keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Kahdeksan koiramaista faktaa!

Olen vängännyt ja vammannut ja kääntänyt ja vääntänyt, mutten ole saanut tarpeeksi aikaiseksi. Ensin piti toteuttaa postaus siten, että piirtäisin ja kirjoittaisin, sitten kuvilla ja kirjoituksella, mutta mikään ei ottanut onnistuakseen ja juttunen vaan lykkäytyi ja lykkäytyi ja nyt näin uuden vuoden kunniaksi muistan, mitä sitä pitikään tehdä.

Tunnuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Kiitos näille ihmisille: Nea & Tuijottaminen on taitolaji, Juhku & Tapaus Naava ja Pihla, Katja & Mokka! Lyökää minua, jos unohdin jonkun! En millään saa kasaan kahdeksaa bloggaajaa jotka eivät ole tunnustaneet kahdeksan asian kerran, joten saakoot kaikki kynnelle kykenevät moisen napata!

1. tunnustus
Oca on ensimmäinen koira, joka tuli luovutusiässä minulle. Ensimmäinen koira, jonka kanssa sai opetella sisäsiisteyden taidot ja aloittamaan koulutuksen milteimpä siitä nolla pisteestä. Aikaisimminhan on ollut kolme koiruutta, mutta kaikki ovat tulleet yli 4kk:n iässä.

2. tunnustus
Oca on ensimmäinen paperillinen koira, jonka kanssa on tarkoitus harrastaa, ja joka ei tullut ns. sohvakoristeeksi. Olen vieläkin innokas kokeilemaan koiran kanssa kaikkea uutta ja ihmeellistä. Onneksi koiralla on yhtä kova into kuin omistajallakin.

3. tunnustus
Eläin on raivostuttava, kun sillä on juoksut. Se ei kuuntele, se ei tottele, tai sitten se vaihtoehtoisesti loukkaantuu käskiessä. Luojan kiitos se ei tarjoa takamustaan joka tilanteessa, vaan meneminen on ollut aika hallittua joka tapauksessa.

4. tunnustus
Mä olen suhteellisen tarkka Ocan ruokinnasta. Multa harvemmin tulee mitään ylimääräistä ja tykkään treenata koiran omilla nappuloilla, kun se vielä kuuntelee. Ruokansa eteen Oca tekee aina töitä, se ei saa multa mitään ilmaiseksi. Vaikkakin olen koittanut opetella tapaa antaa koiralle "jotain ylimääräistä", niin en vain opi. Mutsi osaa taidon jo hyvin, tosin, siellä koira saa tulla keittiöön kuntehdään ruokaa, meillä pysytään pois. Myös mies tykkää antaa "isäntälisää" vähän joka tapauksessa.

5. tunnustus
Tunnen itseni ajoittain huonoksi koiranomistajaksi, olen laiska, tykkään istua koneella idlaamassa, mutta vien kuitenkin eläimen aina ulos, ja harvemmin vain lyhyeksi aikaa kerralla. Onneksi tilanne välillä helpottuu, kun on mies, joka tarjoutuu viemään kakaraa ulos. Aiemmin pidin harvoin tuota hihnassa, mutta teiniperseilyn aloittaessa oli pakko ottaa hihnaan.

6. tunnustus
Oca lagaa - paljon. En tiedä mistä se johtuu, meneekö herneet pääkopassa väärään asentoon ja jumittuu hetkeksi, vai olenko liian epäselkeä ohjaaja, että saan koiran lukkoon. En sitten tiedä, tällainen jäätyminen on vain pelottavaa ja samalla tulee fiilis, että "entä jos tämä käy kokeessa?" No, elämässä mennään eteenpäin ja koitan omalla ohjauksellani estää koiraa jäätymästä.

7. tunnustus
Aktiivinen, välillä raivostuttavankin aktiivinen. Onneksi tuolla ei esiinny jatkuvaa piippausta kuin vasta siinä vaiheessa, kun koiralla on oikeasti liian tylsää. Se kyllä yleensä keksii itselleen tekemistä, rehaa pallon tai köysilelun kanssa, tai pyörittelee jotakin. Tai sitten tulee nykymään hihasta; "mamma, nyt mennään ulos!"


8. tunnustus
Oca rrrrrraskastaa lunta. Koko koira parka meni ihan sekaisin siitä, että maa oli taas valkea ja remmikäytös unohtui samantien, kun huomattiin sen maagisen aineen sataneen maahan. Ocallehan kesä oli järkytys. Meidän sisäsiisteys kärsi siinä vaiheessa, kun lumet tuli, kun eläin ei voinut asioida mihinkään muuhun kuin lumikinokseen. Viimeiseen asti se pidätteli, etsien vielä jotain valkoista paikkaa, mutta vaihdettiin lenkkireitti niin, ettemme ohita edes vahingossa jäähallia, niin pakkohan se oli alkaa tehdä asioita muuallekin - ujosti pusikkoon, pitkään heinikkoon, ehdottomasti.


keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Uusi ulkoasu!

Leikin ahkeraa ja vaihdoin blogille ulkoasun, tätä ei ole nähty aikoihin!
Vielä linkit näyttää tyhjiltä, mutta niihin on tulossa täytettä, heti kun saan kirjoiteltua.

Mielipiteitä olisi aina mukava kuulla!

tiistai 27. joulukuuta 2011

Pienen saksalaisen kapulavalloitus!

"Ei se osaa"
"Nouto on ihan tyhmä liike"
"Vihaan tuota kapulaa, siitä ei ole kuin harmia"
En ole hirveästi mainostanut, mutta kapula on ollut meillä se the inhokki esine. Ensin mietin, että se olisi liian painava tai jotain muuta, kun puoli vuotta sitten ostin sen ja tasaisin väliajoin koitin opettaa koiraa siihen, mutta suuhunsa tuo ei suostunut koko kapistusta ottamaan ja väkisin en halunnut yrittää.

Lopullinen valaistuminen asiaan tuli, kun tajusin, että Oca rakastaa kaikkea mitä minkin. Koira heijastaa omia tunteitani ulospäin ja koska en pitänyt itse kapulan opettamisesta, ei sekään tahtonut ottaa kapulaa suuhunsa. Samoin tämä ilmenee seuruussa, jos en itse hehku positiivista energiaa, niin koira matelee ja vammailee. Eli pitää vain laittaa itsensä likoon. Olen leikkinyt kapulallasisä tilossa itse, ihkutellut sitä ja raahannut joka paikkaan mukaan. Tänään otin kapulan messiin aamutreeneihin, kun kerta loma on niin enempi aikaa touhuta.

Normilenkin jälkeen treenipellolle, parit seuruupätkät, yksin jäävä ja luoksetulo. Sen jälkeen kaivoin kapulan pussukasta, ja aloin leikkiä sillä itsekseni koiran ryntäillessä vapaana. Eipä jaksanut vapaus kauaa kiinnostaa, kun se huomasi, että minulla on kädessä jotain, jotain yberkivaa, jonka kanssa olen touhuillut itsekseni. Oca kun ei voi ymmärtää, miksei se pääse leikkimään kanssani, jos minulla on kivaa. Riehuin kapulan kanssa aikani ja jätin sen maahan. Eipä mennyt kuin sekuntti, kun kapulaa inhoava koirani "varasti" puukappaleen minulta ja kiiti se suussa ympäri peltoa. Kamera käteen ja ihmettä todistamaan.

Oca tykkää kantaa kaikkea suussaan, yleensä patukkaa se kantaa pellolta kotiin asti, niin tarjosin nyt kapulaa tytölle kannettavaksi. Nätisti otti inhan puukappaleen kädestä ja ylpeänä kantoi sitä kotiin asti hihnassa. Ensimmäisen kerran tiputti vasta ovella. Ei voi mamma olla ylpeämpi pikku saksalaisesta. Ehkä me vielä joskus opitaan noutamaan kapula!










Näyttääkö tämä siltä, että se vihaa sitä? Minusta ei. Joten kyllä me saadaan vielä nouto toimimaan, mutta emännällä on paljon opittavaa koirankoulutuksesta, etenkin sen oman koiransa koulutuksesta. Ocahan osaa kuitenkin jo kaiken, ohjaaja vaan töpeksii ilman mitään rajaa. Lopuksi vielä pätkä videota pikku saksalaisen kapulaleikistä.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Vuotta 2011!

Jos kerrataan mitä vuosi 2011 on pitänyt mukanaan tästä yhteisestä taipaleesta. Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen pennun tulo kotiin, joka kuitenkin tapahtui jo 2010. Tähän vuoteen on kuitenkin mahtunut iloa ja surua, mutta hengissä ollaan ja toistaiseksi vielä yhdessä.

Ensimmäinen rokotus, voi sitä jännitystä, mikä kihelmöi odotushuoneessa. Pieni saksalainen hurmasi kaikki valloittavalla käytöksellään ja iloisella elämänasenteellaan. Oltiin siinä sitten rapsuteltavana ja paijattavana. Pennun käytös oli upeaa. Nassikka ei edes huomannut eläinlääkärin piikkiä, kun oli niin tohkeissaan ihmisistä. Myös rutiinitarkastussuoritettiin, eikä penskassa ollut mitään valittamisen sijaa.

Ocaa raahattiin joka paikkaan mukaan, niin autot, junat kuin bussitkin tulivat tutuksi. Oli selvää, että mehän aloitamme tokoilemaan tavoitteellisesti, joten siihen valmennettiin koiraa. Opeteltiin käytöstä kun mennään koirapuistoon, hihnakäytöstä ja ties mitä. Tämä oli helppoa, kun kaupungissa kuitenkin oli paljon porukkaa. Tavattiin paljon koiria, ihmisiä, muita eläimiä, lapsia, käytiin paljon kaikkialla. Jopa meille eksyi vieraaksi appiukon latvian ajokoira, Rico, joka sysäsi sisäsiisteyden lopullisesti käyntiin. Ricon ollessa viikon päivät hoidossa, ei penska tehnyt kertaakaan asioitaan sisälle ja hihnakäytös parani huomattavasti.

Vuodelle 2011 mahtui myös ensimmäiset näyttelyt, mätsärit, sekä tokokurssi. Erkkari oli mielenkiintoinen kokemus, niin emännälle, kuin pienelle saksalaiselle. Vastassa oli hirveä määrä hyviä koiria, joilla oli turkki. Toisin kuin meidän rimpulalla. L+ sieltä kuitenkin napsahti, neljännellä sijalla, hienon mitalin kanssa. Saksalainen tuomari oli pitänyt koirasta, turkki vain jätti jälkensä.

Ensimmäinen mätsäri taas oli Kouvolassa, Saksanpaimenkoira liiton alajaoston järjestämä. Tietysti saksanpaimenille oli oma luokkansa ja tuomari sijoitti meidän pirpanan ensimmäiseksi. Myöhemmin tätä tuttua miestä on tullut nähtyä milloin missäkin ja aina on tyttöä kehunut. BIS kehään Oca oli tuolloin jo väsähtänyt, ja lähtöpassit saatiin hyvinkin nopeasti. Jäi pienelle saksalaiselle emäntineen hyvä fiilis.

Ensimmäinen "iso" pentunäyttely oli Helsingin messukeskuksessa. Emäntää jännitti törkeästi, koira meni kuin vanha tekijä. Pennun löysyydestä sakotti tuomari, joten KP jäi saamatta. Kuitenkin lähdettiin hakemaan vain kokemusta ja seuraavasta pentunäyttelystähän irtosi ROP ja KP.

Mätsäreissähän me kierrettiin lähinnä sen takia, että pentu saa esiintymiskokemusta, samalla kuin handleri oppii esittämään koiraansa. Yhteistyö on tuntunut toimivan hyvin. Tokossa käytiin alkeiskurssi ja kotosalla ollaan verestytty muistoja, kokeeseenkin piti tähdätä kesän lopussa, mutta laiskuus iski ennen aikojaan. Ei jaksanut jankata niin paljon että koira olisi ollut totaalisesti koevalmis. Agilityä kokeiltiin kahdesti - ainoa päätelmä tästä oli, että Oca tykkää liitää. Koira syttyy radalla ihan omaan toimintaliekkiinsä.

Ensimmäinen serti pokattiin toisesta KR näyttelystä, hienolla suorituksella junnun ollessa vain kymmenen kuukautta. Paljon kauniimmat nartut jäivät taakse ja meitin junnusta eteni ihan VSP:ksi saakka. Voi sitä riemua kun ensimmäinen serti pamahtaa noinkin hienolla sijoituksella.

Blogejakin meillä on kerennyt olemaan jo kaksi, mutta nyt tämä viimeisin on ollut pysyvämpi vaihtoehto. Vaikkakin välillä on mennyt tekstien kanssa pitkään ja taukoa on ollut, mutta silti olemme yhä pystyssä. Samoin kotisivut, kunhan saan duunattua niille uuden ulkoasun.

Koira on opettanut minulle paljon. Se on auttanut ymmärtämään vaikeuksia, se on lohduttanut, samalla ilostuttanut ja heiluttanut häntää, ollut hölmö. Mutta silti se on törkeän rakas, ihana ja en voisi antaa sitä mitenkään pois.

maanantai 12. joulukuuta 2011

pennun askeleet aikuisuuteen

  Tuollainen se oli, no, ei ole enää. Koira on miltei 14kk, yhdessä on taivallettu matkaa 1v 4päivää. Tämän postauksen piti ehtiä jo kahdeksannelle päivälle - no, ei ehtinyt. Kuva painoitteinen postaus, kuvia vuoden ja neljän päivän varrelta. Voi että, tuli ihan ikävä tuota riiviömussua. Koitin myös valita kuvia, joita ei ole ennen tässä blogissa julkaistu - ihan vain vaihtelun vuoksi.





Ensimmäiset näyttelyt


Ensimmäinen mätsäri


Ensimmäinen kunnon reeni vieraassa paikassa




Ensimmäiset juoksut




S <3 O 369pv!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Helsinki Winner & Winner!

Messarineitsyytemme on mennyt! Messarihan on aina ollut lähellä sydäntä ja siellä on tullut käytyäa monesti. Aina vain uudestaan ja uudestaan, vaikka rahaahan joka reissulla palaa. Kaksi vuotta sitten, lupasin messaritovereilleni, että perkele, kun minulla on oma, paperillinen rotupiski niin mehän mennään messariin. No, viimevuosi jäi välistä, koska kahdeksanviikkoisen pennun jättäminen yksin kotiin ei tullut mieleenikään, saati sitten kirpun mukaan ottaminen.

karvaton
Nyt kyseinen kirppu vain sattuu olemaan hieman vanhempi, yli vuoden ikäinen kirppu. Ilmot hoidin jo halvimmilla ilmoilla molemmille päiville ja kauhulla katselin, kuinka rakas sakumaanikko alkaa tiputtamaan karvaa. Sitä lähti, lähti ja lähti. Normaalisti jo pieni koiravain pieneni silmissä. Ocalla nyt koskaan ei ole hirmuisesti ollut karvaa, mutta lohiöljykuurilla se parani hieman.

En muista, koska olisin jännittänyt jotain niin paljon, kuin tuon pahuksen piskin kanssa kehään menoa. Juu, Helsingin Voittaja, kaikki tuntuivat kokeneilta esittejiltä ja kymmenen minuuttia ennen kehää tärisin jo hysteerisenä. Oli pakko juosta koiran kanssa, että sain itselleni varmuutta ja Ocahan tuki meikäläistä. Se juoksi upeasti edelläni ja sai miltei kyyneleet kihoamaan silmiini. Niin hienosti nuori tyttö meni ja sen käytös koko reissun ajan oli jotain sanoin kuvailemattoman ihanaa. Paljon paremmin ei vuosikas voisi mennä. Kehä oli mukavan iso ja junnunarttuja oli ainoastaan kolme.

Seuraavana päivänä kehä oli hirmuisen pieni ja junnunarttuja kahdeksan! Kahdeksan. Se oli paljon verrattuna eilisen kolmeen ja isoon kehään. Ja mille paikalle Oca oli laitettu, kolmanneksi viimeiseksi juoksemaan. Tiesin heti, ettei siitä tulisi mitään, koska nuori paimen vetää mielettömät kierrokset muista. Hyvin lentävää oli Ocan liike, mutta yksilöarvostelussa käyttäytyi jälleen mallikkaasti, vaikka rinnalla joutuikin juosta.

Tässä olisi arvostelut:
Helsinki Winner; Julia Ovsyannikova: Medium size. Medium bone. Correct head, but muzzle may be better developed under the eyes. Correct ears, correct neck. Good front. Strong topline. Short croup. Eneught correct angulations. Mocement correct enought. JUN-EH

Suomeksi: Keskikokoinen. Keskivahva luusto. Oikea pää,mutta kuono-osa saisi olla kehittyneempi silmien alta. Hyvät korvat. Hyvä kaula. Hyvä etuosa. Vahva ylälinja. Lyhyt lantio. Riittävän oikeat kulmaukset. Riittävän hyvä liike.


kuvannut Pinja Haapanen
Winner; Elia Alia Benitez: Excelente cabaze, cuello muy bueno. Linea del/dek dorso muy bueno. Grupa demasiado caida. Movimentis muy bueno. JUN-EH

Suomeksi: Erinomainen pää, erittäin hyvä kaula. Hyvin kaunis selkälinja. Laskeva lantio. Erittäin hyvät liikkeet.

Siitä sitten vain veikkaamaan, mikä sakotti sen verran, että EH tuli. Karvanvähyys ja vaaleat silmät varmaankin, mutta ken tietää, kun ei tuomarin ajatuksia hirveästi pysty lukemaan.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Ei me mitään tehdä kun ei päivityksiä tule!

No tehdään, mutta omistaja on laiska. Omistajalla on kiireitä, ja omistaja on tyhmä ja teki itselleen blogin, jota on paljon hauskempi päivittää, kun koiran omaa. No, kyllä me ollaan tehty. Joka aamu pakolliset ruokatokoilut, kärsitty karvakriisistä, lenkkeilty, panikoitu messarin viikonlopusta ja ties mitä.

Oca siis esiintyy (huvittaa yleisöä) molempina päivinä Helsingin messukeskuksessa.
Lauantaina kehässä 44, numerolla 359, aikaan 12.15, tuomarina Julia Ovsyannikova
Sunnuntaina kehässä 61, numerolla 602, aikaan 12.45, tuomarina Elia Alia Benitaz
Molemat kehät on siis seiska hallissa, että tulkaahan moikkaamaan stressikuoleman tehnyttä omistajaa ja häslää koiraa.

Eilen käytiin metsälenkillä. Mukaan osui oman piskin lisäksi Jassun Lissu, Bella ja Wili, sekä Anskun Strato, Konsta ja Rudi. Lenkki itsessään oli hyvän mutainen, aavistuksen hidan (no, seitsemän paimenta koittaa paimentaa toisiaan ja ihmisiä), äänekäs, sekä hyvin hulvaton. Alkutaipaleen oma draamakuningatar missis kiljukaula Oca laului kaikesta. Milloin joku tuli liian lähelle, milloin se itse juoksi vahingossa jotain päin tai jotakin vastaavaa.
Ansku, Strato, Bella, Jassu, Lissu, Konsta, Rudi, Wili (joka sensuroi itsensä), Sussu ja Oca
Tätä porukkaa kun katsoo, niin pistää silmään kaksi valkean ruskeaa koiraa, jotka eivät oikein sopineet mustanruskeaan värikirjoon. No, onneksi asia korjaantui pyörittämällä valkoista koiraa mudassa. Itse kuvassa oli mieletön missio, koska paimenet pursusivat energiaa, ja istu paikka oli aika haastava. Bella, Lisbe ja Wili vänkäsivät yhteistyön kanssa, Oca kuumui kepistä, Konsta piippasi, Rudi ihmetteli ja Strato otti rennosti. Sen kyllä huomaa kuvasta.

Löysin uuden asian, joka saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissäni, paskaisten koirien seisottaminen. Tulos näytti kutakuinkin tältä.








  Katsokaa tuota paskakerrosta! Tuota turkittomuutta! Tämän eläimen kanssa pitäisi helvetti vie lähteä näyttelyihin! Ocalla oli mieletön meno päällä, joten seisominen ei kiinnostanut paskaakaan. Sitäpaitsi, nuorta neiti draamaa vitutti, kun kaverit häsläsivät ympärillä ja hän joutui _seisomaan_. Maailmanloppu. Kiitos Konstalle, joka hienosti roiski kaikki mudat Ocan niskaan. Bongaa vasen käsi.   


  Ja Konstasta puheenollen, herra venkula. Ihan Anskun perään, huomatkaa intensiivinen tuijotus ja hännän heilutus. Myös tällä kaverilla oli enemmän massaa mitä Ocalla, mutta tykkään poitsun energisyydestä. Ja sen turkki, Konde on upia miäs! Taustalla Lissu ja Strato. Bongaa vasen käsi.

Bellaa ei yksinkestainsesti kiinnostanut. Ja se oli paskainen. Yh. Etujalat siksi niin edessä, etten halunnut lääppiä kuraista koiraa. Bella on kiva, olen kokeillut sitä aiemminkin ja koko koiruus on aivat mahtava. Belbe <3 Tsekkaa vasen käsi!


Lissu on omaan silmään hirveän nätti koira. Etukoivat kohdalleen, niin ai että. Lissua ei kuulemma hirveästi ole seisotettu, mutta se on Ocan kanssa niin samaa maata. Pistät eläimen kerran seisomaan, niin se myös seisoo. Lissun kanssa kun muutaman kerran harjoittelisi, niin se olisi varmasti ihan kätevä kehäkettu. Tuollaisen saksalaisen minäkin voisin haluta, tumma, sekä käyttölinjainen, tosin kuvassa paskainen. Ja häähää, että voi bongata vasenta kättäni, mutta voin vannoasen olevan täysin samassa asennossa kuin edeltävätkin. Seisotanko minä oikeasti Ocan aina noin?