Treeniä, treeniä!

Treeniä, treeniä, ehkä nyt laitetaan se blogi ihan siihen oikeaan käyttöön, eli listataan asioita, joita tehtiin. Ajattelin tästä lähtien listailla asioita kunnolla, eli tiivistän jokaisesta treenistä itselleni jotain hyvää ja jotain huonoa. Kehittyminen on avainsana ja tiedän huomaavani jok kerta asioita, jotka unohdan ennen seuraavaa kertaa. Merkittäköön superhyvät jutut kahdella plussalla, positiiviset yhdellä plussalla, negatiivi miinuksella ja todella huonot kahdella miinuksella.

Plussat ja miinukset:
+ häiriössä tekeminen
+ motivaatio

- autokäytös
- rauhoittuminen

Tekeminen:
- kontaktin hakeminen
- leikkiminen
- seuruu
- paikkamakuu
- liikkeestä maahan

Paineiden purkua

Aloitetetaan miinuksista. Niitä ei nyt paljoa ole, koska paljoakaan ei tehty. Autokäytön oli mitä hirveintä ja allekirjoittaneen hermo saattoi olla hieman kireällä, kun puskiintunut paimennin haukkui kaikelle liikkuvalle ja liikkumattomalle. Kaupunki nyt oli luku erikseen. Se oli ihan hirveää, kun kulki ohi koiria ja ihmisiä. Tulomatkalle paimen ansaitsee plussat. Oli hyvin uupunut ja makoili suurimman osan ajasta. Ocallahan ei koskaan suurempaa ongelmaa autossa ole ollut, se ei vain hetkeen ole matkannut mihinkään autolla.

Rauhoittuminen. Pidän elintärkeänä sitä, että koira osaa rauhoittua suuressakin metelissä. Sitähän tällä kertaa riitti. Kaksi ihmistä, plus koira, sekä viereisellä nurmikkoalueella jonkinasteinen zumbatunti ja koko ajan ohitse meneviä koirakoita, lenkkeilyjöitä, pyöräilyjöitä, lapsiperheitä... Vilskettä siis riitti. Tietenkin Ocan on vaikea rauhoittua, se oli kuin äärimmilleen jännittynyt vieteri, kun pidettiin takoa. Koira kyljelleen ja rauhallista hieromista. Pikkuhiljaa koira rentoutui ja alkoi luottamaan siihen, että minä kyllä pelastan sen, jos jotain uhkaavaa tapahtuu. Tätä täytyy harjoitella.

Häiriötä, kuten mainittu, riitti meillä ihan tarpeeksi. Paimen kuitenkin, vaikka hihna laahasi maata, ei yrittänyt syödä treenikaveria, saati sinkoilla sinne tänne. Se pysyi suunnilleen kokoajan käden kantaman päässä, valppaana ja kuunteli mitä sanoin sille. Plussat tästä suorituksesta. Olisin luullut, että joudun hakemaan enemmän koko koiran kontaktia, koska häiriössä emme ole tehneet juuri mitään.

Motivaatio, vaikka aamulla oltiin tehty pitkä fillarilenkki, ja autoiluhan nyt väsyttää sinkoilevaa koiraa, niin se silti jaksoi kiinnostua tekemisestä. Olen ylpeä, sain kutakuinkin pidettyä itseni koiran THE kiinnostuksena, vaikka ympärillä olisi ollut varmasti monen monta kiinnostavampaa asiaa, ei voi pikku paimenninta moittia kyseisestä toiminnasta yhtään.

Suurestä häiriöstä johtuen aloitin ensin leikkimällä nostamaan kierroksia sopivaan työmoodiin. Tämähän ei paljoa olisi tarvinnut, mutta tahdoin pitää koiran alttiina käskyilleni. Huomasi myös, että tuollaisessa häiriöllisessä paikassa se jää enemmän kiinni patukkaan, eikä irroita niin nopeasti. Nooh, tähän pitää puuttua. Seuraaminen oli napsakkaa, vaikka kontakti tipahteli välillä, mutta tähänkin puuttumalla sai parempaa jälkeä aikaan. Paikkamakuuta otin häiriön alaisuudessa palkaten koiran usein ja sen mielenkiinto pysyi minussa hyvin vaikka toinen koira suoritti taustalla omia tehtäviään. Liikeestä maahan otettiinkin enemmän sen takia, että kanssa treenaajamme tahtosi nähdä liikkeen. Koira suoritti sen ihan hyvällä kontaktilla ennakoimatta käskyä ja jämähtämällä maahan, vaikka edes hihna ei luonut illuusiota kiinniolemisesta. Hyvä paimen!

Epäkohtia huomasin. Irroittamisen lisäksi Oca ei osaa mennä suoraan sivulta mahaamaan tasapainoiseen asentoon, vaan se kiertyy lonkalle, jotta voisi ollaa kontaktia. Tämä ongelma kompensoitui paikkamakuun kautta siihen, että koira jäi vinoon. Seuruussa painaa. Käännökset on väljiä. Ääh, pikku vikoja, mutta niistäkin pitää hankkiutua kunnolle eroon. Loppua kohden koira väsähti, joten jätettiin treenaaminen siihen ja otettiin lonkkaa nurmikolla. Kyllä siitä vielä hieno tulee!

Kaksi ensimmäistä kuvaa kiitos Tiina!
Kaksi viimeistä kuvaa kiitos P. Jaakkola!