torstai 2. toukokuuta 2013

Keväistä meininkiä!

Kevät on valloittanut meidän blogin myös! Humoristisesti tuli vaihdettua myös blogin nimi tavanomaisesta "Ocan treeniblogista" tähän, joka nyt näkyy otsikossa. Luultavimmin banneri tulee vielä päivittymään, mikäli keksin jonkun kivaisan idean sinne tylsien koulupäivien aikana.

Tämä päivä sisälsi puolestaan hömpöttelyä metsässä, semmoista turhan päiväistä kirmausta maastossa niin koiran kuin omistajankin saralla. Oli mukava hyppiä metsikössä. Päivään mahtui myös täydellisesti onnistunut perusasentotreeni aamuruualla. Paimen teki oikealle hienoja asentoja, mutta myös vasemmalle se kääntyi nätisti, vaikkakin vähän jäykästi. Asennot olivat kivan tiiviitä ja tekemisessä oli hieno into. Otettiin myös ihan askeleen, parin, seuraamista, jotta kontakti pysyisi myös liikkeelle lähdettäessä. Parannusta. Se ei ollut hakoteillä yhtään. Mainio piski.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti