Joku fiksu taisi joskus sanoa noin. Aihio, johon rakentaa itsensä. Toinen kulunut lausahdus on se, että koira on kuin omistajansa. Pentua valitessa kiinnitin huomion enemmänkin koiran ulkonäköön. Toki silmäilin sen yleisluonnennetta. Mutta nyt vasta aloin tarkemmin miettimään mitä koira kertoo minusta. Ocalla on suhteellisen hyvä hermorakenne, se palautuu mielestäni nopeasti ja on aktiivinen. Se ei karkaile tai ole huomioimatta minua. Mutta kun pureudutaan ongelmiin, niin...
Oca haukkuu paljon. Se haukkuu vieraille koirille, tutuille koirille, ihmisille, pyöräilijöille, autoille, kaikelle mitä minä pidän epäilyttävänä/pelkään/ahdistelen/ärsyynnyn/reagoin jollain tavalla. Olen monesti sanonutkin, että koira lukee minua kuin avointa kirjaa ja huomaa pienetkin vaihtelut olemuksessani. Jos olen itse rento ja rauhallinen, suhtaudun tyynesti, ei Ocakaan silti räksytä. En huomaa sitä välttämättä aina itse, mutta koira bongaa pienimmätkin elkeeni.
Esimerkki 1.
- Ajoin ensimmäisiin treeneihin itse autoa, ensimmäistä kertaa koiran kanssa kahden. Ocalla on pitkä taukoilu autoiluun ja pelkäsin sitä miten se menee. Samalla tartutin levottumuuteni koiraan ja se haukkui kaikelle mahdolliselle pitäen niitä epäilyttävänä, koska minä olin rauhaton. Samalla ääneni kiristyi, kun komensin koiraa olemaan hiljaa -> Se haukkui kahta kauheammin vittuperkeleistä huolimatta. Ei näin. Tätäkään en tajunnut silloin, kun aloin tilannetta pohdiskelemaan.
- Lähdettiin miehen kanssa toisiin treeneihin viikon kuluttua. Ne eivät pelottaneet minua, en joutunut jännittämään ajamista ja kuinka ollakaan, Oca avasi sanaisen arkkunsa vasta kaupungissa vauhdin hiljentyessä. Minä kuitenkin mokasin taas ja kireästi komensin koiraa.
Note to myself: Ole tyyni ja rauhallinen ohjeistaessasi koiraa oikeaan käyttäytymismalliin.
Esimerkki 2.
- Ensimmäisissä treeneissä, taas, olin levoton. En luottanut koiraan. Painostin sitä hihnalla ja omalla käytökselläni. En antanut sen hakea ja tutustua ympäristöön -> se tulkitsi treenikumppanimme uhkaksi, johon kohdisti valehyökkäilyt ja mölynsä välittämättä kielloistani.
- Viime treeneissä olin tyyni ja rauhallinen, joten koirakaan ei reagoinut vahvasti ympäristöönsä, vaan piti kontaktia, liikkui paljon ilman hihnaa (/hihna laahasi perässä) ja käyttäytyi muutenkin nätimmin, vaikka joukossa oli mm. koira joka kävi Ocan päälle tammikuussa.
Koskahan minä oppisin olemaan niin, etten käytökselläni aiheuta koiralle epämiellyttäviä tuntemuksia? Ei ole koiran omistaminen helppoa, mutta 90% AINAKIN voi syyttää itseään virheistä. Loppu menee sitten muiden piikkiin. Mutta pääosin, minä, omistaja, ohjaaja, koiran THE ihminen olen vastuussa siitä, miten koira käyttäytyy ja miten se on tottunut käyttäytymään.
Ehkäpä sitä oppisi taas pikku hiljaa ajattelemaan, sekä hillitsemään omat hermonsa koiran kanssa. Oca kuitenkin on fiksu. Treenisepustustakin tulossa heti, kun saan sen kirjoitettua. ^^
Oca haukkuu paljon. Se haukkuu vieraille koirille, tutuille koirille, ihmisille, pyöräilijöille, autoille, kaikelle mitä minä pidän epäilyttävänä/pelkään/ahdistelen/ärsyynnyn/reagoin jollain tavalla. Olen monesti sanonutkin, että koira lukee minua kuin avointa kirjaa ja huomaa pienetkin vaihtelut olemuksessani. Jos olen itse rento ja rauhallinen, suhtaudun tyynesti, ei Ocakaan silti räksytä. En huomaa sitä välttämättä aina itse, mutta koira bongaa pienimmätkin elkeeni.
Esimerkki 1.
- Ajoin ensimmäisiin treeneihin itse autoa, ensimmäistä kertaa koiran kanssa kahden. Ocalla on pitkä taukoilu autoiluun ja pelkäsin sitä miten se menee. Samalla tartutin levottumuuteni koiraan ja se haukkui kaikelle mahdolliselle pitäen niitä epäilyttävänä, koska minä olin rauhaton. Samalla ääneni kiristyi, kun komensin koiraa olemaan hiljaa -> Se haukkui kahta kauheammin vittuperkeleistä huolimatta. Ei näin. Tätäkään en tajunnut silloin, kun aloin tilannetta pohdiskelemaan.
- Lähdettiin miehen kanssa toisiin treeneihin viikon kuluttua. Ne eivät pelottaneet minua, en joutunut jännittämään ajamista ja kuinka ollakaan, Oca avasi sanaisen arkkunsa vasta kaupungissa vauhdin hiljentyessä. Minä kuitenkin mokasin taas ja kireästi komensin koiraa.
Note to myself: Ole tyyni ja rauhallinen ohjeistaessasi koiraa oikeaan käyttäytymismalliin.
Esimerkki 2.
- Ensimmäisissä treeneissä, taas, olin levoton. En luottanut koiraan. Painostin sitä hihnalla ja omalla käytökselläni. En antanut sen hakea ja tutustua ympäristöön -> se tulkitsi treenikumppanimme uhkaksi, johon kohdisti valehyökkäilyt ja mölynsä välittämättä kielloistani.
- Viime treeneissä olin tyyni ja rauhallinen, joten koirakaan ei reagoinut vahvasti ympäristöönsä, vaan piti kontaktia, liikkui paljon ilman hihnaa (/hihna laahasi perässä) ja käyttäytyi muutenkin nätimmin, vaikka joukossa oli mm. koira joka kävi Ocan päälle tammikuussa.
Koskahan minä oppisin olemaan niin, etten käytökselläni aiheuta koiralle epämiellyttäviä tuntemuksia? Ei ole koiran omistaminen helppoa, mutta 90% AINAKIN voi syyttää itseään virheistä. Loppu menee sitten muiden piikkiin. Mutta pääosin, minä, omistaja, ohjaaja, koiran THE ihminen olen vastuussa siitä, miten koira käyttäytyy ja miten se on tottunut käyttäytymään.
Ehkäpä sitä oppisi taas pikku hiljaa ajattelemaan, sekä hillitsemään omat hermonsa koiran kanssa. Oca kuitenkin on fiksu. Treenisepustustakin tulossa heti, kun saan sen kirjoitettua. ^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti