvikseen rampata: käydään hakemassa alle 2vnä toivottavasti vielä toinen serti, annetaan sen jälkeen koiran kasvaa ja kehittyä, ja haetaan sitten viimeinen sertin, kun koira on kehittynyt tarpeeksi. Canicrossing on hyvillä aluillaan, tosin tuskin me koskaan kisaamaan asti lähdetään, pidetään yllä vain omistajan kuntoa. Siinä kaine "pää"harrastukset. Innokaasti kokeilemme kaikkea uutta ja koitamme löytää sitä "omaa" juttua joukosta.

Jos oman koiran rotua ei saa sanoa, mikä on lemppari koirarotusi?
Ei saa kysyä näin vaikeita! Tykkään hirmuisen monesta koirarodusta, enkä osaa nimetä sitä lempirotua sieltä joukoista. Varmaan kutakuinkin samoja tähänkin listaisin, kuin koiriin, joita voisin ottaa ynnä muuta. Tuntuu kuin toistaisin itseäni, jos alan listailemaan.

Miten ruokit koirasi?
Oca syö sekaruokavaliolla kaikkea. Tällä hetkellä nappulana on BritCaren junnusafka. Lisäksi koira saa piimää, makaroonia, erilaisiä lihoja, riisiä, kasviksia, ruuanjämiä. Monipuolisesti siis. Kovasti mielisin siirtää koiransuoraan barffille, mutten koe omaavani tarpeeksi kokemusta asiasta ja tarpeelliset pakastintilat puuttuu. Sääli sinällään.

Treenaan koiraa pääsääntöisesti sen omalla ruualla, koska meillä mitään ei tipu ilmaiseksi. Mitä isommaksi häiriö kasvaa, niin astuu esiin nakit, juusto ja muut extraherkut. Pääosin kuitenkin ruualla.

Onko mahd. kumppanisi koiraihminen, pitääkö Ocasta, viettääkö sen kanssa aikaa ja panostaako koiraan yhtä paljon taivai minkäverran?
Rehellisesti, en tiedä kumpaa olen joutunut kouluttamaan enemmän, miestä vai koiraa. Miehen perheessä on ollut kyllä koiria, mutta niiden koulutus... No, on jäänyt hieman vajaavaiseksi. Pennun tullessa taloon me kyllä seurustelimme jo, mutta hänen mielipidettään en liioimmin kysynyt. Ei minun mielestäni aiheellista, sillä ei kukaan tiennyt kauanko parikuukautta kestänyt suhde kestää ja kaipasin seuraa.

Yhteiset sävelet sovittiin. Minä käytin koiran ulkona, puuhasin, ruokin, tein kaiken ja samalla opastin miestä koiran elekieleen ja koulutusmetodeihin. En muista kuinka monta tuntia, tai vuorokautta yksinkertaisesti katsoimme vain EVL:n liikkeitä yuotubesta. Sain hänet kiinnostumaan koulutuksesta, joten hän pystyi ottamaan Ocasta enemmän vastuuta. Pieniä ongelmia oli, mutta kyllä se yhteinen sävel löytyi.

Nyt hän pystyy käyttämään koiran ulkona, kouluttamaan, ruokkimaan... Tekemään miltei kaiken sen kanssa. Näyttelyreissuille lähtee aina mukaan, toimii kuvaajana, ja ottaa kantaa koulutuspulmiin ja tekee oman osansa koiran koulutuksesta. Kyllä hän koiraihminen on, upea sellainen. Kärsivällisyys ja hermot riittävät pidempään kuin minulla, ja on helppoa kun ei yksin tarvitse huolehtia koirasta. Ajattelin vielä joku kaunis päivä saada hänet kehään koiran kanssa, joko tokopuolelle tai sitten näyttelykehään.

Miksi näyttelylinjainen?
Koska koin käyttölinjaisen itselleni liian haastavaksi. Ja rehellisesti etsin itselleni hyvän näköistä, kaunisselkäistä koiraa, jolla ei ole vietit liian tapissa. Omalla koirakokemuksellani halusin aloittaa "helpommasta". Ja en olisi pystynyt tarjoamaan käyttöpuolen koiralle omistautumista treeneihin niin paljolti. Halusin myös näyttelyihin koiran kanssa, ja mielellään myös menestyä siellä, joten valinta oli suhteellisen helppo. Enkä ole katunut päivääkään.

Mitkä olivat kriteerisi kasvattajaa kohtaan pentua etsiessäsi?
Etsin kasvattajaa, joka tietää mitä tekee. Osaa kertoa minulle mitä yhdistelmältä haetaan, sekä ohjeistaa minua koiran kanssa. En valikoinut kasvattajaa tavalla: "tuo ei myy minulle koiraa koska olen alaikäinen" vaan lähdin itseäni kiinnostavista vaihtoehdoista. Tahdoin myös, että pennut ovat tottuneet kodin ääniin, lapsiin ja muihin eläimiin.

Enemmän kuitenkin minua kiinnostivat koiran vanhemmat ja niiden terveys.

Hankitko Ocan harrastuskoiraksi tavoitteelliseen harrastamiseen vai vain harrasteluun?
Tässä on veteen piirretty raja. Varmaan "muun maailman" kannalta me vain harrastelemme, mutta itse taas lasken tavoitteelliseen harrastamiseen hankkineeni koiran, koska minulla on paljon henkilökohtaisia tavoitteita ja suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Minulle se on tavoitteellista harrastusta, kun koira ei jää niinkutsutuksi sohvakoiraksi. Vaikka joku ei ehkä meidän räpellystämme edes arvosta.

Mitä mieltä olet saksanpaimenkoirien tulevaisuudesta ja rakenteesta?
Huonolta näyttää, rehellisesti. On kasvattajia, jotka eivät välitä siitä, miltä koirat näyttävät. Sekä tuomareita, jotka palkitsevat koiria, joilla on hirveän näköinen selkä. Mitä tästä syntyy? Lisää huonoja yksilöitä rotuun. En ole tyytyväinen tähänkään kehitykseen, joten en voi odottaa innolla mitä tulevaisuudessa rodun tilanne on. Huonolta näyttää ja sen ovat varmasti suurin osa ihmisistä tiedostanut.

Oletko ollut tyytyväinen Ocaan kokonaisuudessaan, eli oliko se sellainen saksalainen mitä haitkin?
Kokonaisuutena Oca on täydellinen ns. ”ensikoira”. Se antaa paljon anteeksi ja opettaa omalla tavallaan ymmärtämään. Ei ota itseensä herkästi ja tuo sopivaa haastetta päivittäin. Ocaa on helppo motivoida ja se on kohtalaisen ohjaajapehmeä koira. Miellyttävä ensikoiraksi. Tällaista sopivaa haastavuutta hainkin koiraa hankkiessani.

Jos olet päättänyt tulevaisuudessa hankkia toisen koiran ja mikäli rotu vaihtuu niin minkärotuista olet ajatellut ja miksi?
Rotu minulla on vielä täysin auki. Kuolaan kuitenkin pentuja jatkuvalla syötöllä ja odotan vain hyvää yhdistelmää pamahtavaksi silmille jossain vaiheessa. Olen avoin kaikelle tällä hetkellä. Tulevaisuus kuitenkin näyttää millainen eläin astelee taloon seuraavaksi.
Mitkä ovat Ocan hyvät ja huonot puolet?
Niin kutsutun parhaan piirteen kerroinkin jo ylempänä, mutta jos jotain huonoa pitää koirasta keksiä, niin se olisi varmaan jatkuva sikailu. Eläin röyhtäilee aina ruokansa päätteeksi, pahinta se on aamulla, kun ukko antaa ruuan ja itse vielä nukut koiran tullessa röyhtäämään kasvojesi eteen. Hyi helsvetti.

Onko Oca yllättänyt sinut jossain tilanteessa?
Oca yllättää minut suunnilleen päivittäin jollain tavalla. Milloin se on negatiivista, milloin positiivista. Viimeksi se yllätti ns. kunnolla Lahti Kvssa upealla käytöksellään kehän ulkopuolella. Kehästä ei sitten puhuta sen enempää...

Mikä on Ocan lempi lelu?
Pikku paimenen lempilelu on se, mikä sille tehdään lempileluksi. Eniten tuo syttyy kaikennäköisistä vetoleikeistä, joten tällä hetkellä top 3 on skinneez-lelu, patukka ja solmunaru. Motivoi nassikkaa kivasti tekemään juttuja.

Milloin seuraava koira tulee teille?
Seuraavan koiran tuloaika on tuntematon. Mahdollisesti vasta siinä vaiheessa, kun Oca on kolme, tai sitten, kun sopiva yhdistelmä tulee nenän eteen, jos tulee. Mikään pakottava tarve ei ole toista koiraa talouteen hankkia, sillä yhdenkin kanssa on niin paljon juttuja vielä kesken.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Ulkoasun päivitys

Nyt on sekin hoidettu. Ainoa, mikä enää puuttuu, on otsikkokuva. Yksinkertaisesti omat taidot ei riitä tekemään sitä, joten löytyisikö lukijoista halukkaita saamaan mainettaan ja kunniaansa esille meidän blogin otsakeeseen? Olisin tästä avunannosta äärettömän kiitollinen!

Myöskin mielipiteet ovat tervetulleita!

Jänistämistäkin voi kutsua taitolajiksi

Perseellen men, että pärisi.

Ei päästykään Parolan möllitokoon, ihan vaan minun takiani. Aloin jänistämään siinä kohtaa, ettei me olla tehty ollenkaan häiriötreeniä ja viimeisen niitin arkkuun löi miehen kipeys. En halua lähteä rääkkäämään toista sellaiseen paikkaan, jossa ei viihdy ja on kylmä, sateinen ilma.

Piskin kanssa ollaan kuitenkin tokoiltu omassa pihassa ja kaipaan maiseman vaihdosta. En vain halua kävellä läheiselle treenikentälle, kun sinne on kuitenkin niin pitkä matka. Syyhyttäisi lähteä Lahteen Löytyn kentälle kokeilemaan hypyn kasaamista, mutta mistäs revit aikaa, kun sitä ei tunnu löytyvän?

Ocalla on taas kausi, jolloin se tahtoo kyseenalaistaa kaiken sanomani. Tänään treeneissä testasi kokoajan tarvitseeko sen oikeasti tehdä, vai pääseekö se livahtamaan käskystä jotenkin. Ainoa asia, mikä toimi tänään oli luoksetulo ja puolikas seuruu. Lähti varastamaan heti täyskäännöksen jälkeen.

Hetkittäin tekee taas mieli luovuttaa koiraurheilun kanssa, mutta silti ahdistaisi paiskata kaikki työ roskakoriin, koska koirassa on potenttiaalia, en vain osaa taas kanavoida sitä oikein ja olen varma, että se toimisi jonkun muun ohjauksessa paremmin.

En tiedä mitä minun pitäisi tehdä.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Lahti KV - tulokset

Lahden kansainvälinen koiranäyttely on siis onnellisesti takana päin. Teinin käytös itse näyttelypaikalla oli upeaa, vaikka häkkiä ei otettukaan mukaan. Rauhoittumispaikan kotiin jättäminen kostautuikin kehässä, missä pikku paimen veti ihan ranttaliksi. Kierrokset kattoon ja eteenpäin. Koirassa ei ollut mitään järkeä, ja menen itse tilanteessa hyvinkin neuvottomaksi. Arvostelukin puhui puolestaan, joten mitään ei jäänyt hampaankoloon tältä osalta.

EH NUK2
"Kehitys vielä melko kesken.Hieman liian kevyt luusto. Femiininen pää. Oikea pigmentti. Hieman vaaleat silmät. Matala säkä. Köyristää selkää seistessä ja liikkeessä. Lyhyt, laskeva lantio. Pehmeät välikämmenet ja käpälät. Aivan liian pyöreä rintakehä. Liikkeet saisivat olla vapaammat." - Mats Lindberg

Selkäänsä koira ei normaalista, vapaassa liikkeessä mielestäni köyristä, tai ainakaan muut eivät ole tästä huomauttaneet. Oca tahtoi päästä helvetin lujaa eteenpäin ja se kostautui mm. liikkeissä. Tuomari oli rehellinen, sekä käsitteli koiraa hyvin. Ocasta löysi kaikki virheet, mitä junnussa on ja olen tyytyväinen loppujen lopuksi tuomioon. Kyllähän se harmittaa, että EH tuli, mutta rehellisellä arvostelulla se tuntuu paremmalta. Eikä EH mikään huono ole.

Nyt joudun enää vain punnitsemaan itseni kanssa ilmoittaisinko Ocan vielä kalliimmilla ilmomaksuilla Aptukseen hakemaan ERIä ja SERTiä, vai keskitynkö suosiolla tokon vääntämiseen. Yhyy, kun en tiedä!

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Acana mach show ja möllitoko

Toukokuun the top tavoite on osallistua Parolan möllitokoon.

Olen miettinyt paljon harrastamistani koiran kanssa ja sen tavoitteellisuutta. Olen äärettömän huono ihminen organisoimaan yhtään mitään mihinkään ja kuvitelmani ovat usein suuruudenhullut. Ainakin ne kuulostavat siltä. Tulin kuitenkin päätelmään, että jokaisen on aloitettava jostain. Nyt kun on koira, jonka kanssa tehdä ja jolla on halua tekemiseen, niin pitää aloittaa jostain. Merkitä jotain tavoitteeksi. Meidän piti korkata virallinen ALO-luokka jo viimekesänä, mutta jänistin. En kokenut juttujen olevan siinä jamassa, että olisin voinut ilmoittaa koiran virallisiin kisoihin. On ilmassa ollut myös paljon jossittelua siitä, että jospa menisi mölleihin. Niitä on katsottu valmiiksi ja loppujen lopuksi todettu, että eihän me tuonne voida mennä.

Nyt löin itseni kanssa lukkoon, että en kehitä mitään muuta tekemistä 5.5 päivälle, koska me menemme hakemaan kisakokemusta, jännityksen hallintaa sekä liikkurin ohjeistusta eli yhdellä sanalla: kokemusta. Nolaan itseni varmasti täysin, Oca karkaa kehästä ja hukkaa korvansa johonkin, mutta ei se mitään. Me menemme nolaamaan sinne itsemme.

Olen kirjoitellut ja löyhännyt tavoitteita suuresti. Haluan niputtaa kaikki liikkeet edes sinnepäin, en vaadi koiralta pitkäaikaista katkeamatonta kontaktia, vaan teen treenaamisesta hauskaa sille ja itselleni. Oca ahdistuu liiasta paineistamisesta, pikkutarkkuudesta ja käy herkäksi, jos minun mieleni ärtyy jostain omasta mokasta. Koira luotaa tunteeni ilmoille paremmin kuin minä itse. Olen varma, että pikku paimen osaa jo kaiken hyvin, täydellisyyttä hipoen, mutta minä en. Se luotaa epävarmuuteni ja itsevihani itsestään ulos lopettamalla toimimisen. Tiedän, että suurin osa virheistämme tulee olemaan minun vikani. Se, miten käyttäydyn ja esitän asiani.

Suunnittelen nykyisin treenit etukäteen. Treenaan kahta asiaa kerralla plus yhden paikkamakuun. Olen johdonmukainen itselleni, joten pystyn olemaan johdonmukainen koiralleni. Jos minä pystyn hillitsemään oman käytökseni, olemaan positiivinen ja innokas, koira toimii täydellisesti. Se osaa, eikä vaadi huomauttelua.

Mielikuvaharjoituksia olen käyttänyt apuna. Olen kuvitellut itseni monta kertaa kehään koiran kanssa tekemään asioita, käynyt läpi virheitä, hallinnut niistä johtuvaa ahdistusta, pyrkinyt kääntämään asiat hyväksi jo valmiiksi. Luon itselleni omalla tavallani uutta toimintamallia. En halua hämääntyä asiasta, johon en ole valmistaunut, vaan pyrin ohjaamaan koiraa eteenpäin omalla tyynellä olemuksellani, koska se kuitenkin tukeutuu minuun jos annan, mutta jos häädän sen omalla käytökselläni pois, en voi olettaa mitään muuta kuin huonoa tulevaltakaan.

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin.

// Linkki tapahtumaan

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Lahti KV suuntana

1,5v


Lahti KV kutsuu tällaisella lookilla. Esiinnymme numerolla 548 ja olisin enemmän kuin onnellinen jos joku sattuisi vahingossa ottamaan meistä jonkin asteista kehäkuvaa. Ocaa saa tulla räpeltämään ennen kehää ja en minäkään pure, vaikka saatan näyttää äärettömän stressaantuneelta.

Tavoitteiden päivittelyä vol 2

Maaliskuun tavoitteet> Yksi treeni koirahäiriössä - Jopa treenattiin koirahäiriössä!
> Kaupunkiin treenaamaan hihnakäytöstä - Tätäkin harjoiteltiin, niin Hämeenlinnan kuin Mikkelinkin mailla!
> Seisominen seuruun yhteydessä - jatkoa - Paketti alkaa olemaan pikku hiljaa kasassa.
> Lihaksia kummallekin! - Koiralla lihaksia, minulla ei.
> Blogiin uusi ulkoasu! - Eipä löytynyt </3

Maaliskuu oli äärettömän onnistunut kuukausi. Päästiin käymään Katjan ja Mokan luona Mikkelissä treenailemassa ja viettämässä aikaa, sekä siedättymässä pikkukoiraan. Petsie-porukalla eksyttiin jopa treeneihin kaupunkiin. Ocalle pojot siitä, että se käyttäytyy superpaljon paremmin nyt, kuin ennen. Tokoiltu ollaan ja nyt alettu vetää pientä hölkkä lenkkiä maan sulamisen vuoksi. Paino on koiralla noussut huimat kaksi kiloa!

Huhtikuulle en enää listaa muita tavoitteita, kun Lahti KV:n onnistumisen. Mielelläänhän me haettaisiin sieltä se viimeinen serti alle kaksivuotiaana, mutta taitaa jäädä hamaan tulevaisuuteen (eli Aptukseen) se sertin metsästys. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä tuomari tykkää prinsessasta.

Anteeksi blogihiljaisuus. Ei vain ole inspiroinut tai jaksanut kiinnostaa päivitellä juttuja. Olen pahoillani kaikille niille 19 ihmiselle, jotka seuraavat meitin blogia. Kysymyspostauskin lojuu arkistoissa muutamaa kysymystä vailla valmiina, mutta yritys hyvä kymmenen on ryhdistäytyä tämän saralla, koska kesä tulee ja mieliala nousee!