maanantai 11. helmikuuta 2013

Padottua rakkautta

Joskus voisi oikeasti ottaa ne aivot käteen ja miettiä ihan, ihan oikeasti mitäs tässä nyt oikein pitäisi treenata. Puolitoistaviikkoa mennyt helmikuuta ja me ollaan hieman naksuteltu seisomista ja haettu maahanmenoon nopeutta eri tilanteissa. Eteentulolle en ole saanut tehtyä mitään, eikä luoksepäästävyyttäkään ole koetettu viedä mihinkään suuntaan.

Huh huh, huonolta näyttää, äärihuonolta. Ja lisäksi tänään kekkasin kokeilla ihka ensimmäistä kertaa mystisyyttä, nimeltä täyskäännös! Vaikka seuruun työstäminen lukee vasta ensikuun kohdalla. Pöh. No, kyllä se siitä. Itsehuijauksella.

Toinen, mitä ollaan opiskeltu ahkerasti, on se remmikäytös ja etenkin uloslähtiessä tulevat meluhaitat. Pilli viheltää kirkkaasti, kun koira kiehuu yli. Patoamaan, patoamaan. Harjoitteena on toiminut yksinkertainen tilanteesta poistaminen. Homma menee kokonaan jäihin, kun ensimmäinen kärsimätön piiiiiitkä piiiiiiip irtoaa saksalaisesta. Koira käskytetään mökkiin tasaamaan kierroksia ja minä istahdan toviksi alas. Sitten uusi yritys. Samalla kaavalla. Koira mökistä luokse, hihna kiinni, askel kohti ovea ja piiiiiiip. Sama uudestaan. Nyt saatiin jo väliovi auki. Ja taas, haikea, ylivirittynyt piiiiiiip. Murahdus, koira mökkiin ja itse hetkeksi koneelle. Seuraavalla yrittämällä päästiin jo ulos asti, mutta kun olin sulkemassa ulko-ovea, kuului BUH ja heti perään piiiiiiippiiip. Eikun sisälle. Mutta sitten onnistuttiin, pilli pysyi kiinni koko lenkin ajan, eikä mitään muutakaan ongelmaa ollut. Vielä kun saisi kaksilahkeisen koulittua, kun hänelle paimen perseilee enemmän. Ja minä kun kehtasin väittää, ettei Oca piippaa. Eihän se piippaa kuin yli kiehuessa. Ja sitä on alkanut tapahtumaan harmittavan usein, vaikka mikään ei päivärytmissä ole muuttunut.

No, kutakuinkin, yhteiselo maittaa. Tekeminen on jees. Isompia ongelmia ei ole. Ja paimen on pikku hiljaa oppinut patoamaan rakkaustunteitaan ohitettaviin ihmisiin nähden. Pitää siis liikkua enemmän ihmisten aikoihin - tavata niitä ja näyttää että ne ovat ihan arkipäiväisiä asioita. Harmi vain, että minä olen laiska lenkkeilijä ihmisten aikoihin. Mutta se on kiva, kun tiimimme nostaa muiden kasvoille hymyn; no miksei nostaisi. Kaksi kitukasvuista rinta rinnan yhtä sekopäältä näyttäen. Vähemmästäkin mummot hymyilee!

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Lätinää kirjoittajasta

Meitä heitettiin tovi sitten hieman ihmisläheisemmällä haasteella. Ja no, näitähän nyt pyörii siellä ja täällä. Omaan blogiin olen saanut pari haastetta, Ocan blogiin muutaman, mutta tehdään nyt kerran vielä. Kiellon päälle. Hekla ja Rakki muistivat meita yhdentoista kysymyksen haasteessa.

Säännöt:

- Kerro 11 asiaa itsestäsi
- vaastaa haastajan 11 kysymykseen
- keksi uudet 11 kysymystä
- haasta 11 bloggaaja
- kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät


Kerro 11 asiaa itsestäsi:
1. Koiraurheilun lisäksi olen kiinnostunut myös ihmispuolen joukkuelajeista
2. Haluan hyödyntää päiväni mahdollisimman tehokkaasti
3. En ole ylin ystävä raa'an lihan kanssa, mutta mitäpä ei tekisi koiransa eteen.
4. Pyrin täydellisyyteen - ihan kaikessa
5. Voisin jutella koirista päivät läpeensä
6. Hulvatonta, mutta olin kuitenkin heppatyttö nuorena
7. Unelmoin huskyvaljakosta ja parista paimenkoirasta jossain Lapin erämaassa
8. Käytän koiraani enemmän rahaa kuin itseeni (no, kukapa ei)
9. En pidä vasten hyppivistä koirista
10. Mielestäni ihmisten pitäisi joskus harkita tarkemmin sanomisiaan.
11. Koirien lisäksi harrastuksiini kuuluu vahvasti kirjallisuus ja autot.

11 kysymystä haastajalta
1. Miksi?
- En tiedä. Ehkä siksi, että ei ollut enää ketään muutakaan haastettavaa.

2. Vasen- vai oikeakätinen?
- Vahvasti oikeaan käännyn, mutta kaksi kätiseksi koitan opetella

3. Siviilisääty? Miksi?
- Naimisissa koiran kanssa. Kihloissa miehen kanssa. Koska elämässä pitää olla jotain pysyvää.

4. Jos voisit kääntää kelloa, mitä tekemiäsi valintoja muuttaisit?
- Tekisi mieli sanoa, että valitsisin koiran toisesta yhdistelmästä - mutta en halua. Oca on rakkain. En välttämättä olisi laahannut entiseni tahdon mukaan, saati ollut niin pompoteltavissa kuin olin.

5. Missä haluaisit elää eläkkeellä ollessasi?
- Uh. Tähän kohtaan se huskyvaljakko ja pari paimenta?

6. Toiveammattisi?
- Ei ole. Ei vaan yksinkertaisesti ole. Voisin lusmuilla lopun ikääni, ellei luonto laittaisi vastaan rahan kanssa. Lottovoitto kiitos, ei ikinä töitä.

7. Paras kehu jonka olet saanut?
- Hmm. Varmaan se, kun ihmiset kehuvat tekemääni ruokaa. Tai koiraani. Ylpeydenaiheitani.

8. Ensimmäinen suudelmasi?
- Nyt on hämärää. Hyyyyvin hämärää. Uh, varmaan jotain tupakanmakuista hamaassa menneisyydessä entisen ala-asteen pihalla. Vai oliko? Ei voi varmaksi muistaa.

9. Hunaja vai etikka?
- Hunaja. Teessä, ruuanlaitossa... Ihan ykkönen.

10. Mitä hetkeä et unohda milloinkaan?
- Hmm. Olen unohtanut jo kaiken muistamisen arvoisen? Varmaan ensi hetki, kun sai pitää omaa koiraa sylissä. Ja erinäiset jutut isästä. Negatiiviset sellaiset.

11. Tämä on saamasi haaste bloginkirjoittajalta jota et oikeasti tunne. Miksi vastasit tähän?
- Koska haasteet on tehty voitettaviksi ja olisihan se nyt surku olla vastaamatta tällaiseen.

Kuten joku varmaan alusta pystyi päättelemään, olen minä tylsä ja jätän porukan haastamati. Eiköhän tämä ole kiertänyt tarpeeksi monta kertaa eri muodoissa. Seuraavaksi joku voisi kehittää jotain uutta näillä rintamilla (;

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Tokobuumi iskee

Näin helmikuun saapumisen kunniaksi allekirjoittanyt päätti repäistä. Tänään tehdään päätöksiä, lähdetään uudella tarmolla uuteen viikkoon. Ollaan energisiä, jaksavaisempia ja avoimempia. Ymmärretään toisiamme entistä paremmin. Ja treenataan. Perse hiessä.

Lisäilin tuonne välilehtiä, joista pääsee mm. etusivulle (toimii myös banneria painamalla), tämän vuoden kuluihin ja tavoitteeseen. Ajattelin nyt laittaa itseni, sekä koiran likoon ja tehdä asioiden eteen oikeasti jotain muuta kuin hissutella ja pohdiskella. Vähemmän aivotyötä, enemmän treeniä. Vai miten se meni?

Oca osaa, minä osaan. Sitten kun se yhdistetään vielä toimivaksi paketiksi, niin voimme korkata kisat. Kuulostaako vaikealta? No ei. Pieniä muttia on aina matkassa, mutta niistä selvitään olemalla nerokkaita ja tekemällä sitä aivotyötä ja olemalla lannistumatta pienistä vastoinkäymisistä. Treenattava on, ahkerasti, mutta realistisesti ajatellen olemme tehneet näitä juttuja jo ties kuinka kauan, pari vuotta? No, kutakuinkin. Sitä pitäisi pikkuhiljaa olla siinä kunnossa, että voimme näyttää naamaamme tuolla ulkosalla ja olla, että jee! Me osataan!

No, meidän tehotiimi lähtee näyttämään läskeille liikuntaa ja valmistautumaan huomisen aamu!treeniin.

torstai 31. tammikuuta 2013

Arkeen paluuta

Neiti saksanpaimenen kanssa ollaan pikku hiljaa alettu taas treenaamaan tavoitteellisemmin. Paneuduttiin tällä viikolla ihan vain perusasentoon alku asteilla. Oca vähän tuppaa vinottamaan ja kenottamaan ja hakemaan perusasentoa monta kertaa ennen kuin malttaa jäädä aloilleen ja minulle on ilmaantunut kummallisia pakkoliikkeitä saadakseni koiran mieleiseen asentoon. Eli tätä lähdettiin parantamaan.

Meidän talo on siitä mukava, että seinätilaa löytyy. Ja kulmia. Samalla ajattelin opettaa Ocan kiertämään minut tullessaan perusasentoon. Voi olla tuollaiselle pidempirunkoiselle koiralle yksinkertaisempaa, kuin suoraan sivulle tuleminen. Jumituin tuohon kulmaan siten, että koira mahtui kiertämään takaani ja mahtui sivulleni istumaan. Naksuttelin oikeaa paikkaa ja toimintoa. Oca tuntui hiffaavan. Ainoa, mikä tuossa on hieman retuperällä, on se, että koira nostaa kierroksia päästessään kiertämään minua. Hitto vie. No. Onpahan energiaa.

Seuruuongelmiin en vielä ole paneutunut. Nyt on tarkoituksena saada koiraa enemmän kuulolle ja tekemään töitä ruokansa eteen etenkin niinä päivinä, kun itse olen kotona. Haetaan sellaista kivaa yhteistä rytmiä ja tekemistä. Opitaan taas lisää toisistamme. Ikään kuin emme jo tuntisi toisiamme. Mutta tottahan se on. Suhdetta kehenkään ei voi parantaa liiaksi.

Oca opetteli myös kumartamaan. Jotain uuttahan sille piti opettaa ja vahvistaa tuommoinen kai jotain lihaksiakin. Pari kertaa meinasi tipahtaa suoraan maahan, mutta pienellä käsiavulla alkoi jäämään peppu pystyyn ja häntä heilui minkä kerkesi. Tekeminen oli siis kivaa. Seuraavana listassa on varmaankin ällöjen ja vähemmän ällöjen tavaroiden suuhun ottaminen, sekä jonkin näköiset palauttamisen alkeet.

Olisihan tuossa tokon puolellakin työsarkaa. Pitäisi vahvistaa seisomista ja paikkamakuuta, treenata seuruuta, opettaa viimein se eteentulo... Tuntuu vain tylsältä kerrata samoja asioita ainaiseen, kun ei keksi mitään uutta niiden treenaamisen miellyttämiseksi. Pitäisi jatkaa koirablogin päätöntä selailua, jos vaikka ottaisi onkeen muutaman vinkin ja kokeilisi niitä käytännössä.


lauantai 26. tammikuuta 2013

Pennuntuoksuja

Pennuntuoksuisia päiviä, pari kappaletta. Ei sentään oman kanssa (harmi vaan) mutta kaverin pupsi tuli tänne hoitoon, kun hän apua tarvitsi. Vallan hurmaava nuori amerikanakita herra, joka tuntui taitavan sisäsiisteyden ja pohjattuman ahneuden taidot. Toihan pentu taloon hulinaa - etenkin kun Oca ei oikein hyväksynyt kävelevää pehmopalloa taloon. Tottumiskysymyksiä onneksi.



Aamulenkillä molemmat piskit kulkivat nätisti hihnassa miltei rinnatusten, eikä seefferilläkään ollut halua pölläyttää pentua enää. Mielenkiintoisinta tuollaisessa vieraan rodun pennuss aoli seurata koiran elekieltä. Paimen ja akita viestivät niin värikkäästi eri kielillä, ettei todellistakaan. Mielenkiintoista on myös seurata, millainen nuorimies tuosta pikku veitikasta kuoriutuu.


No, ollaan kokemusta rikkaampia. Ocalle tilanne oli totaalinen shokki, mutta hyvin tuntui paimenpenskakin palautuvan oudosta tilanteesta ja varsin mustasukkaisena neitokainen on nauttinut tämän illan maatessaan jalkojen lämmikkeenä. 


Onhan se hellyyttävä, mutta ei meille. Meille tulee ihan toisenlainen pupsi, kun sen aika koittaa. Herra oli kyllä hirveän helppo pennuksi. Ei tehnyt sisälle mitään, ei riekkunut, vähän piippasi, mikä nyt on ihan äärimmäisen ymmärrettävää, sekä nukkui kivasti autossa, niin silläkin pärjäsi sen kanssa.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kotipiha - etu vai haitta?

Hei! Arvatkaas mitä! Tällä kertaa minulla on ihan konkreettista näytettävää teille videon muodossa. Jäädytin kamerani tuolla ja kuvasin treenejämme reilu 20min ajan, joista teille tarjoillaan miltei kolmen minuutin kooste. Joo, me ei olla parhaimmillaan, Oca tykkää haihatella koti pihassa ja se toipuu edelleen juoksuista, vaikka energiaa ja yli-innokkuutta löytyy. Kääpiö oli kyllä oikein pätevä, vaikka se poikittaa, edistää, hyppii, pomppii ja sählää enemmän kuin laki sallii, mutta meillä oli äärettömän hauskaa!

Ja hei! Ohjaaja on opetellut pukeutumaan muuhunkin kuin mustaan! Hieman pälyilen videolla tielle päin, koska lähellä on leikkikenttä, enkä halua, että kääpiö ryntää rakastamaan ketään, mitä voi tehdä, kun aivot ovat olleet hieman lomalla.



Ja joo, en löytänyt videolle mitään kivaa musiikkia, niin tyydyin länttäämään siihen ensimmäisen vastaan tulleen kappaleen tiedostoista. Olkaatte hyvä ja kärsikää tai nauttikaa!

tiistai 22. tammikuuta 2013

Valssin askelein - ainakin melkein

Tänään oli humputtelupäivä. Neitokaisen juoksut olisivat lopuillaan ja mitäköhän sitä huomenna keksisi, kun on vapaapäivä meikäläisellä. Kivoja nuo keskiviikot, kun ei tarvitse stressata. Ocan kanssa tosiaan käytiin vähän pidemmällä lenkillä ja suunnilleen puolivälissä vähän tanssahdeltiin ja kerrattiin niitä pieniä juttuja, joita on tullut opeteltua. Neitokaisen motivaattorina oli tällä kertaa ihan tavallinen tennispallo.

Ylpeänä voin kertoa, että Oca alkaa pyörähtää sujuvasti itsensä ympäri myös myötäpäivään, mikä on sille ollut ihan käsittämättömän vaikeaa. Vielä suhteellisen selkeän käsiavun tarvitsee, mutta toimii kuitenkin jotenkin. Samailla pyörähdeltiin samaan aikaan kumpainenkin ja tämäkin toimi kivasti. Seurattiin vasemmalla puolella, sekä jalkojen välissä. Katsekontakti hapuili, mutta muuten ei ollut ongelmaa. Pujoteltiin jalkojen välistä liikkeessä ja tästä on pikku hiljaa kehkeytymässä Ocan bravuuri. Pikku hiljaa ollaan opeteltu, että koira lähtee kiertämään jalkojen välistä aina toisen jalan. Tällä hetkellä oikea alkaa olemaan hanskassa, mutta vasemman jalan kiertäessä koettaa tarjota perusasentoa.

Leikittiin, palauteltiin palloa, jopa pari kertaa ihan käteen asti! Telmittiin ja loppujen lopuksi suoritettiin kaksi vaativaa ihmisohitusta ilman pöhinää tai räksytystä. Hieno tyttö. Sai olla tyytyväinen ja ette uskokkaan kuinka hyvältä tuntui tehdä jotain koiran kanssa. Tauko tekee ihmeitä, mutta ehkä me kohta puoliin päästäisiin kunnolla asemiin ja saataisiin taas häiriötreeniäkin.

Ja mitä taas tuohon koiratanssi-innostukseen tulee, on mielessäni jo pari musiikkia, johon alkaisimme rakentaa ensimmäistä koreografiaa, mutta toki, jos jollain on mielessä hyviä ehdotuksia, niin laittakaahan kommenttiboksi laulamaan!