Tahtojen kamppalua

Olen jaksanut hirveästi taas keskittyä koulutunneille, kun (jos joku nyt on huomannut) on tullut vaihdeltua ylätunnistetta enemmän kuin laki sallii. Mutta nyt sain blogista enemmän mieleiseni. Minusta on tylsää, jos näinkin aurinkoisen oloinen blogi on niin tummasävyinen, joten toivottavasti tämä "kirkkaus" sopii muillekin.

Lupasin kertoa treeneistä, okei, faktahan oli se, että maanantain treenit peruuntui, niin mentiin sitten perjantaina lähikentälle toverin kanssa. Ongelmia oli alkuun kulkemisessa, ja itse olin jopa ajoissa paikalla, joten päästelin paimenesta höyryjä. Pitäisi alkaa oikeasti enemmän ajaa sen kanssa paikasta a paikkaan b, koska autokäytös oli jälleen hirveää. Muutenkaan treeneistä ei kovin positiivinen vaikutelma jäänyt tekemisen kannalta.

Plussat ja miinukset:
+ Ei härkinyt seuralaista kovin paljoa, vaikka mahdollisuus oli siihen.
+ Pari nättiä seuruuta
+ Luoksari toimii

- Korvat ei toimineet
- Kierrokset liian korkealla
- Keskittyminen jossain muualla
- Paljon puhuttu rauhoittuminen ei onnistunut
- Ahdistus

Joo, ei se hyvältä näytä. Mutta en taas mielestäni voi syyttää kuin itseäni. En ole treenannut tarpeeksi, en osaa haltsata koiraa niinkuin tahtoisin. Oca on vaikea koira omalla tavallaan, mutta toisaalta taas niin helppo kuin olla ja voi. Nyt sitä kuitenkin ahdisti vieras ihminen ja vieras koira, joka ei ollutkaan yhtä rakastava kuin Oca ensin luuli. Paimen paralla oli pasmat vähän enemmän sekaisin vielä sen jälkeen kun heitin sen autoon "rauhoittumaan". Toivottua rauhoittumista ei kuitenkaan tapahtunut, kun paimen hermoili toisen eläimen treenatessa ja minun kuvatessa. ARGTH! Ja auta armias kun palkka lensi.

Keskittyminen kakaralla oli jossain... Jossain hyyyyyvin kaukana, ei ainakaan tällä planeetalla. Ihmeellistä sinkoilua ympäriinsä, eikä mikään toiminut, koska keskittyminen ja päänkäyttö ei yksinkertaisesti riittänyt. Oli niin paljon kivempaa haihatella ties missä, ilman niitä korvia. No, saatiin sentään yksi kunnollinen luoksari toimi siten miten pitää (vaikka en vieläkään ole opettanut koiraa tulemaan eteen, huoh). Seuruu toimii suoralla, mutta mikään muu ei sitten toiminutkaan. Paimen on unohtanut täysin miten käännökset menee. Jääviä se ei jostain ällötyksestä suostunut tekemään, mitä lie liikkunut sen päässä, kun maahan meno on yleensä ollut niin varmaa ja täydellistä. Kauaa en jaksanut tytyä rääkätä, kun ei ihan selvästikään ollut mikään kaunein päivä.

Kokeeseen ilmoittautuminen lähestyy ja painin edelleen itseni kanssa siitä, ilmoitanko tuon kokeeseen, että saadaan edes fiilistä, vai siirränkö suosiolla virallisia seuraavaan kevääseen. Epäitoivo iskee pikkuhiljaa tämän kanssa. Haluaisin möllejä alle ensin, haluaisin ryhmän jossa treenata, haluaisin fiksut silmät jotka valaisevat minua virheistäni... Ei vaan onnistu. Hiton alokas, ei voi olla näin vaikeaa? Kyseenalaistan taas itseni koiranomistajana ja jatkan nöyrää työskentelyä paimenen kanssa. Kyllä me vielä joskus. Viimeistään silloin, kun koira on kahdeksan. Otetaan se tavoitteeksi!

Oca on ymmärtänyt myös talven ja kylmyyden tulon väärin. Karvaa olen harjannut viimeisen kolmen päivän aikana kolme koiran kokoista kasaa. Miten noinkin pienestä seefferistä voi lähteä noin paljon karvaa? Takalistosta alkaa paimen olla bikineissä, mutta muualla riittää vieläkin... Luojan kiitos on furminator, jolla saa hinkattua kivasti karvaa irti. Ehkäpä vielä jossain vaiheessa tuo lopettaa tiputtelemisen ja villimonsterit saa imuroitua lopullisesti pois nurkista. Sitten paimen voisi kasvattaa hienon talviturkin.