Koirani on sankarini!
Ei kai tähän enää muuta voi kirjoittaa?
Ei kai tähän enää muuta voi kirjoittaa?
Oltiin siis tänään Maijan pitämässä agilitymiitissä osanottajina. Rakkaan avonkin sain houkuteltua mukaan naisenergiaa pursuavaan porukkaan. Koiralle ei oikein lyhyt aamupissatus tuntunut riittävän ja koko saksalainen oikein tärisi energiaa kun otin sen autosta ulos. Siinä sitten pohdiskelin itsekseni, ettei taida koko hommasta tulla yhtään mitään, kun koira kävi ylikierroksilla. Ihme kyllä, sisällä hallissa osasi eläin pitää äänihuulensa kurissa ja piippaili vain hieman. Ennen omaa vuoroakävin hieman juoksuttamassa eläintä, että se sai purettua energiaansa hyvin.
Noh, lennosta radalle. Alkuun otettiin hieman muistutuksena viimekerrasta, joka oli muutamia kuukausia sitten, eteen lähtöä. No, ei tuottanut pienelle saksalaiselle yhtään ongelmia moinen. Nakin voimalla tuntui toimivan koira. Kokeiltiin vielä putki kerran ja ai että, meni putkeen kuin vanha tekijä. Otettiin sitten putkea ja esteitä yhdessä ja pistettiin omistaja kunnolla urheilemaan. Ei meinannut pysyä saksalaisen kovassa vauhdissa. Ocan innostus olivälillä hyvin jäätävää ja se jäi jäkittämään paikalleen pitkäksi aikaa. Taisi joku hetkellinen aivopieru yllättää koiran muutaman kerran. Kovasti Maija koitti koulia miuta ohjaamana, mutta ei niin ei, aivopieru omistajallakin. Koira toimi, teki, meni, sähläsi, teki, yritti ymmärtää mitä mamma meinaa ja hienosti meni.
Lopuksi päästettiin jäljelle jäänett koirat juoksemaan. Ihmeen alistuvainen oli meitin tyttö muiden joukossa. Nyt makaa väsynyt rätti häkissä onnellisena koivet suorina.
Kiitokset Maijalle miitistä, ja näitä lisää ehdottomasti!
Noh, lennosta radalle. Alkuun otettiin hieman muistutuksena viimekerrasta, joka oli muutamia kuukausia sitten, eteen lähtöä. No, ei tuottanut pienelle saksalaiselle yhtään ongelmia moinen. Nakin voimalla tuntui toimivan koira. Kokeiltiin vielä putki kerran ja ai että, meni putkeen kuin vanha tekijä. Otettiin sitten putkea ja esteitä yhdessä ja pistettiin omistaja kunnolla urheilemaan. Ei meinannut pysyä saksalaisen kovassa vauhdissa. Ocan innostus olivälillä hyvin jäätävää ja se jäi jäkittämään paikalleen pitkäksi aikaa. Taisi joku hetkellinen aivopieru yllättää koiran muutaman kerran. Kovasti Maija koitti koulia miuta ohjaamana, mutta ei niin ei, aivopieru omistajallakin. Koira toimi, teki, meni, sähläsi, teki, yritti ymmärtää mitä mamma meinaa ja hienosti meni.
Lopuksi päästettiin jäljelle jäänett koirat juoksemaan. Ihmeen alistuvainen oli meitin tyttö muiden joukossa. Nyt makaa väsynyt rätti häkissä onnellisena koivet suorina.
Kiitokset Maijalle miitistä, ja näitä lisää ehdottomasti!
Jos sitä huomenna saisi aikaiseksi mennä katsastamaan läheistä reenikenttää enemmänkin. Koska siellä on kauan kaipaamamme tokoeste!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti